Fight Club — Coolin elokuvallinen henkilöitymä. Ensimmäinen teatterissa näkemäni elokuva, jonka näytöksestä kävelin pois silmät suurena innostuksesta. (Okei, 12 apinaa oli samansuuntainen kokemus muttei yhtä voimakas.)
Adaptation — Elokuva elokuvasta, muttei mistä tahansa elokuvasta, vaan samasta elokuvasta. Möbius-nauha, josta irtoaa iloa enemmän joka kerta. Konsepti, jonka ei pitäisi toimia, mutta joka toimii silti ja juuri siksi.
Shaolin Soccer — Käsittämätöntä slapstickiä ja non sequitureja enemmän kuin pieni sielu sietää. Suosikkikohtauksia on ihan liikaa tässä lueteltavaksi, eikä tule unohtaa engrish-käännöksen luomaa lisäefektiä. ”Why did you make up as E.T.? Go back to the Mars.” Virnistyttää nytkin, kun vain ajattelen sitä.
Totoro — Ensimmäinen Miyazaki ja siksi tärkeä. Lastenelokuva, joka ei pelkästään sovi aikuisille, vaan on suositeltavaa katsottavaa. Kaunista animaatiota, kaunis tarina ilman väkivaltaa tai vanhempien/sisarusten/tms. kuolemaa (*köh*Leijonakuningas*köh*), isosiskon todellinen huoli pikkusiskosta koskettaa aina.
Sormusten herrassa oikeamieliset taistelevat pahuutta vastaan, vaikka tilanne näyttää toivottomalta. Fight Clubissa mies tajuaa olevansa Mies, kunhan on ensin machoillut ja sitten jättänyt väkivallan ja konsumerismin taakseen. (Hei, minä saan tulkita näitä just niin kuin haluan.) Adaptation kertoo Adaptationista. Shaolin Soccerissa kuljetaan vaikeuksien kautta voittoon, mutta koko tarina on lähinnä tekosyy irtovitsien kertomiselle. Totorossa lapset kasvavat.
Öö… pitikö näistä siis löytyä joku yhdistävä tekijä? Ehkä sellainen olisi löytynyt, jos olisin valinnut viisi juonielokuvaa. Sitä paitsi nytkin jätin Pythonit pois, kun Shaolin tuntui edustavan hyvin tuota komiikkapuolta.
Sen tiedän, että epäitsekäs uhrautuminen vetoaa minuun tarinassa kuin tarinassa. Kosto ei sykähdytä eikä marttyyrius, mutta Gandalfin tempaus kyllä. Näissä leffoissa se ei vain ole aina pääasia.
Muiden versioita: Marjut, Sedis ja Katri ja Janne sekä vielä alkuperä.
Comments are closed.