Kyseessä on progressiivinen muoto, joka nykyisin kirjoitetaan be-apuverbin kanssa. Niinpä lause ”The book is being printed” oli ennen ”The book is printing” ja vielä sitä ennen ”The book is a-printing”. Tämä, kuten monet muutkin modernin standardi-englannin muodot, ovat säilyneet käytössä murteissa.
Viime perjantaina opin, mistä ”ye olde Inn”-tyyppiset rakenteet tulevat. Se on oikeastaan virheellinen, sillä pohjimmiltaan kyse on ortografisista tottumuksista. Näetsen vanhassa englannissa (OE, ajalta jolloin meidän ajanlaskumme käytti vain kolmea numeroa) oli th-äänne [jota on mahdoton esittää ISO-8859-1(5)-merkistöllä], jota ilmaistiin þ-riimulla. Kun engelsmannit sitten siirtyivät käyttämään latinalaista aakkostusta, litteroitiin kyseinen äänne toisinaan y ja toisinaan th ja siten myös dualistinen ”the” ja ”ye”. Jälkimmäinen pysyi käytössä varsin pitkään, joten ennemmin tai myöhemmin ihmiset unohtivat, mitä äännettä y siinä edusti, ja täten syntyi – professorin sanoin – ”the rather false ye”. Asia selitetään myös Websterissä.
Ja jos nämä kielitieteelliset selitykset menivät aivan päin persettä, toivottavasti joku kertoo minullekin. Olen nimittäin kovin väsynyt maanantai- ja perjantaiaamuisin.
Lisäys: Kuten herra Suvanto huomautti, þ-entiteetti itse asiassa esittää tätä kaipaamaani äännettä.
Comments are closed.