Viime viikolla kirjoitin, että yrityksen toiminta lakkaa ja pitäisi keksiä uusi työ. Tänään Koneen Säätiö kertoi, että se rahoittaa Narsistisen median politiikka -tutkimushanketta, jossa olen mukana yhdessä Tuukka Ylä-Anttilan, Antto Vihman, Aurora Rämön ja Tuija Siltamäen kanssa.
Käytännössä se meinaa, että mulla on yhteensä 14 kuukautta erilaista tutkimushommaa – podcastien ja Tiktokien penkomista.
Eli… olisiko tarjota töitä alkaen maaliskuusta 2026?
Päivitin hetki sitten Jaksomedian kotisivuja. Nyt siellä lukee, että yhtiön toiminta päättyy vuonna 2024.
Se tarkoittaa, että minun pitäisi keksiä itselleni uusi työ. Ensimmäiset kuukaudet ensi vuonna menevät tutkimusavustajan hommissa, koska sain kaverilta helmikuun loppuun asti kestävän keikan. Mutta sen jälkeen olisi varmaan hyvä löytää tekemistä, jotta ei pää hajoa ja pankkitili tyhjene!
Tilanne ei varsinaisesti ole yllätys, sillä bisneksen kehnot ajat alkoivat syksyllä 2023 ja sen jälkeen olemme kokeilleet yhtä jos toista säästökeinoa. Tähän asti päästiin, mutta loppukesästä alkoi näyttää siltä, että paljon pidemmälle ei enää kanna. Syyt ovat tylsiä ja tavanomaisia: kysyntä väheni, hävittiin tarjouskilpailuja, toimitila on suhteellisen kallis. (Teknisesti ottaen yhtiön olemassaolo todennäköisesti päättyy siihen, että vuokranantaja hakee yrityksen konkurssiin maksamattomien vuokrien takia. Minkäs teet, yritettiin neuvotella asiasta mutta ei onnistunut.)
Kaikkein paskamaisinta mulla henkilökohtaisesti oli elokuussa, mutta onneksi yrityksellä on… oli pätevä vakuutus ja sitä kautta hyvä työterveyshuolto. Sairauslomaa on saatu ja muutakin apua, ja nyt voin aivan hyvin. Voisin varmasti olla paljon huonommassakin hapessa.
Kiitos kaikki asiakkaat, kiitos Veera siitä että rakensit firman kanssani, kiitos (aakkosjärjestyksessä) Anton, Arttu, Assu, Emil, Ippi, Juha, Juuso, Noora, Otto, Paavo ja Ville; Hanna, Minttu, Tiina ja Tuukka. We had a good run.
PS: Olisi aika paljon hyvää audiokamaa kaupan ja jonkun verran myös tietokonetavaraa. Pistä viestiä, jos mikrofonit tai äänikortit kiinnostavat!
Kello 11:04 lauantaina. Tervetuloa seuraamaan Amazing Race 2023 -suoritustani! Aion matkustaa julkisilla Itä-Helsingistä Vantaalle ostamaan parvisänkyyn kaksi varaosaa (yht 5,50 €) myymälästä, joka on auki vain maanantaisin ja lauantaisin, tänään klo 11–13.
Yhdensuuntainen matka kestää reittioppaan mukaan vajaat 1,5 h. Kiire tulee.
Ensimmäinen etappi on pyöräily metroasemalle. Koko matkan ETA 12:27 eli pelivaraa jää ruhtinaalliset puoli tuntia.
Otin matkalukemiseksi Kari Haakanan uuden kirjan Tapa hänet ensin, jossa käsittääkseni suoritetaan lähes yhtä jännittävää seikkailua kuin tämä omani. Toivon että mikäli jään jumiin Vantaalle, kirjassa riittää lukemista siihen asti kunnes pelastuspartio löytää minut.
Seuraavaksi paikallisjunaan, jonka lähtöön on 10 minuuttia. Tässähän ehtii ostaa kahvin mukaan (bussiin en iljennyt).
Taustatietona: tilasin alussa mainitut osat verkkokaupasta 3 viikkoa sitten, mutta koska niitä ei ole vielä kuulunut, Muhammed ja vuori.
Kello 11:39. Kymmenisen minuuttia junailua Lepuskiin, jossa pitäisi sit löytää oikea bussilaituri. Luulen että se on tän reissun hankalin paikka logistisesti.
Olen jättänyt tutun ja turvallisen Helsingin taakseni. Valmiustila keltainen.
Bussipysäkin löytäminen oli helpompaa kuin luulin. Hyvät, yksiselitteiset opasteet ja lyhyt matka. Tunti mennyt, vajaat puoli vielä jäljellä (kunhan bussi vain saapuu ajallaan).
Dösä kymmenen minuuttia myöhässä. Kohta tarttee tehdä executive decision.
Niin kävi että viimeiselle etapille on otettava käyttöön alustayhtiön välittämä taksi, koska runkolinjan bussia ei kuulu.
Disclaimer: tiedän että bussilakkoa vasta lopetellaan eikä kaikkia vuoroja ajeta, mutta olin katsonut yhteyden reaaliajassa HSL:n sovelluksesta, joten en tiedä, mistä voisin saada ajantasaisemman tiedon.
Kello 12:49. Pääsin perille noin 1 h 40 min matkustamisen jälkeen. Liike on kiinni.
Paluumatka kestää reittioppaan mukaan 1 h 8 min. Bussi saapui jo.
Pätkä on niin lyhyt, etten edes kaiva kirjaa repusta. Seuraavaksi hyppään taas lähijunaan.
Kyllä, lähdin bussipysäkiltä väärään suuntaan. Opasteet ei olleet aivan samalla tasolla kuin Lepuskissa. Nyt taas junassa eli parikytä minsaa jatkaa kirjan lukemista.
Ajassa 2 h 30 min olen taas rautatieasemalla, josta jatkan matkaa metrolla ja tsygällä. Aikaa meni ja rahaa myös, mutta jäipä varaosatkin ostamatta!
Kello 13:56. That’s a wrap. Kiitokset HSL, pääomasijoittajat, syömäni karkkipussi, kuulokkeissa koko matkan soinut Deviations 1. Meen kiroilemaan parvisängyn kokoamista.
Minulla on ollut oma blogi jo kaksikymmentä vuotta. Tuntuu, että tällaisen ajanjakson jälkeen pitäisi olla jonkinlainen hieno filosofis-poliittinen teoria siitä, miksi olen jaksanut pitää saitin hengissä noin pitkään: fediverse, omista oma sisältösi, kukaan ei voi määrätä mitä täällä höpisen jne.
Oikeasti kyse on kuitenkin lähinnä laiskuudesta. Sen jälkeen kun joskus vuosia sitten siirryin bloxsomista WordPressiin, on ollut varsin vaivatonta pitää laite pystyssä. Toki se on välillä räjähtänyt omien mokailujeni takia ja välillä siksi, että ulkopuoliset ovat rikkoneet jotain, mutta loppujen lopuksi kaksikymmentä vuotta on mennyt varsin kivuttomasti. (Muistuttakaa minua tästä seuraavalla kerralla, kun kiroilen LAMP:ia.)
Myös: kaksikymmentä vuotta! Minulla ei taida olla käytössä yhtään toista ohjelmistoa, joka olisi yhtä vanha tai atk-laitetta, jolla olisi ikää saman verran. Liekö edes kovin montaa esinettä tuolta ajalta tallessa, jos ei lasketa huonekaluja?
Here’s to the next twenty.
The point of this story is to illustrate that the Dunning-Kruger effect has nothing to do with human psychology. It is a statistical artifact — an example of autocorrelation hiding in plain sight.
What’s interesting is how long it took for researchers to realize the flaw in Dunning and Kruger’s analysis. Dunning and Kruger published their results in 1999. But it took until 2016 for the mistake to be fully understood. To my knowledge, Edward Nuhfer and colleagues were the first to exhaustively debunk the Dunning-Kruger effect. (See their joint papers in 2016 and 2017.) In 2020, Gilles Gignac and Marcin Zajenkowski published a similar critique.
The Dunning-Kruger Effect is Autocorrelation – Economics from the Top Down
”Good morning,” said Deep Thought at last.
”Err…good morning, O Deep Thought,” said Loonquawl nervously, ”do you have…er, that is…”
”An answer for you?” interrupted Deep Thought majestically. ”Yes. I have.”
The two men shivered with expectancy. Their waiting had not been in vain.
”There really is one?” breathed Phouchg.
”There really is one,” confirmed Deep Thought.
”To Everything? To the great Question of Life, the Universe and everything?”
”Yes.”
Both of the men had been trained for this moment, their lives had been a preparation for it, they had been selected at birth as those who would witness the answer, but even so they found themselves gasping and squirming like excited children.
”And you’re ready to give it to us?” urged Loonsuawl.
”I am.”
”Now?”
”Now,” said Deep Thought.
They both licked their dry lips.
”Though I don’t think,” added Deep Thought. ”that you’re going to like it.”
”Doesn’t matter!” said Phouchg. ”We must know it! Now!”
”Now?” inquired Deep Thought.
”Yes! Now…”
”All right,” said the computer, and settled into silence again. The two men fidgeted. The tension was unbearable.
”You’re really not going to like it,” observed Deep Thought.
”Tell us!”
”All right,” said Deep Thought. ”The Answer to the Great Question…”
”Yes..!”
”Of Life, the Universe and Everything…” said Deep Thought.
”Yes…!”
”Is…” said Deep Thought, and paused.
”Yes…!”
”Is…”
”Yes…!!!…?”
”Forty-two,” said Deep Thought, with infinite majesty and calm.
Pohjolalla on mainoskampanja, jonka ytimessä olevaa lausetta en tajua: Kaiken voi korvata. Paitsi elämän.
Luulen, että sillä halutaan sanoa ”koska elämää ei voi korvata, kannattaa elää täysillä ja maksaa vakuutuksesta, joka korvaa mahdolliset vahingot”.
Fine, mutta minun luentani tuosta on ”kuolet joka tapauksessa eikä sitä voi rahalla paikata”.
Koska niinhän siinä lukee: elämää ei voi korvata. Outo asia vakuutusyhtiön sanottavaksi, vaikka onkin teknisesti ottaen totta!
Olen melko varma, ettei tämä ole toivottu tulkinta. Lisäksi oletan, että mainoslausetta on mietitty pitkään ja hartaasti ja että minua fiksummat copywriterit ovat viilanneet ilmauksen kuntoon staccatopistettä myöten.
Silti: too clever by half?
E-ink-muistikirja Remarkable 2 on hieno laite, joskin törkeän kallis – kynän kanssa se maksaa 450 euroa. Onko se hintansa väärti? Paha sanoa, mutta yksi asia siinä toimii todella hyvin, nimittäin käsialan tunnistus.
Tältä näytti eilen julkaisemani blogaus muistivihkossa:
Tällaista jälkeä tekstintunnistus teki:
Applen random-tunnari on kiva idea, mutta aiheuttaa harmaita hiuksia. Esimerkiksi Tidal niin rekisteröityminen sujui Apple 11): 15 helposti, mutta kun tuli aika saattaa Tidal käyttäjätunnus HEOS- sovellukseen, ei iphone osannut tarjota kuin alkuperäistä Apple (D: tä _se ei enää muistanut satunnaisen tilin tietoja. Vai johtuuko se sitä, että olen poistanut iCloudin salasana managerin käytöstä ja korvannut sen
Muokkasin tekstiä vielä jonkin verran, mutta en kirjoittanut sitä kokonaan uusiksi. Tältä näytti lopullinen versio:
Applen random-tunnari on kiva idea, mutta aiheuttaa harmaita hiuksia. Esimerkiksi Tidaliin rekisteröityminen sujui Apple ID:llä helposti, mutta kun yritin lisätä saman tunnarin HEOS-sovellukseen, ei iPhone osannut tarjota kuin alkuperäistä Apple ID:tä – se ei enää muistanut satunnaisen tilin tietoja. Vai johtuuko se sitä, että olen poistanut iCloudin salasana managerinkäytöstä ja korvannut sen
Minulle tarkkuus on riittävä, etenkin kun Remarkablella kirjoittaminen ei vaadi erityistä pinnistelyä, vaan suhruttelen jotakuin samalla tarkkuudella kuin paperillekin.
Olen käyttänyt Android-puhelimia 11 vuotta, mutta tänä kesänä ostin elämäni ensimmäisen iPhonen. Vaihdoin järjestelmää, koska Applen rauta on niin ylivoimaista – samoin kuin softan integrointi, etenkin useiden eri laitteiden välisessä yhteistoiminnassa. Tiedot siirtyvät automaattisesti puhelimen, läppärin ja iPadin välillä.
Olen tähän asti käyttänyt ristiin usean eri järjestelmän laitteita. Päivittäiskoneeni on Mac, mutta olkkarin pelikone pyörittää Windowsia ja palvelimissa sekä Raspberry Pissä (miten se taivutetaan monikossa?) hurisee Ubuntun makuinen Linux. En halua, että tietoni ovat jumissa vain yhden palveluntarjoajan järjestelmissä, koska silloin vaihtaminen toiseen systeemiin käy työlääksi.
Koska melkein kaikki toimii iOS:ssä hyvin, muutama puute ärsyttää suhteettoman paljon. Applen random-tunnari on kiva idea, mutta aiheuttaa harmaita hiuksia. Esimerkiksi Tidaliin rekisteröityminen sujui Apple ID:llä helposti, mutta kun yritin lisätä saman tunnarin HEOS-sovellukseen, ei iPhone osannut tarjota kuin alkuperäistä Apple ID:tä – se ei enää muistanut satunnaisen tilin tietoja. Vai johtuuko se sitä, että olen poistanut iCloudin salasanamanagerin käytöstä ja korvannut sen Bitwardenilla? Jos niin on, sitä ei voi päätellä mistään.
Sisäänkirjautuminen ei onnistu siksikään, että tunnusta luodessa iOS huolehti sekä satunnaisen käyttäjätunnuksen että salasanan luomisesta, eikä jälkimmäistä ole täten tallennettu mihinkään. (Samalla tavalla toimisi toki myös login with Google ja oikeastaan kaikki muutkin palvelut, koska koko ajatuksena on, ettei luoda jälleen yhtä uutta salasanaa uuteen palveluun, vaan hoidetaan tunnistautuminen olemassaolevilla tunnuksilla.)
Kaipaan edelleen Androidin muokattavuutta. Etenkin widgetit ovat iOS:ssä hyödyttömiä, koska niiden kokoa työpöydällä ei voi käytännössä muokata. Tahtoisin kalenteri- ja tehtävälistoista widgetit, joista näkee yhdellä silmäyksellä tämän ja tulevien päivien tuolistat. (Kalenterissa voi olla 5 tapahtumaa ja Todoistissa 15.) Nykyisellään widgetistä näkee pari-kolme kohtaa ja loppuja varten minun on käynnistettävä sovellus, mikä syö koko widgetin idean.
Ymmärrän, että iOS:n jäykkyys on myös sen keskeinen vahvuus – käyttäjä ei pysty sössimään kovin pahasti, vaikka tekisi mitä. Mutta tässä mielen polkupyörässä on vain yksi vaihde. Se ei kasva käyttäjän mukana, vaan huolehtii kaikin voimin siitä, että vauhti ei kasva liian kovaksi.