Otsikko huijaa: oikeasti kuvia on kolme ja niiden lisäksi kolme bonuskuvaa. En mahda ylettömän anteliaalle luonteelleni mitään.

Ensimmäinen on elokuvan ainoasta kohdasta, joka sai minut nauramaan ääneen. Propagandäpätkässä nainen (äiti?) riemuitsee, kun lapset polkevat ahkerasti pikkuötiäisiä:

Toisessa Michael Ironside lausuu leffan ehkä hienoimman replan: “They sucked his brains out.”

Kolmannessa nähdään avaruuden vaarallisin ja älykkäin vagina hyökkää miespilotin aivojen kimppuun (feministisesti virittynyt psykoanalyytikko saisi tästä varmasti kaikenlaista jännää irti):

Bonuskuvissa nähdään, miten efektitaiteilija saattaa joskus vähän oikoa mutkia.

Itse elokuva on visuaalisesti aika lattea. Tarkoitan, että valaistus ei ole kovin dramaattinen. Melkein kaikki on koko ajan näkyvillä. Tavallaan on tietenkin hauskaa, että melkein jokaisessa kuvassa Casper van Dienin päähän osuu tukkavalo, joka korostaa umpilakattua frisyyriä.

• Elokuva-arvostelu: Bolt – Tarina kertoo, että Disneyn johtoon astunut John Lasseter purki ongelmallisen Boltin alkutekijöihinsä ja kasannut palasista uuden, paremman elokuvan. Olisi kiinnostavaa tietää, millaisia nuo ongelmat olivat. Nyt lopputulos on oikein ammattitaitoisen oloinen ja erittäin disneymäisellä viestillä täytetty kertomus itsensä löytämisestä, vastuusta ja ihmisarvosta (vai pitääkö sanoa koira-arvosta?). Mutta ei tässä vielä jonkun Wall-E:n tai Ihmeperheen asemaa uhata.
• Elokuva-arvostelu: Waltz with Bashir – Animaation uudelleentulkitsevaan luonteeseen sisältyy Bashirissa muuan vallan oivaltava seikka. Koko elokuva on nimittäin matka muistoihin ja uniin, eli toisin sanoen tapahtumiin, joista kertoja-ohjaaja ei voi olla täysin varma. Animaation luoma lievästi etäännyttävä efekti sopii itse asiassa kertomuksen sisältöön täydellisesti. Molemmat tavoittelevat totuutta, mutta eri tavoin.
• Elokuva-arvostelu: Benjamin Buttonin uskomaton elämä – F. Scott Fitzgeraldin novelliin perustuvassa tarinassa Forrest Gu– siis Benjamin Button syntyy vanhana, jää isänsä hylkäämäksi ja kasvaa nuoremmaksi vanhainkodissa. Elämänsä mittaan Gum– eiku Button näkee 1900-luvun historiallisia merkkipaaluja ja kohtaa ihmisiä, jotka opettavat häntä elämään hyvin.
• Elokuva-arvostelu: Ralliraita – Ensimmäiset viisi minuuttia mietin, että Ralliraitahan on aika hauska. Heikki Silvennoinen on hyvässä vedossa ja vitsit naurattavat. Loput 81 minuuttia olinkin sitä mieltä, että miksei tämä jo lopu.
• Buster Kino eli Hannu Björkbackan elokuva-aiheiset sivut – on siellä tosin muutakin

• Blu-ray Disc Statistics kertoo levyjen aluekoodin –
• Helsingin kirjastoista löytyvät blu-ray-leffat –
• Principles of Traditional Animation Applied to Computer Animation –
• Ponterosa, osa 1/10 (YT) –

The International sisältää viime aikojen hienoimman toimintakohtauksen, jossa Guggenheim-museo pannaan remonttiin. Siinä on kaikki: on yllätyksiä, on jännitystä tarinan kannalta, on tolkkua kuvakerronnan ja tapahtumapaikan maantieteen kannalta. Ympäröivä elokuva on sitten melkoisesti löysempi paketti.

Slumdog Millionaire on niin täynnä kantilleen pantuja kuvia, että mulla särkee päätä vieläkin. Näin leffan ekassa pressissä, jossa hindinkieliset kohtaukset oli vielä tekstittämättä, mutta en usko että se varsinaisesti muuttaisi käsitystäni.

Horton Hears A Who jakautuu visuaalisesti kahtia. Norsun maailma on jotenkin mälsä, mutta pikkuötiäisten kaupunki on siistimpi. On sinänsä hauska tunnistaa (tai ainakin olla tunnistavinaan) näyttelijöiden maneereita hahmoanimaatiosta.

L. A. Confidential on vieläkin hyvä. Ollakseen neonoir se on aika monesti valaistu anti-noiristi, eikö? Crowe on hyvä näytellessään aggressiivista tyyppiä, joka juuri ja juuri saa pidettyä raivonsa kurissa. Johtuukohan siitä, että se olisi lähellä miehen oikeaa luonnetta? Pearce on liian heppoinen, jotenkin ärsyttävä. Spacey samanlainen velmuttaja kuin esim. Teriksessä, mutta tässä se ei tunnu yhtä ärsyttävältä. Ehkä temppu ei ollut vielä yhtä kulunut.

The Wackness. Okei, ysäri-Nykki on kiva ja hiphop kuulostaa hyvältä, mutta voi kristus. Ei kai koko ajan voi olla kultainen valo, vaikka olisi miten ihana nuoruus. Ja miksi se jantteri kulkee suu auki kuin paraskin mouthbreather? Teiniseksi on tietenkin aina kivaa. Kingsleylle tavallaan pisteet siitä, että se kokeilee yhä erilaisia rooleja, mutta nyt se tuntuu kyllä teennäiseltä kuin keppi pyllyssä.

The Reader pohtii sitä, miten traumaattista teini-ikäiselle pojalle mahtaisikaan olla harrastaa pakolla seksiä Kate Winsletin kanssa. Tai siis onhan siinä myös natsiutta.

Igor toimii periaatteessa mutta ei käytännössä. Animaatio saattaa olla vähän mitäänsanomatonta, mutta hahmojen design on hienoa eikä dialogissakaan periaatteessa mitään vikaa ole. Alusta asti oli silti sellainen olo, että näyttelijöillä ei ole minkäänlaista kemiaa, vaan replat leijuvat omassa ylhäisyydessään. Ajoitus siis kusee.

• Bart Got a Room -traileri – dorkailukomedia, mutta Bill Macy on hauska kuin hilleri pullossa
• Pari videohaastattelua, joissa selitetään miten elokuvaus-, meikki- ja efekti-Oscar-ehdokkuudet jaetaan –
• Alien Trespass -traileri – en tiennyt että 1950-lukulainen scifi-spoof on genre

• Big Man Japan -traileri – siis jonkin sortin Gojira-sovitushan tämä on, mutta ööh
• Pete Kozachik, ASC details his approach to the 3-D digital stop-motion feature Coraline (AmSci) – mainio johdatus animaatioon ja 3d-efektin käyttöön
• If you watch the movie `Jaws' backwards, it's a movie about a shark that keeps throwing up people until they have to open a beach – there's more inside (via vxx5plus)

• Ed Ulbrich shows how Benjamin Button got his face (TED) –
• Talking title sequences with Kyle Cooper – All of the planets were alighned or something when I worked on Seven – it was the right time. It was the beginning of the democratization of motion graphics.
• William Friedkin Returns to the Site of ‘The French Connection’ (NY Times) – The reason for Mr. Friedkin’s return was to shoot some supplementary material for the Blu-ray edition of “The French Connection,” which Fox Home Entertainment will release on Tuesday (along with its 1975 sequel, “French Connection II,” directed by John Frankenheimer).

Miltä Los Angeles näyttää? En ole koskaan käynyt siellä, mutta olen nähnyt tuhansia kaupungissa tehtyjä elokuvia. Useimmissa se on tosin esittänyt jotain ihan muuta.

Thom Anderson tietää ja on tehnyt aiheesta dokkarin Los Angeles Plays Itself. Koska se koostuu kokonaan muista elokuvista leikatuista pätkistä, leffan saatavuus on kehnonlainen. Tosin minun tuurillani se on esitetty Orionissa huhtikuussa. YouTubesta löytyi pieni pätkä:

Onneksi dokkarista on kirjoitettu kohtalaisen paljon. Dennis Cozzalio ja Chale Nafus referoivat leffaa kattavasti. Elokuvan osat ovat The City as Background eli Los Angles esittämässä muita kaupunkeja, The City as Character eli film noirista alkava mielikuva LA:sta murhaavan korruptoituneena jättiläisenä ja The City as Subject eli kaupungin historiaa konkreettisesti käsittelevät rainat.

Indiewire haastatteli Andersonia ja ohjaaja kirjoitti Cinema Scopeen jatkoesseen, jossa hän keskittyy Michael Manniin ja David Lynchiin. Sitaatteja:

It may say something that Mulholland Drive is a movie often cited by people who live outside of Los Angeles, but never by people who live here.

[…]

I ridiculed Mann for situating a character in the Hollywood Hills when her economic station would place her in the plains below and for rechristening the Vincent Thomas Bridge.

Olen ollut viime ajat taipuvainen ajattelemaan, että elokuvilla ei ole varaa lipsua maantieteellisten seikkojen yksityiskohdista. Esimerkiksi Tyttö sinä olet tähden epäkaupunki – kuvattu Turussa ja Helsingissä, ellen väärin muista – on jotenkin ärsyttävä, vaikka Dome Karukosken tarkoituksena oli varmaankin vain tehdä paikasta universaali. Parempi yksilöidä paikka kunnolla ja antaa yleisön sovittaa siihen päälle tutut paikkansa. Klaus Thunderia vapaasti siteeraten: Jokaisella on oma Niinivaaransa.

• Little Man -lyhäri – pikkupoika kirjoittaa kouluaineen aiheesta "The Way Girls Are. A Handbook by Mathias"
• Oscars 2009 – Best Picture Profanity Reel (YT) –
• Susan Korda: We’ll Fix It In The Edit!? – pitkä luento elokuvaleikkaamisesta Berlinale Talent Campukselta 2005

• Kohpaljastus: Cheeta-simpanssi olikin huijari! –
• Jerry Lewis in conversation with Peter Bogdanovich – The 82-year-old performer, director, and writer talked candidly and unabashedly about his remarkable career. Far from a rehash of old anecdotes, the evening was a riveting piece of live theater, with Jerry’s commanding personality, crisp timing, and razor-sharp wit on full display.
• The International Documentary Challenge – Make a short documentary film in 5 days