”Me vaan halutaan
päästä televisioon ja päteä”

Studio Julmahuvi saapui vihdoin DVD:lle

Suomalaisen televisiokomedian kannalta 1990-luku oli kuvottavaa aikaa. Yleisradio leikkasi viihdebudjettejaan, edellisen vuosikymmenen tähtien maneerit olivat kasvaneet irvokkaisiin mittoihin ja Kummelia pidettiin hauskana ohjelmana. Juuri kun kaikki vaikutti toivottomalta – kuin elokuvissa ikään –, kuvaruutuihin syttyi kirkkaana loistava valopilkku.
Valopilkun nimi oli Studio Julmahuvi.
Sen takana olivat Teatterikorkeakoulussa samaan aikaan opiskelleet Jani Volanen, Petteri Summanen, Janne Reinikainen, Jukka Rasila ja myöhemmin joukon jatkeeksi yhytetty Tommi Korpila, jotka halusivat tehdä jotain poikkeuksellista: televisioviihdettä, jossa on ajatusta.
”Me haluttiin tehdä työtä vähän pitkäjännitteisemmin, kirjoittaa rauhassa. Yleltä tarjoutui sitten siihen mahdollisuus”, puhelimitse tavoitettu Reinikainen muistelee kahdeksanosaisen sarjan syntyä.

Valistuneimmat olivat huomanneet poppoon tekemiset jo aikaisemmin. Vuonna 1994 näytettiin MTV 3 -kanavalla sketsisarjat Toini ja Heikki Haaman Show sekä
Toni ja Heikki Haaman Show.
”Me oltiin tehty Maikkarille kaksi sarjaa ja Joyboys Story, josta tuli ekat palkinnot. Meitä kiinnosti paneutua vähän syvemmin tv-viihteen tekemiseen, joka ei ollut ihan tavallista siihen aikaan”, Reinikainen jatkaa.
Ensimmäinen ohjelma syntyi ulkopuolisen aloitteesta.
”Maikkarista yksi tuottaja oli nähnyt Janin jossain tuotannossa, ja sitä kautta kasauduttiin. Eli ei tavallaan itse kaupattu itseämme, vaan sillä kertaa kävi toisin päin”, Reinikainen kertoo.

Ryhmän magnum opusta, Studio Julmahuvia, lähdettiin rakentamaan tammikuussa 1998. Mielessä kuulsi jonkinlainen tavoite, mutta mitään ei oltu lyöty lukkoon etukäteen.
”Ei meillä aluksi ollut kuin jotain vanhoja irtosketsi-ideoita, joille ei loppujen lopuksi ehkä ollut edes käyttöäkään. Idea muotoutui kirjoitusprosessin aikana”, Reinikainen kertoo.
”Me saatiin Yleltä työhuone, johon mentiin istumaan. Siellä me höpöteltiin kaikesta mitä päähän pälkähti, ja niitä ideoita lähdettiin työstämään. Kuvaukset alkoivat huhtikuussa. Me kirjoitettiin siihen asti, ja kuvausten aikanakin. Tehtiin ohjelmaa hyvin pitkällä ajalla, siis.”
Lopputulos muistuttaa eräiltä osin varsin paljon brittiläisen Chris Morrisin 1990-luvun puolivälissä tekemää The Day Today -uutisparodiaa.
”Ei meillä etukäteen ollut tietoisia esikuvia, ja eihän tuollaisessa voisi mitään yksittäistä nimetäkään. Morrisista oltiin tietoisia, mutta ei se ollut se juttu”, Reinikainen sanoo.
Samoja hahmoja kierrättänyt Mennen tullen -sarja kaupattiin paria vuotta myöhemmin samalla tyylillä, eli puhtaalta pöydältä ja ilman rajoitteita.
”Me haluttiin tehdä jotain erilaista. Mennen tullen myytiin meidän nimellä eikä valmiilla käsiksellä. Se oli oikeastaan onni. Jos olisi joutunut markkinoimaan käsikirjoituksia, niitä olisi varmaan käsitelty niin, että ne ei enää näyttäisi yhtään meiltä.”
”Jos ajattelee, miltä joku dokumenttiparodia näyttää käsiksenä, niin eihän siinä välittyisi yhtään se hauskuus, mitä siinä nyt toivottavasti on”, Reinikainen sanoo.

Studio Julmahuvin jälkeisinä vuosina ryhmän jäsenille on riittänyt vientiä näyttelijöinä niin teatterin lavalla kuin valkokankaallakin. Julmahuvi-ryhmää ei siis suinkaan ole kuopattu, vaan yhteistyötä on tarkoitus jatkaa.
”Aikataulut eivät sinänsä ole ongelma, että aikaa kyllä löytyisi. Rahoituksesta se on kiinni”, Janne Reinikainen toteaa.
Reinikainen kertoo varastossa olevan monenlaisia elokuva- ja televisioideoita, joista osa on jopa käsikirjoitusasteella.
”TV-tuotannoista ei ole tullut riittävän hyvää tarjousta, että voitaisiin tehdä se meidän tyylilajilla. Rahaa ei näyttäisi löytyvän, kun viihdebudjetit ovat pienentyneet. Tavallaan tässä on törmätty seinään, että ei ole tehty mitään varmaan ainakaan vuoteen. Kuitenkin mielessä on kova halu tehdä jotain yhdessä”, hän sanoo.

Olli Sulopuisto
toimittaja@jyy.fi

Kolmen DVD:n Julmahuvi-boksi sisältää The Joyboys Storyn, Studio Julmahuvin, Mennen tullen -sarjan sekä Z-Salamapartion soundtrack-cd:n.