Päätin, että neljä tuntia päivässä on minulle sopiva määrä. Se on jopa laskennallisesti melko lähellä opintoviikkomäärää, vaikka sillä nyt ei ole mitään väliä. Tärkeämpää on se, että säännöllinen ja jatkuva työskentely pitää aivon virkeänä ja takaa sen, että jotain päätyy paperillekin.
Niinpä olen viime viikon nököttänyt kirjastossa, päntännyt sohvalla ja ähissyt koneen ääressä. (Kissa kävi juuri tiputtamassa kirjan hyllystä ja poistui paikalta viattoman näköisenä.) Mitään konkreettista siitä ei ole seurannut, sekavia muistiinpanoja kuitenkin. Omatunto on myös pysynyt puhtaana.
Työskentelemistä helpottaa myös se, että tässä vaiheessa en oikeastaan tee muuta kuin lue kirjallisuutta tai New Yorkereita. Lukeminen kun on tunnetusti graduntekijöille se vaihe, jota mieluusti venyttäisi vaikka miten pitkäksi. Minullakin on sen seitsemän sortin muistelmaa, tutkimusta ja esseetä hyllyssä, että voin valita tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivaa silmäiltävää.
Joten pitäisiköhän tästä raahautua tuonne olohuoneen sohvalle taas.
One Comment
Olen viikossa jäänyt nalkkiin näihin blogeihin; mikään aika ei tunnu riittävän vielä yhden ja sitten yhden lukemiseen. Onneksi netiä ei ollut keksitty kolmekymmentä vuotta sitten, kun kärvistelin oman dippityöni kanssa. Bloggailun veroinen vaihtoehtoistoiminta olisi tehnyt minusta ikiteekkarin. Onnea sinulle ponnisteluissasi.