Väsynyt, väsynyt maanantai koulussa, mutta kotimatkalla sentään satoi.

Yllättävää sinänsä, mutta kyseessä oli ensimmäinen kunnon sade koko sinä aikana, jonka olen täällä viettänyt. Aiemminkin on ripotellut siinä määrin, että sateenvarjolle on käyttöä, mutta nyt tuli ensimmäisen kerran vettä niin kovaa, että housunlahkeet kastuivat sateenvarjosta huolimatta. Vettä ei kuitenkaan tullut aivan jannehurmeena*.

Samalla paikallinen ilmanhaltija säilytti kuitenkin ominaisluonteensa, ja tämä rankkasade oli ohi ennen kuin ehtinyt koulusta kotiin, eikä matka kestä kuin varttitunnin. Yleensäkin täällä on hankala puhua säästä suomalaisessa mielessä, sillä Cardiffissa ei ole niinkään säätiloja kuin harmaata sössöä. Joka päivälle luvataan – enemmän tai vähemmän – sadetta, mutta yleensä (ainakin meidän kotinurkilla) on vain kylmää ja harmaata. Alkuasukkaat ovat tottuneet tähän siinä määrin, että kaikesta tästä kurjuudesta huolimatta kaksi kämppistä pamahtivat läpimärkinä taloon kello 22:45 oltuaan pelaamassa jalkapalloa pilkkopimeässä ja läpimärällä kentällä. ”Peli oli sovittu jo viikko sitten, joten ei sitä tuon takia kehdannut perua”, sanoi Dan (vain puoliksi itseironisesti).

* Janne ”myrsky repi puita / taivas salamoi” Hurme, näetsen.