Viime sunnuntain Aamulehdessä julkaistiin kolumnini, jossa ihmettelin kreationismin ilmeisen vahvaa jalansijaa Suomessa.

Kommentteja on tullut muutama. Yhdessä sanotaan näin:

Otan minkä tahansa yksityiskohdan kasvi- tai eläinkunnasta, en voi olla ihmettelemättä sitä viisautta, mikä niihin sisältyy. Tällaista ihmettelyä en ole havainnut innokkaiden evoluutioteoreetikkojen mielipiteissä.

Vaikka en ole biologi, uskallan sanoa, että juuri ihmetteleminen ja innostus ovat monen tiedemiehen kantavia voimia. Eihän yliluonnollisen selityksen poistaminen tarkoita, että kaikesta tulee keskiharmaata. Asioiden taustalla vaikuttavien voimien tunnistaminen ja niiden yhteyksien etsiminen sekä selittäminen tuottavat älyllistä nautintoa, jolle ei löydy vertoja.

Lainaan Richard Dawkinsia:

Uplift, however, is where science really comes into its own. All the great religions have a place for awe, for ecstatic transport at the wonder and beauty of creation. And it’s exactly this feeling of spine-shivering, breath-catching awe — almost worship — this flooding of the chest with ecstatic wonder, that modern science can provide. And it does so beyond the wildest dreams of saints and mystics. The fact that the supernatural has no place in our explanations, in our understanding of so much about the universe and life, doesn’t diminish the awe. Quite the contrary. The merest glance through a microscope at the brain of an ant or through a telescope at a long-ago galaxy of a billion worlds is enough to render poky and parochial the very psalms of praise.