Erkka sanoi Spotify-kutsu-merkinnän kommenttiketjun olevan fully epic jo aikaa sitten, mutta hän oli väärässä – se on eeppinen vasta nyt.

Tajusin äsken, että merkintään on tullut 103 kommenttia.

Mukana on toki omia höpötyksiäni, mutta kyseessä on silti kirkkaasti ennätys tässä blogissa. Google yhdistettynä kärsimättömyyteen on näemmä aika tuottoisa yhdistelmä. Jotenkin taas ymmärrän hitusen paremmin, miten spämmääminen toimii.

Ennen: A Heartbreaking Blog of Staggering Genius

Nyt: A Heartbreaking ∞ of Staggering Genius

Kaikki lähti siitä, että halusin nostaa muihinkin paikkoihin levinneen nettipresenssini entistä selvemmin näkyville. Siispä ulkoasu uusiksi, koska entiseen olin jo kyllästynyt, ja linkit muihin mestoihin isolla yläpalkkiin. Manifest-tyylistä muokattu uusi look on kaiketi hieman kevyempi, ilmavampi ja yksinkertaisempi. Leiska on pikselimittoihin pakotettu, mikä on harmi, mutta en löytänyt parempaakaan.

Samalla päätin ottaa automaattiset linkkikoosteet pois päältä, koska niistä ei tunnu olevan hyötyä edes minulle itselleni. Samat tavarat löytää edelleen Deliciousista, minkä lisäksi syötän niitä hieman valikoidusti Twitteriin, joka tuntuu ainakin tällä hetkellä paremmalta paikalta sille.

Siinä ulkoasua vispatessani halusin jostain syystä laittaa blogin nimen perään ∞-symbolin. Hieman taistelua CSS:n kanssa, tuumailua ja välähdys: koska blogi ei ole enää netti-Ollin ydin, kuvastakoon sen nimi läsnäoloni laajuutta. Lisäksi se kuulostaa suuruudenhullulta, joka on aina avuksi.

Edit: Tulin sitten samassa rytäkässä asentaneeksi WordPress Mobile Pack -vötkäleen, joka haistelee kännykkäkäyttäjät ja tarjoaa heille oletusarvoisesti kevyemmän sivuston. Vähän se vaati puukkoa, että sai etusivun näyttämään muutakin kuin excerptiä.

Jari Lindholm nousi kolmantena päivänä kuolleista ja totesi Suomen blogistanin kuihtuneen. Herra tuomari, jos on rikos julkaista tylsiä automatisoituja listoja, olen syyllinen! (Eiku.)

Entäs jos metaforan valitsisi ötököiden puolelta ja sanoisi kyseessä olevan metamorfoosin? Että ruma toukka koteloitui ja vuosia myöhemmin sieltä pullahti ulos kaunis perhonen? Meinaan vaan, että Lindholmin listaamat tekijät edustavat blogosfäärin media- ja kommentaaripuolta, mutta siellähän tosiaan on sitä neuleblogia ja muuta vastaavaa.

Omasta puolestani sanon syylliseksi Twitterin, jossa olen onnistunut keräämään jotakuinkin saman verran lurkkaajia kuin tällä blogilla on lukijoita. Twitterissä löytää uutta luettavaa ja saa uusia lukijoita, mutta mikä palkitsevinta, jengi kommentoi.

Myönnän olevani silkka Pavlovin koira, joka kaipaa palautetta. Tilannetta ei välttämättä auta se, että olen freelancer, jolta siis puuttuu työyhteisön feedback – nettijuttuihin tulevia kommentteja en jaksa lukea kuin sellaisina päivinä, jolloin on todella hyvä ja itsevarma olo.

Samaa palautteen hinkua muuten havainnollistaa äskeisen työ-merkinnän päivässä saamien kommenttien määrä. Blogissa yksi, Facebookissa 30. Feibu-kommentit olivat vieläpä mainioita.

Mitä yritän sanoa? Ehkä sitä, että tällaiselle (metabloggaamista suomalaisesta blogiskenestä, wau) aika pienen piirin keskustelulle avoin blogosfääri ei ole juuri nyt hedelmällisin ympäristö. Mutta eihän tässä ole ennenkään ollut kiire mihinkään, joten odotellaan, katsellaan ja fiilistellään.

Hitto vie että tää blogi oli ennen parempi.

Erkan, Suvin, Villen ja muutaman muun innoittamana päädyin siistimään blogin syötteitä.

Perusvalitushan on se, että automaattiset delicious-linkkikoosteet hukuttavat alleen meitsin mielenkiintoiset pohdiskelut. Ei enää! Nyt jokaisen merkinnän perässä on linkit erilaisiin RSS-syötteisiin: kaikki merkinnät ja linkkikoosteet, pelkät merkinnät ilman linkkikoosteita, pelkät linkkikoosteet ja vielä parin sivublogin syötteet, eli elokuvamerkinnät ja journalismi-aiheiset turinat.

Syötteiden siivilöinti on toteutettu Yahoo Pipesillä ja se oli niin helppoa, että jopa minä osasin tehdä sen.

Sen verran ketku kuitenkin olen, että oletusarvoisessa syötteessä on edelleen sekä nämä oikeat merkinnät että prkln linkkidumpit. Ettei tarvitse käydä erikseen huutelemassa WANHAA kaikkialla, niin.

Siskot, veljet, Erkka ja PA:

rauha on laskeutunut. Jo pitkään yhden geen blogaajat ovat pitäneet kahden geen bloggaajia jotenkin epäilyttävänä sakkina, sodomiitteina ja ties minä. Vaan ei enää!

Aamun Hesarin kieli-ikkunassa nimittäin Eero Voutilainen – siunattu olkoon nimesi, oi kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tutkija Eero Voutilainen! – kirjoittaa otsikolla Bloggaaminen laajentaa astevaihtelua (¤) näin:

Kieliopeissa ja oppikirjoissa on ollut tapana todeta astevaihtelua esiintyvän vain konsonanteissa p, t ja k, joita kutsutaan äänneopissa soinnittomiksi klusiileiksi. […] Viime vuosina englannin kielestä kulkeutuneet lainasanat ovat kuitenkin pakottaneet ajattelemaan tätä vanhaa sääntöä uudestaan. […] Toinen tapa – mielestäni parempi – olisi yksinkertaisesti laajentaa vanha määritelmä koskemaan myös konsonantteja b ja g.

Halleluja! Haaaallelujaaaaaah!

Kopioi Google Analyticsin koodi myös uuteen teematiedostoon.

Hiukkasen ihmettelin, että mitenkä puskee pelkkää nollaa kävijätilastot.