Siellähän esiintyy YUP. Minä muistan ajan, jolloin YUP oli orkesteri, jota pääsi katsomaan 25 markalla. Nykyään maksaa kymmenen euroa se lippu. Onko orkesterin biisit sitten nykyään niin perkeleesti parempia? Soittaako ne keikalla paremmin/tarttuvammin? Jakaako ne nykyään karamelliä katsojille? Ei voi kuin sympatiseerata täysin sydämin niitä tyyppejä, jotka piti jatsista jo ennen kuin siitä tuli maailman isoin juttu. Vaikka ne on kyllä jo tainneet kaikki kuolla vitutukseen. Eikä ihme.
Yksinkertainen vastaus on tietenkin että kyllä, YUP on nykyään kymmenen euron arvoinen yhtye. Perustelutkin ovat aika suoraviivaiset.
Minusta on mukavaa antaa rahaa ihmisille, joiden työstä nautin. Sen takia minä ostan kalliita DVD-elokuvia, hintavia CD-levyjä ja tilaan aikakauslehtiä. Niissä kaikissa on varmasti reilusti katetta, mutta jos laatu on kohdallaan, se ei haittaa.
Minusta YUP on nykyään parempi yhtye kuin vajaat kymmenen vuotta sitten. Sillä on enemmän hyviä lauluja, useampi sen lauluista on minulle tuttu, tunteiden ja tyylien kirjo on laajempi, useampi lauluista merkitsee minulle jotain ja yhtye on koko ajan parempi keikalla – nykyään Hyyrysen Jussi ei enää tuijota otelautaa koko ajan, vaan äityy välillä ihan jammailemaankin.
Minusta keikkailu on tärkeä osa populaarimusiikkia. Ei siksi, että livemusiikki olisi jotenkin puhtaampaa tai aidompaa kuin levytetty, vaan siksi, että keikka on parhaimmillaan äärisosiaalinen tapahtuma. Parhaat muistoni juuri YUP:n keikoista ovat sellaisia Ilosaari-esiintymisiä, joiden aikana olen huutanut biisien mukana suoraa kurkkua yhdessä monen tutun ja vielä useamman tuntemattoman kanssa. Itsensä kadottaminen massaan on hypnoottinen tunne, ja jos sen voi tehdä suhteellisen turvallisesti, I’m all for it. Jopa niin paljon, että olen valmis maksamaan siitä.
Niin yksinkertaista se on.
Comments are closed.