Studioon oli raahattu jonkun soltun vaimoke ja lapsenpuolikas, mutta valitettavasti missasin osuuden, jossa he kalastelivat sympatiaa. Sen sijaan onnistuin näkemään, kun khakiasuinen kameran edessä möllöttävä mies luki terveisiä koto-Britanniaan vaimoille ja tyttöystäville Persianlahdella olevilta miehiltä. Että kotio tullaan, kunhan veripalttuu tästä asettuu!
Ja toisaalla Beebin uutisissa kirjeenvaihtaja selitti tiukkailmeisenä lentotukialus Ark Royalin kannelta, että tovereiden kuolema ei ole vaikuttanut miesten moraaliin, vain tunteisiin. Tulipa siinä sattumalta tiivistäneeksi aika mainiosti erään sotaa koskevan hyvin olennaisen pointin – piipun toisessa päässä kun ei ole ihmisiä, joita kohtaan tulisi tuntea jotain (armoa, sääliä… mitäs se partakaveri jauhoikaan pari tuhatta vuotta sitten?) vaan vihollinen, ei-ihminen, jonka voi tehdä taistelukyvyttömäksi tai peräti poistaa taistelukentältä.
Comments are closed.