The Proposition yhdisteli raakaa väkivaltaa, kärpäsiä ja länkkärimytologian muita perusosasia varsin sopivalla tavalla. Mitään uutta tässä ei mielestäni ollut, mutta myytit ovatkin ikuisia.

Capote oli parempi kuin odotin. PSH heiluu ylinäyttelemisen rajalla, mutta kyllä niihin maneereihin tottuu. Ja leffahan oli perin jännittävä, mikä on hyvä suoritus tarinalle, jonka lopun tietää ennalta.

Hirveää kuraa tuo Boondock Saints. Se näkyy mm. ÄKJTSM-syndroomassa (äänetön kohtaus, jonka taustalla soi musiikki), jolla yritetään peittää se, ettei ole mitään sanottavaa – mutta eikös vain näytä & kuulosta hienolta, kun poplari liehuu 48 kuvaa sekunnissa ja kitara mouruaa?

Selitys Boondock Saintsin hirveydelle löytyy Overnightista, joka osoittaa jälleen kerran, että (dokumentti)elokuva elää ja kuolee tarinansa mukana. Ensikertalaisohjaajien tuotos Troy Duffystä — Boondock Saintsin ohjaaja-kirjoittajasta — ei jätä epäselväksi, että mies on täysi mulkku. Siksipä leffa onkin mainiota katsottavaa.

Summa 28.