Ostin ja luin tuossa Michael Mooren kirjankaltaisen Stupid White Men … and Other Sorry Excuses for the State of the Nation. Se on juuri se opus, joka meinasi jäädä julkaisematta Erään Rytinän seurauksena, kunnes yhdysvaltalaiset kirjastotädit hermostuivat ja kävivät kustantajan kimppuun.

Sisältö on sitä mitä voisi odottaakin: populistinen Moore on pirullisen innokas ja hyväätahtova, välillä aidosti hauskakin. Ja sujuva kirjoittaja hän on joka tapauksessa. Välillä tulee silti mieleen, että osuvatkohan kaikki väitteet ihan kohdalleen. Jotain ilmeisen selkeitä urbaanilegendojakin on mukaan mahtunut, kuten lauseen keskellä vilahtava ”50% ihmisistä ei ole soittanut koskaan puhelimella” (antaisin tähän lähdeviittauksen jos olisi nettiyhteys käytettävissä) ja aritmetiikkavirhe toisaalla. Enkä tiedä, onko kovin älykästä tai humoristista vääntää vitsiä Pohjois-Irlannin tilanteen hoitamisesta käännyttämällä kaikki katolisiksi tai entisen Jugoslavian ehjäämisestä Tito-kloonin avulla.

Mutta mutta. Viimeisessä, hra GWB:n vaalikampanjaa käsittelevässä luvussa Moore paljastaa rehellisesti puutteitansa, osoittaa idealisminsa ja humanisminsa. Eikä sellaista voi kuin arvostaa.