Luin noin 30 vuotta sitten sarjakuva-albumin, josta muistin kaksi–kolme asiaa:

  • siinä oli Stonehenge
  • siinä oli avaruusalus vedessä
  • se oli luultavasti Non Stop -sarjaa

Syystä tai toisesta päädyin aiemmin tänä vuonna etsimään siitä lisätietoja. Googlailu ranskalaisista 1970-luvun sarjakuvista, joissa olisi avaruusalus ja Stonehenge, tuotti vesiperän. Löysin kuitenkin Khena ja Skrahilpari -sarjiksen, joka vaikutti mahdollisesti oikealta, mutta kansikuvat eivät näyttäneet tutuilta eikä sisältökuvauksistakaan oikein ollut iloa.

Viikko–pari sitten kuljin sattumalta divarin ohi ja pysähdyin pläräämään sen edessä olleita yhden euron sarjiksia. Sieltä löytyi Khena ja Skrahilpari -sarjan albumi Kaksoiskuiden manner, jonka ostin saman tien pois. Harmikseni kyseisessä tarinassa ei ole Stonehengeä eikä vedenalaista avaruusalusta, joten aloin jo ajatella, että ehkä muistin yksityiskohdat väärin. Khenaa ja Skrahilparia on julkaistu suomeksi vain kaksi albumia, eikä mikään muu Non Stopissa julkaistu sarja vaikuttanut läheskään yhtä sopivalta.

Ajattelin että hankin nyt kuitenkin myös toisen albumin, Ison karhun taikuri. Se löytyi varsin halvalla Huuto.netistä ja postinkantaja jakoi paketin aivan kotiovelle saakka pari päivää sitten. Heti albumin ensimmäisellä sivulla on megaliittejä – oijoi, tämä sen täytyy olla! Olin vain sotkenut ranskalaiset kivimuodostelmat Stonehengeen.

Ison karhun taikuri

Vaan ehei! Myöhemmin albumissa päädytään paikkaan, jossa rakennetaan cromlechia, joka näyttää tasan ja täsmälleen Stonehengeltä. Eikä tarvitse lukea montaa sivua pidemmälle, kun Skrahilpari sukeltaa lentoautolla vedenpinnan alle ja löytää sieltä lentävän lautasen. (Kaiken lisäksi albumin takakannessa olevassa mainosplöräystekstissä kerrotaan, että ”Tunnetuimpia tällaisia kivijärjestelmiä on Englannissa sijaitseva Stonehenge.”)

Onpa hieno ja outo olo, ikään kuin käänteinen déjà-vu: hämärästi muistamani asiat osoittautuivat kaikki tosiksi.