Revolutionary Road ja Muukalainen käsitellään ensi viikolla Kaistalla. Sanottakoon lyhyesti, että ensimmäinen on hauskalla tavalla metaelokuva (Frank + April = DiCaprio + Winslet = Jack + Rose) mutta jotenkin liiankin särmätön. Jälkimmäinen saattaa hyvinkin olla vuosikymmenen kiinnostavin esikoiselokuva. Se ei siis välttämättä ole suosikkiesikoiseni, mutta ehdottoman hienoa on se, että suomalaisetkin saavat rahaa tällaisten art house -elokuvien tekemiseen.

Helsingissä 1980-luvulla kuvattua Gorkin puistoa on perin hassua katsella, kun koko ajan bongailee vain tuttuja paikkoja. Muistaakseni olen nähnyt leffan joskus aikaa sitten, jolloin pääkaupunki oli vielä vieraampaa seutua, ja silloin kuvauspaikkojen sijainti ei vaivannut.

The Spirit on aivan täyspöhkö ja sellaisenaan ajoittain jopa kiehtova kaikessa pöhköydessään, mutta eiherrajumala ei.

The Life Before Her Eyes ei uponnut. Se tuntui jotenkin ylettömän palapelimäiseltä (kröhkröhm nimi öhkökröm) ja lyhyen ajan sisällä kahdessa elokuvassa näkemäni Evan Rachel Wood näyttelee ihan liikaa meikäläisen makuun.