En ole myyty mies. Visuaalinen ilme on lattea, mutta sitä ei voi oikein pitää miinuksena kotimaiselle sarjalle, kun tietää, että rahaa ei ole varsinaisesti törsättäväksi asti.
Mutta että käsiskin on laihanpuoleinen. Okei, ensimmäisen jakson loppuun rakennettu cliffhanger oli ihan kiinnostava, mutta ennen kuin siihen on päästy, olin tuijottanut tunnin verran yksiulotteisia stereotyyppejä. Joo, hahmoja oli paljon noin lyhyessä ajassa esiteltäväksi, mutta silti – ideana kai olisi, että pelataan mahdollisimman kovat paukut heti kärkeen, jotta katsoja viitsisi palata kakkosjaksoa varten.
En ole ihan varma, teenkö niin.
4 Comments
Tiedätkö mikä ottaa päähän. Jericho.
Siinä on saakeli räjäytetty tusina ydinpommeja, mikä musta voisi olla aika hyvä alku televisiosarjalle. Mutta ei. Kolme ihan tautisen tylsää jaksoa takana. Nyt loppu.
Alan katsomaan Sopranosta alusta uudelleen.
Minä katoin Jerichosta vain ensimmäisen jakson, jonka perusteella totesin, että aika ei riitä kaikeen. Olen oikeastaan aika helpottunut, kun jälkikäteen ihmiset ovat alkaneet nurista sarjan saamattomuudesta. Tulee sellainen olo, että onneksi en missannut jotain suurta ja tärkeää, kuten minulle kävi Ozin kanssa.
Ai niin: se tunnusmelodian toistaminen kerran viidessä minuutissa kävi jakson loppua kohti hermoille. Sillä nimittäin alleviivattiin jokaikistä tunnetta niin tiukasti, että efekti oli lähinnä koominen – taas tapahtuu jotain jänskää!
Minä katoin Jerichoa jonkun kaheksan jaksoa ja sitten se on jo niin hirveää saippuahuttua, että sillä pesisi Ollinkin suun kolmasti viikossa vuoden ajan. Kiinnostava alkuasetelma, kaikki muu aika joutavuutta. Toki kuvio ei tietenkään auennut kokonaan, mutta jos kaheksassa jaksossa tylsistyy, niin haistakoon vitun.