Homma sai alkunsa, kun sama sitaatti löytyi lehdestä kahdesta eri jutusta kahdessa eri muodossa. Sitaatin siistijä perusteli toimiaan näin:
”For me, having covered athletes for 15 years, I’ve always felt conscious and uncomfortable about the differences in class, background and race — I’m an African American — and in terms of the people who are doing the speaking and the people who are doing the writing. I really don’t like to make people look stupid, especially when I understand what they’re saying.”
WashPostin periaatteena on printata sitaatit just eikä melkein, mutta poikkeuksiakin on: Sometimes we will want to avoid humiliating a speaker by paraphrasing in grammatical form an ungrammatical statement.
Oma kantani on, että sitaatin tulisi olla tarkka, koska sen tarkoituksena on paljastaa puhujasta jotain sellaista, joka ei epäsuorassa tekstissä välity. (En onnistu tässä aina, en välttämättä edes usein.)
Mutta tarkkuus on suhteellinen käsite. Kirjoitettu kieli on kirjoitettua kieltä, eli se on aina vain approksimaatio puhutusta. Siinä pelataan niin eri säännöillä, että näiden kahden suora vertaaminen ei ole edes mielekästä. Joten lehteen painettu versio on aina välttämättä jollain tavalla siistitty.
Annan kaksi esimerkkiä. Introduction to linguistics -kurssilla olen kerran litteroinut viitisen minuuttia haastattelutekstiä, ja sitä hommaa ei kyllä toivoisi edes pahimmalle viholliselleen. Ensimmäisessä yritän sönkätä haastateltavalle, jälkimmäisessä hän vastaa kysymykseen ”kitos…tota. sitähän mun piti kysyä että minkä takia sä alotit sun päiväkirjan pitämisen…”
(mmh)… no tota… siis tästä ei. ei tule haastattelu, kysymys puhev-puhuv. mnjäm. haastattelu.. kysymys vastaus tyyppinen ohjelma vaan mä todennäköisesti leikkaan tästä itteni kokonaan pois… jah niin siis. se mun piti sanoa että. JOS SULLE KÄY. niin.. tota. voisitsä sitten jossain välissä lukea esimerkiks pätkiä päiväkirjasta. semmoseks. mitä voi sitten käyttää niinku rytmittävänä aineistona siinä välissä…
jaaa. no ainakin tietysti.. yks… idean mä tietysti sain siitäki-siitä et muillaki sattu olemaan noita tollasii. www päiväkirjoi että en mä suinkaan ihan ensimmäisiä. ihmisiä ole.. muttaa. ehkä mäjotenki aattelin. että mulla on kuitenkin aina välillä jotain sanottavaa… niimmä sit. ten päätin sitten. senkin takia. sitä päiväkirjaa ruveta pitämään. toisaalta joskus saattaa olla jotain. tapahtumakulkuja. niin se on. aika rasittavaa.. kertoo sii.. erikseen joka ikiselle irkka-ka-joka ikisellä irkkanavalla. nii voi… suunnilleen vaan mainita. nyt ei tarvii tehä muuta ku mainita.. että nyt olin siellä ja siellä. silloli. sielloli vähän tällasta ja tällasta ja oli. lukekaa loput sieltä päiväkirjasta
Hyvä lukijani: mitä sinä tekisit?
(Lähde: Poynter)
3 Comments
Äh, minä ainakin editoin erittäin vapaamielisesti haastateltavan lausuntoja uutisteksteissä – niiden kun ei ole lähtökohtaisesti tarkoitus kertoa haastateltavasta vaan jutun aiheesta. Ja useimmiten ihmiset mumisevat ja jorisevat kaikenlaista paskaa, eli suoria lainauksia ei voi edes käyttää, tai haastateltava näyttää idiootilta muumiolta.
Sitäpaitsi näyttää helvetin kömpelöltä kun teksteissä on näitä (sulku)merkintöjä osoittamassa asiaa, joka tarvitaan lauseen ymmärtämiseksi mutta jota haastateltava ei nyt sattunut justiinsa sanomaan: ”(Ranskan) presidentti (Nicolas) Sarkozy ei olisi koskaan voinut syödä ihmisiä raakana”, kommentoi neuvonantaja Obelix Asterix. Ketä helvetti saa kiksejä siitä että Asterixin lausunto on nyt täsmälleen niin kuin se sanoi? Tai oikeammin ei edes sanonut:
Eniten tämä risoo ulkomaanjutuissa, joissa on jokseenkin selvää, että kaikki sitaatit ovat kulkeneet usean käännöksen ja editin läpi. Esimerkki: mullah Abu Garcia mölisee Islamabadissa tuhoa ja kuoloa, jonka kuulee fikseri Papu, joka kääntää lennosta mölinän stringerille Herne, joka kirjoittaa mölinät muistiin, palaa asunnolleen, kirjoittaa jutun, lähettää sen deskiin, jossa toimitussihteeri Frank editoi (ja ehkä kääntääkin stringerin äidinkielestä riippuen) jutun, lähettää linjoille Suomeen, jossa toimittaja Olli (ei sukua) kääntää sen vielä kerran ja toimitussihteeri Frank Armoton editoi, jonka jälkeen lukija Idiootti sen aamulla silmäilee. Todennäköistä on että Abu Garcia on jotain sanonut, mutta vastaavuus voi olla aika ajatuksenvaraista.
Ehkä henkilöhaastattelussa toimisin hieman toisin, mutta en sittenkään pyrkisi 1:1-vastaavuuteen.
Ja nyt joudun helvettiin.
[…] 22nd, 2007 · No Comments Sulopuisto kirjoittaa haastattelusitaattien käytöstä lehtijutussa: “Oma kantani on, että sitaatin tulisi olla […]
[…] A Heartbreaking Blog of Staggering Genius « Miten lehtijutussa siteerataan? […]