Samalla teksti käy viimeistelemättömämmäksi, ja – traagisinta kaikesta – välittää aavistuksen, että musiikki ei enää oikein herätä kirjoittajassa vastakaikua.
Wikipedia Seppo Heikinheimosta:
Heikinheimon kuolinsyy oli itsemurha.
A Heartbreaking ∞ of Staggering Genius
5 Comments
Hmm, minä en ehkä näkisi sitä ihan noin. Marttila kirjoittanee siltä kantilta, että sekä Heikinheimon itsemurha että hänen suhteensa musiikkiin on lukijalla jo tiedossa. Kun ihminen, jonka elämän pääsisältö on musiikki, ei saa siitä enää mitään irti… Ehkäpä Marttila jotenkin näin yritti ilmaista, että Heikinheimo oli menettänyt elämänhalunsa?
(Voin tietenkin olla väärässäkin.)
No joo, luen piruna Hesaria. Traaginen-sanan superlatiivi tässä yhteydessä vain tuntui epäsopivalta. Positiivi olisi varmaan uponnut paremmin.
Minä ainakin luin Marttilan tekstin siten, että ”traagisinta” -sanan käyttö viittasi nimenomaan Heikinheimon itsemurhaan. IMHO viittaus oli vieläpä päivänselvä ja sangen tyylikäs.
Heikinheimon kirja on muuten ehdottomasti lukemisen arvoinen, oli miehestä kriitikkona mitä mieltä tahansa.
En kyllä tuolla sanamuodolla ymmärrä, miten ”traagisinta kaikista” voisi viitata itsemurhaan. Ehkä niin, että musiikinrakkauden hiipuminen ennakoi elämän loppumista, siis vähän Jussin luennan tyyliin.
No, päivänselvä toisille, ei ihan niin kirkas toisille. Ehkä tässä vain toteutui Wiion laki: viestintä epäonnistuu aina, paitsi poikkeustapauksissa.
Minusta tuo ”traagisinta kaikesta” – ainakin näin koko arvion asiayhteydestä irrotettuna – on melko ontuva lisä tuossa lauseessa. Oletuksena varmasti on ollut, että lukija tietää Heikinheimon suhteen musiikkiin ja samalla musiikin merkityksen tämän elämään (ja yhteyden itsemurhaan), joten tuo traagisinta kaikesta -lisä on täysin turha keino dramatisoida asiaa, tycker jag.
Jos ajatusviivoilla irrotettua lisäystä ajattelee Heikinheimosta käsin, niin silloin traagisuus viittaa nimenomaan siihen, että mies ei saanut enää musiikista riittävää vastakaikua ja sytykettä, jolle hänen elämäntyönsä kriitikkona perustui. Tietenkin itsemurha on traaginen (ainakin näin ulkopuolisen silmin), mutta Heikinheimolle varsinainen tragedia oli miellyttävän sisällön häviäminen elämästä, mitä sitten seurasi lopullinen ratkaisu. Tai näin minä sen ajattelen.
Kirja on kyllä kaikessa keskeneräisyydessään ja toisteisuudessaan nautittava pala suomalaista kriitikkohistoriaa.