Kaneista isompi ja enemmän ruskea oli minun. Pienempi ja kokonaan valkoinen oli Outin, sillä olimme päätelleet loogisesti, että kookas uros olisi sopiva minulle ja pienehkö naaras siskolle. Saimme nimetä elukat itse. Minun pupuni nimi oli Kari erään luokkatoverini mukaan, ja Outin pupun nimi oli Outi.
Niin, hän nimesi kanin itsensä mukaan. Outi oli tuolloin vielä aika nuori.
Puput elelivät Vuoniksessa tyytyväisinä vuoden pari, talvet sisällä, kesät pihalla häkissä. Ennemmin tai myöhemmin kävi kuitenkin niin, että Oryctolagus cuniculus -lajin edustajien ylläpito kävi liian vaivalloiseksi, ja ne lopetettiin. Hyvä elämä lemmikille, eikö vain?
Noh. Sattumoisin jokunen kesä ennen tätä veristä loppua pupuista ilmeni muuan hämmentävä fakta. Joku toimelias aatu nimittäin huomasi, että a) iso ruskea Kari olikin emäntä. Arvannetten mitä Outi-pupusta paljastui.
Ja kun elukoiden nimistä on puhetta, on pakko mainita ensimmäinen kissani, Arto Neko Neliveto Quattro. Nimesin hänet erään luokkatoverini mukaan. Kyseinen toveri ei muuten kestänyt häviämistä erityisen hyvin, ja hänellä oli tapana sanoa Mie mietin kun todellisuudessa hän yritti pidättää kyyneliään.
Niin, ja Arto-kissakin oli tyttö.
Mitä tästä opimme? Suomen etunimilaki (3§) kieltää antamasta pojalle tytön nimeä ja vice versa, mutta lemmielukoiden kanssa saa toteuttaa perversioitaan minkä lystää.
Comments are closed.