Hävitin matkakortin maanantaina, kun toin lapsen bussilla himaan päiväkodista.

Tiistaina soitin HSL:n löytötavaratoimistoon. Ei ollut mitään.

Tänään soitin uudestaan. Ei mitään.

Sitten soitin Suomen Löytötavaroihin eikä ollut sielläkään. Kehotti soittamaan uusiksi parin päivän päästä, koska tavaroita tulee 2–6 päivän viiveellä.

Tuumasin että pakko kuitenkin huomenna ostaa uusi kortti, koska pakko on reissata ja maksettua kautta menee hukkaan. Eikä se maksa kai kuin vitosen. Harmittaa vaan hävinneen lippukukkaron kohtalo, koska se oli Outin Tampereella minulle antama lahja.

Viisi minuuttia sitten löysin kortin lompakkoineen sängyn alta.

Iltapäivällä pyöräilin päiväkodista kotiin Kettutiellä Helsingin Herttoniemessä. Ajoin ajoradalla, reilusti oman kaistani keskellä, koska Kettutiellä ei tietääkseni ole kevyen liikenteen väylää tai pyörätietä.

Kuten kuvasta näkyy, kadun toinen puoli on yleensä täynnä pysäköityjä autoja. Olin juuri noilla main, kun punaista Citroen Xsara -henkilöautoa ohjaava herrasmies tööttäsi ja ohitti minut. Epäselväksi jäi, miksi hän halusi tehdä niin. Kenties hän näki vastaantulevien kaistalla kohti tulevan auton ja ajatteli, että minun olisi hyvä antaa hänelle tietä, jotteivät autot kolaroisi.

Tai ehkä hän ei ajatellut asiaa ollenkaan.

Viime viikolla samalla kadulla moottoripyöräilijä ohitti minut risteyksessä ja huusi ohi mennessään jotain keskellä ajamisesta. Epäselväksi jäi, tarkoittiko hän että minun pitäisi ajaa keskemmällä vai pysyä poissa keskeltä kaistaa.

Ehkä hänkään ei ajatellut asiaa.

Tekisi mieleni sanoa näille kanssaliikkujille, ettei Helsingin liikennesuunnittelu ole minun päätettävissäni. En voi ajaa jalkakäytävällä, ellen halua rikkoa lakia ja mahdollisesti törmätä jalankulkijoihin.

En voi ajaa kaistan reunassa, koska jalkakäytävän reunassa on korkea kiveys. Jos tarjoan autoilijoille mahdollisuuden ohittaa minut käyttämällä samaa kaistaa, luon vaaratilanteen jossa tiukan paikan tullen minä ja pyöräni jäämme auton ja kiveyksen väliin. En ole täysin vakuuttunut siitä, että minun pitäisi kantaa harkitsemattoman ohituksen seuraukset.

Ihmiset valittelevat toisinaan autokoulun kakkosvaiheen olevan turhanpäiväistä rahastusta. Minusta tuntuu välillä, että kaikkien tienkäyttäjien olisi hyvä käydä vaikka kymmenen vuoden välein kertaamassa liikennesäännöt ja opetella huomaavaisuutta itse kutakin kohtaan.

Tosin oma ajokorttini on viime vuosituhannelta, joten olisin ilmeisesti ensimmäisten kertaajien joukossa. Se voisi olla ihan hyvä ajatus.

Ensimmäinen ostamani asunto.

Paikka, josta lähdettiin Kätilöopistolle odottamaan ensimmäisen lapsen syntymää.

Paikka, josta kannoin vaikeroivan kissan kopissa lopetettavaksi Viikkiin.

Paikka, jonka remontin aikana yritin syödä lähipitserian kaikki annokset läpi aakkosjärjestyksessä.

Paikka, jossa totesin lautalattian hiomisen olevan turhauttavaa puuhaa.

Paikka, jossa melkein sain kaiuttimen piuhat kiinnitettyä seinään neljässä vuodessa (noh, takakaiuttimet ainakin).

Paikka, jossa olen asunut pidempään kuin missään muualla Helsingissä eli paikka, jonka identiteetti roikkuu minussa vielä tovin.

Ensimmäinen myymäni asunto.

Kun kaverini oli ensimmäistä kesää töissä Helsingissä, hän kehui metron hajua. Siitä tuli kuulemma mieleen Kaupunki. (Ystäväni on kotoisin maalta.)

Kun käytin metroa ensimmäisiä kertoja, se tuntui isolta. Liian isolta ja liian tyhjältä, sellaiselta jossa remuava muukalainen voisi tulla häiriköimään eikä pakotietä olisi.

Kun olin käynyt New Yorkissa ensimmäisen kerran, Helsingin metro alkoi tuntua pieneltä. Siellä oli liian vähän ihmisiä, ruuhka-aikaan he eivät osanneet antaa tilaa toisilleen ja – mikä pahinta – itäpäässä metro ajoi pitkät pätkät maan päällä. Sehän on juna eikä mikään maanalainen.

Kävimme aiemmin täällä viikolla metrolla Herttoniemessä. Tällä kertaa huomasin tykkääväni siitä, miten tyhjää metrossa arkipäivänä oli ja miten kivaa oli tuijotella maisemia, kun oranssi sylinteri pompahti Kalasataman paikkeilla pois tunnelista.

Mukava on, tämä metromme.

Viikonloppuna järjestettiin Uneton48-lyhytelokuvakilpailu. Elokuvat piti palauttaa usb-muistitikulla Kampin keskukseen sunnuntaihin kello 19.30 mennessä.

Vielä tuntia aikaisemmin olimme Keravalla keskustelemassa siitä, ehtiikö elokuvaa vielä viilata vai tallennetaanko lopullinen versio tiedostoksi nyt. Viimeinen juna, jolla ehtisi Helsinkiin, oli lähdössä asemalta 18.48. 500-megatavuisen tiedoston tallentaminen (eli siis videon renderöinti) kesti ja kesti, ja alkoi näyttää siltä, ettei se ehdi valmistua ennen kuin on liian myöhäistä. Autosta ei olisi apua, sillä Keravalta Kampin keskukseen ajaa yli puoli tuntia.

Tarvittiin siis varasuunnitelma. Joukkueemme oli siinä vaiheessa viisihenkinen, joten päätettiin, että kahden miehen iskuryhmä lähtee Helsinkiin. Otimme mukaan muistitikun, kannettavan tietokoneen ja 4G-datayhteyttä käyttävän iPhonen, jonka kautta pääsisimme nettiin Kampissa.

Siispä äkkiä reppu mukaan, ukot autoon ja autolla asemalle.

Ehdimme sinne juuri kun juna oli saapumassa raiteelle yksi. Samaan aikaan asunnolle jääneet ryhmän jäsenet keskeyttivät videon tallentamisen, vaihtoivat editorin asetuksia ja alkoivat tallentaa sitä uudestaan pienempänä versiona.

Olimme menossa Tikkurilan kohdalla, kun Keravalta soitettiin, että tiedoston lataaminen palvelimelle kestää vielä yksitoista minuuttia. Juna saapui Helsinkiin ajallaan. Loikkasimme ensimmäisinä ulos ja lähdimme pikamarssia kohti Kampin keskusta.

Narinkkatorin kohdalla puhelimet piippasivat tekstiviestin merkiksi. Antti kertoi tiedoston olevan nyt kokonaan palvelimella ja antoi osoitteen, josta sen saisi ladattua. Kello oli 19.18.

Kaksi minuuttia myöhemmin istuimme Kampin keskuksen aulassa ja tuijotimme tiedostonlatauksen edistymisestä kertovaa pikkuikkunaa.

Palautimme kirjekuoreen sullotun muistitikun kello 19.26.

Väri ja eläin – ON TIME.

Edit: Tulin näin voitin -lyhärin voi nyt katsoa Vimeosta.

Me pannaan keittiö kokonaan uusiksi, joten entisestä pitäisi päästä eroon: kaapit ja koneet.

Kysyin Mapnificentiltä, mihin pääsen noin 20 minuutissa nykyisestä osoitteesta:

ja uudesta – huomaa, että mittakaava on aikasta eri:

Töölö katoaa otteestani, mutta itä ja pohjoinen tulevat paljon lähemmäs kuin muuttomatkasta voisi päätellä (1,5 km itään päin). Ei ole symmetristä Helsinginkään joukkoliikenne.

Edit 21.6.2011: