Kaverini blogaus muuttumattomuuden asenteesta ja sen halvaannuttavasta vaikutuksesta muistutti minua siitä, että en ole koskaan ollut enkä usko koskaan olevani yhtä hyvä kuin esikuvani, mutta se ei oikeastaan haittaa.

Tai siis: tunnistan tilanteen, jossa mieltymykseni vaikkapa musiikin tai journalismin suhteen ovat sellaiset, että omat biisit ja duunit eivät yllä lähellekään niitä. Välillä käytän sitä ennakoivana vähättelynä – jos haukun tekoseni etukäteen, kukaan muu ei ehdi sanoa niiden olevan paskaa.

Tästä kertoo Ira Glassin käsite the gap, kuilu kykyjen ja mieltymysten välillä.

Toisaalta en ole ihan täysin surkea vaikkapa nyt sitten podcastien tekijänä*. Lisäksi luen kohtuullisen paljon suomalaisissa lehdissä julkaistuja juttuja, jotka saavat minut mutisemaan olisin osannut tehdä tuon paremmin eikä se edes olisi tullut kalliimmaksi. (Toisinaan olen siinä jopa oikeassa.)

En ole varma, onko minulla kasvun vai muuttumattomuuden asenne. Luultavasti jonkinlainen sekoitus molempia, tilanteesta ja ajankohdasta riippuen. Mutta yhden asian tiedän: kannattaa tähdätä mieluummin ylös- kuin alaspäin.

Eli vaikka en olekaan yhtä hyvä kuin Susan Orlean, Malcolm Gladwell tai Tim Howard, yritän silti mieluummin tehdä juttuja, jotka ovat mahdollisimman lähellä heidän tasoaan, vaikka jäävätkin vajaiksi.

Toinen vaihtoehto kun on tehdä jotain, joka on nipin napin parempaa kuin töhnä, joka saa minut puhisemaan julkaisukynnyksen olemattomuudesta.

Miksi?

En ole ihan varma, mutta luulen sen liityvän kasvuun ja kehittymiseen. On kivempi apinoida hyviä tekijöitä ja yrittää sovittaa heiltä opittuja juttuja omiksi. Kuten sanottua, esikuvien tasolle ei pääse, mutta ainakin silloin epäonnistuu ylöspäin. Yleensä rajoittavia tekijöitä on kaksi, eli raha ja osaaminen. Edellistä on Suomen olosuhteissa paha kiertää, jälkimmäistä voi aina treenata.

Sen sijaan mitättömyyksien ylittämisestä tulee helposti sellainen fiilis, että kyse on pelkästään kostonhimosta. Ja kehittyykö siinä mihinkään, jos tekee koko ajan vain sellaisia juttuja, joissa tietää aina onnistuvansa?

Ego ei kestä, jos koko ajan epäonnistuu, mutta jos koko ajan onnistuu, jämähtää paikoilleen. Niin se kai on.

*: Lausunto pitää paikkansa heinäkuussa 2017. Varaan oikeuden muuttaa sitä myöhemmin.