Nyt kun olen ehtinyt sulatella asiaa tovin, tarjoan sinulle parhaat, hienoimmat tai muuten vain mieleenpainuneimmat vuonna 2004 näkemäni elokuvat, kukin virkkeeseen tiivistettynä.

Syvälle sydämeen sattuu

Oldboyn kostofantasia ja likainen visuaalisuus tärähti kuin nyrkki, Capturing the Friedmans lienee paras koskaan näkemäni dokumenttielokuva, Hafiðin (Meri) tragedia toimi, Elephantin ilmeettömyys vain korosti sen keskiössä olevan hirmuteon voimakkuutta. Irreversible on kuristavan kauhea elokuva jonka hirvittävin kohta ei edes ole se pahamaineinen raiskaus vaan sitä seuraava takauma, 21 Gramsin rikottu rakenne tuki rikkirepivää tarinaa (ja sai jopa Sean Pennin näyttämään hyvältä), Love Liza antoi Philip Seymour Hoffmanille mahdollisuuden näytellä luuseria oikein olan takaa ja vaikka Welcome to the Dollhouse ei ole ihan Happinessin veroinen, sukulaisuuden tunnistaa kyllä helposti.

Hauskat

Tulitikkutehtaan tyttö olikin ihan pirun hauska, Dellamorte Dellamore tarjosi tissejä ja zombeja eikä höpöleffalta voi paljon enempää pyytää, Harold and Mauden huumori oli mustaa mutta sitäkin hauskempaa, Crumb olisi vain ratkiriemukas elokuva mutta dokumenttina siihen tulee myös vakava sivuteksti, Spellbound pitää otteessaan alusta loppuun ja Bubba Ho-Tep on hieno filmatisointi limaisesta novellista.

Jänskät & dramaattiset

Elephant Manin puhdas sentimentaalisuus vetosi syvästi, La Mala Education tuntui oikealta taiteelta, Lapsia ja aikuisia oli hyvä elokuva ihan ilman mitään suomalaistasoituksia, American Splendor yhdisti dokumentin ja fiktion hienolla tavalla, Koyaanisqatsin musiikkivideototeutus oli hypnoottinen, Il buono, il brutto & il cattivo (Hyvät, pahat ja rumat) käyttää kankaan aika- ja avaruusulottuvuudet niin kuin vain Leone westerneissä osasi, Invasions Barbaresin nokkela sanailu ei ehkä muistuta mitään todellisuutta mutta vetoavaa se oli silti, Wu jian dao (Infernal affairs) oli yksi parhaista trillereistä koko vuonna, Kill Bill vol 1 on suoraviivaisuudessaan kakkosta vakuuttavampi, Cowboy Bebop -elokuva Knockin’ On Heavens Door toimi sarjaa paremmin juuri tiukan aikarajan takia, Glengarry Glen Ross on yllättävänkin visuaalinen Mamet-elokuvaksi (dialogista ei varmaan tarvitse edes mainita) ja Lost In Translation oli minusta — kaikessa implisiittisessä rasismissaan, leijailevuudessaan ja artsy-fartsiudessaan — kaunis.

Toista kertaa katsotut

Kauas pilvet karkaavat oli yhä hurmaava, Royal Tenenbaumsin äkkivääryys ei kyllästyttänyt vieläkään, Bad Santan rivous jaksaa aina vain huvittaa, Being John Malkovich paljastaa lisää kiemuroitaan samoin kuin Adaptation, Casablanca on niitä harvoja vanhan Hollywoodin tuotoksia jotka toimivat minulle, Aleksis Kiven elämä on hauskempi kerta kerralta, Les Triplettes de Bellevillen animaatio on huikaisevaa, Pulp Fiction on Tarantinon paras elokuva, Shaolin Soccerin voinee ylittää vain Chow’n tuleva pätkä ja Big Lebowski oli paljon hauskempi elokuva kuin mitä ensikatsomisella, silloin Fargon varjostamana, ajattelin.

Aiemmat versiot:

There are no revisions for this post.