HBHLHB eli ”hyvän bändin huonon levyn hyvä biisi”.

(#09) Red Hot Chili Peppers: Shallow Be Thy Game

Levy: One Hot Minute (1995)

One Hot Minute oli hyvä levy. ”Oli”, koska siltä se tuntui ilmestymisvuotenaan. ”Oli”, koska siitä oli pakko pitää – olihan RHCP:n edellisestä levystä jo monta vuotta, ja niinä kohtalokkaina vuosina me kaikki tumpuloimme Kiediksen ja kumppaneiden vaikutuspiiriin. ”Oli”, koska välittömästi Californicationin ilmestyttyä me tajusimme, millainen harha-askel OHM olikaan ollut.

Jo ennen Californicationin ilmestymistä levy oli alkanut painua unholaan. Vajaa puolet sen lauluista oli aidosti hyviä, kappaleita joita kehtaa kuunnella vieläkin ilman häpeää. Mutta sitten siellä on myös ne loppupään ruikutukset, eikä Warpedkaan ollut ihan niin timangia kuin olisi pitänyt. Yritä ymmärtää – meillä ei ollut parempaakaan vaihtoehtoa.

Vaan eikö sinne levyn loppupuolelle olekin piilotettuna aivan erinomainen kappale. Biisi, joka potkii niin kuin Peppersien pitääkin. Biisi, jossa Anthony ei yritä laulaa, vaan sylkee sanoja suustaan minkä kerkiää. Biisi, jossa Flea ja Chad tukevat ja täydentävät toisiaan kuin kaksi timpuria talon kivijalkaa tehdessään.

Melkein liian hyvää ollakseen totta on se, että sanoituksissa on voimaa. To anyone who’s listening / You’re not born into sin, Fundamental hatred / Get down on your knees and!, We are not the center / Of this funny universe sekä tietenkin kertosäkeen Truth belongs to everybody. Joten otapa One Hot Minute esiin sieltä levyhyllystön takarivistä, tiputa levy soittimeen ja kelaa toiseksi viimeiseen biisin.