Broken penViime viikolla se sitten tapahtui: onnistuin haalimaan kalenteriini sen verran töitä, että deadline yllätti minut housut kintussa.

Kyseessä oli pari vähän isompaa juttua, joiden valmistuminen kesti pitempään kuin oletin. Koska dedikset olivat lähekkäin, sotki toisen viivästymisen toisen. Asiaa ei varsinaisesti auttanut muuttaminen, joka söi yhden päivän lisää. Koko tapahtumaketju heijastuu vielä tulevaisuuteen, eli en päässyt uusien juttujen kimppuun, koska vanhat olivat vielä kesken.

Kyseessä oli ihan täysin & puhtaasti minun mokani, sillä homman mittakaava ei ollut mitenkään älytön, minä vain yliarvioin kykyni. Oletan ja luulen, että näin käy jokaiselle freelancerille jossain vaiheessa. (Muuan ystäväni sanoikin meiningin kuulostavan tutulta.) Onnena onnettomuudessa oli se, että kummankaan dedis ei ollut aivan sataprosenttiset tiukka ja että kyseessä eivät olleet ensimmäiset juttuni ko. toimeksiantajille. Muuten olisi voinut tulla nykyistäkin suurempi ahdistus.

Mitä tästä opin? Ainakin sen, että normaalia silppua isommat tehtävät syövät aikaa enemmän kuin luulisi. Päivälehdessä työskenteleminen on varmasti jossain määrin vaikuttanut perspektiiviini siitä, mitä & miten nopeasti ihminen ehtii tehdä. Jylkkärissä oli – periaatteessa – enemmän aikaa, mutta siellä piti taas huolehtia miljardista asiasta samalla aikaa.

Onko sinulle käynyt joskus niin, että aikataulut eivät vain kestä? Mitä teit, miten selvisit ja mitä opit?