Minä tajusin eilen jotain, nimittäin maailmankaikkeuden perimmäisen luonteen.

Lienee itsestään selvää, ettei tällaisia älynvälähdyksiä saada normaalissa tajunnan tilassa. Einstein ei taatusti keksinyt suhteellisuusteorian perusteita tiistai-iltapäivänä. Mozart ei varmasti hyräillyt sävelkulkujaan torstaiaamuisin aukaistessaan kotinsa ulko-ovea matkalla töihin. Ja samalla tavalla minä en keksinyt kaiken perimmäistä olemusta istuessani töissä tietokoneen ääressä.

Ei, minä olin eräänlaisessa nirvanassa, toisessa tajunnan ulottuvuudessa, tämän jokapäiväisen maailmamme ulkopuolella. Olin ohittanut itseni, noussut toiseen olemukseen, transendoitunut tästä elämästä. Eli ajoin autoa ja minulla on helvetin tylsää.

Pelkästään se, että on tylsää ja ajaa autoa ei kuitenkaan vielä riitä tällaiseen maailmaa mullistavaan oivallukseen. Sen lisäksi tarvitaan nimittäin matkaseuraa, sellaista seuraa joka ei jaksa kuunnella kuskin valitsemaa matkamusiikkia, vaan tahtoo mieluummin virittää radion vaikkapa Mafialle kun sieltä tulee Lasten mehuhetki. Kun tähän pannaan mukaan vielä yksi hengenköyhä matkaseuralainen, on soppa valmis.

Ja niin minä sitten keksin, että maailma on parsa.

Tai oikeastaan Taneli keksi sen, ja minä kehittelin ideaa eteenpäin, kokonaisuudeksi joka tunnetaan nimellä vegetaarinen maailmankuva. Tähän kuuluu olennaisena osana se, että maailmankaikkeus on selleri, linnunrata on munakoiso ja että koko sotku liikkuu valonnopeudella. Tämähän ei tunnetusti ole mahdollista, ellei kappale ole joko massaton tai sitten liiku alusta alkaen valonnopeudella. Minun teoriani tukeutuu jälkimmäiseen olettamukseen, sillä vegetaarisen teorian mukaan kaikki on itse asiassa vain puolen hehtaarin kasvimaa, jolla kasvavat porkkanat ovat hyvin erikoislaatuisia.

Aion paljastaa teoriani kansainvälisellä tiedeyhteisölle tänään maanantaina, ja olen valmis kestämään niin kritiikkiä kuin kannustustakin.

Mutta nyt minä juon kahvia ja menen mudaamaan.

(Karjalainen, Joensuu, sunnuntaina 4. 10. 1998, toinen pääkirjoitus)

Ei yksin pituus, vaan myös sisältö

Kun asevelvollisuusaikoja uudistettiin siten, että lyhin aika supistui entisestään, ryhdyttiin odotetusti keskustelemaan myös siviilipalvelun pituudesta. Erilaisten asevelvollisuutta vastustavien organisaatioiden lisäksi myös muutama puolue – jopa hallituspuolue – on innostunut vaatimaan siviilipalvelun lyhentämistä.

Etenkin poliittisissa puolueissa pitäisi tällaisessa tilanteessa kuitenkin ymmärtää, että kysymys on paljosta muustakin kuin pelkistä kuukausista. Kun asevelvollisuusaikoja muutettiin, sitä edelsi syvällinen ja varsin paljon julkisuuttakin saanut ennakkovalmistelu. Tällöin tarkasteltiin, miten asevelvollisuuskauden koulutukselliset ja kasvatukselliset tavoitteet saavutettaisiin uudessa tilanteessa. Kun uudistus sitten tehtiin, se merkitsee koulutuksen tehostamista, joka näkyy ja tuntuu myös jokaisessa tuvassa, missä asevelvollisia on. Tämä uudistus lähti puolustusvoimista itsestään.

Nyt on täysi syy kysyä, miksi samanaikaisesti ei ryhdytty keskustelemaan siviilipalvelun tehostamisesta ja järkiperäistämisestä. Miksi mikään poliittinen siviilipalvelun pituudesta huolestunut taho ei lähtenyt tuolloin asialle? Nykyiselläänhän siviilipalvelun suorittamisteho on kiinni lähinnä henkilöstä itsestään. Vakaumuksen syvyys näkyykin hyvin siinä, miten itsekukin palveluaikaansa suhtautuu.

Sen sijaan palvelupaikkojen edellytykset tehostaa tehtävien hoitoa – mihin hyvin usein olisi tarvetta – eivät ole parhaat mahdolliset. Olisihan aivan paikallaan esim. lisätä mahdollisuuksia tarttua velttoiluun ja siirtää kovakorvaisimmat muihin töihin. Muutama viikko vesurin, haravan tai lumilapion varressa saattaisi huomattavasti kohentaa palvelualttiutta sisätöissä.

Minkähänlainen poru ja parku siitä syntyisi eduskunnassa ja ennen kaikkea tiedotusvälineissä, jos tosissaan ryhdyttäisiin tehostamaan siviilipalvelusta – kuten asianmukaista olisi.

(Minun vastineeni, faxattu Karjalaisen toimitukseen 5.10.)

Siviilipalveluksen sietämätön keveys

Jälleen kerran Karjalainen osoittaa hienoa avarakatseisuutta ja ennakkoluulottomuutta, tällä kertaa sunnuntain toisella pääkirjoituksellaan Ei yksin pituus, vaan myös sisältö. Siviilipalvelusmiehet ovat tunnetusti laiskoja pitkätukkia, joita ei saa kirpeään ulkoilmaan mukavasta istumatyöstä sitten millään. Yleistä tietoa on myös se, että 395 päivää kestävä siviilipalvelus on moninkertaisesti kevyempi kuin puolen vuoden varusmieskoulutus. Minusta on hienoa, että maakuntamme ykköslehti on tietoinen näistä seikoista.

Julkisuuteen on viime aikoina päässyt harhaanjohtavia tietoja siitä, kuinka siviilipalvelusmiehistä olisi muka hyötyä yhteiskunnalle. Siviilipalvelusta olisi tehostettava ja järkiperäistettävä, niin että saataisiin kovakorvaisimmat vaikkapa vesurin, haravan tai lumilapion varteen. Nykyiselläänhän siviilipalvelusmiehet tuntuvat viettävän aikaansa lähinnä kirjoitellen lehtijuttuja tai muuta tyhjänpäiväistä.

Onneksi kuitenkin suurin osa Pohjois-Karjalan nuorista tuntee vielä vastuunsa, eikä pakoile sitä kuten minä ja muut maanpetturit. Häpeän olla siviilipalvelusmies, joka osoitti vastuuttomuutta valitsemalla eri tavalla kuin yli 90% ikäluokastaan, joka ei jaksanut ajatella itse ja luikahti siviilipalvelukseen ja joka joutui keksimään ”eettisiä” ja ”moraalisia” tekosyitä päästäkseen suorittamasta miesten koulua.

Onneksi minä en kuulu enemmistöön.

Olli Sulopuisto, siviilipalvelusmies Joensuun yliopistolla

Tiedän, että trolleihin ei kannattaisi tarttua, mutten yksinkertaisesti voinut vastustaa tätä. Jokainen noukkikoon tuosta pääkirjoituksesta omat suosikkikohtansa. Minä menen maate.

Mahaan koskee.

Se saattaa tietysti johtua siitä, että söin tänä aamuna lautasellisen lasagnea ja join kaksi isoa kuppia kahvia. Ja siihen, että en päivällä käynyt syömässä mitään koska olin niin totaalisen PA. Toisaalta se saattaa liittyä myös siihen, että menin nukkumaan kello 3:43 jälkeen. Ja hieno aamuherätykseni, eli CMX:n Discopolis, toimi hiukan huonosti. Kyllähän minä siihen heräsin ja nukahdin uudelleen.

Siviilipalvelus on kyllä sitten hieno asia. Minäkin raahauduin tänne ”kahdeksasta neljään”-työpaikalleni joskus yhdeksän maissa. Ja heti ensimmäisenä asiana sain kahvia, jota ystävällinen siviilipalvelustoverini oli keittänyt. Niinpä minä saatoin vain antaa sivarigeenieni toimia, ja lötköttää tekemättä mitään. Tai no, paljon mitään. Kyllähän minä kävin armottoman kamppailun Pelit WWS:n kanssa siitä, saanko Jagged Alliance 2:n demon downloadattua vai enkö. Ja lopulta ihminen voitti koneen, kuin sadussa konsanaan. (Aivan, linkki osoittaa Kanadaan, koska Pelit WWS:n käsisysteemiä ei pääse käyttämään ellei ole lehden tilaaja.)

Mutta pitihän minulla olla jotain asiaakin. Niin. Kahvista piti puhumani. Se on nimittäin siitä hauska eines, että se poistaa väsymyksen ja tekee kovin levottomaksi. En minä muuten olisi näin äkkiä alkanut tänne kirjoitella lisää. Se muuten pelottaa. Nyt tätä tekstiä syntyy aika tiuhaankin tahtiin, mutta se varmaan hiipuu heti kun saan nämä sivut webiin. Ja sitten olen jälleen yksi ilkeä ihminen, joka on tehnyt kotisivut koska se on zeitgeistin mukaista ja sitten jättänyt ne kyberavaruuteen mätänemään. Enkä minä tahdo olla sellainen tyyppi.

Mutta nyt se neljäs kuppi kahvia alkoi kiertämään mahassa. Suonette minulle anteeksi, joudun poistumaan takavasemmalle.

Argh.

Olen jo nyt aika varma, ettei ole hyvä idea luvata tuottaa näille sivuille jotain uutta ihmeteltävää aina parin viikon välein. Olen erityisen varma siitä, sillä kello on hiukan yli keskiyön ja naputtelen tätä tekstiä vaikka minun pitäisi kaiken järjen mukaan olla uneksimassa huomisista pippalongeista Moritzissa. Mutta näin tässä aina joskus käy. Tietokone kun on siitä jännä veijari, ettei se liikaa kysele kellonaikoja.

Mutta on tässä jotain hyvääkin. Ainakin saan harjoitella jalon äidinkieleni käyttöä tämän sivarivuoden aikana. Ken tietää, ehkä osaan vielä puhua kun pääsen täältä pois. Todennäköisesti kommunikoin kuitenkin netin kautta lähetettävillä tekstiviesteillä sekä irkkaamalla.

Ja vielä yksi seikka, ennen kuin joku nilli kiinnittää siihen huomiota. Tämä nimenomainen vuodatus on kirjoitettu syyskuun loppupuolella, jolloin sivut olivat vielä yli 75%:sti pelkkä konsepti. On hyvin mahdollista (itse asiassa tämä asia oli Veikkauksella pitkävedossa kohteena numero 13 viime viikolla hyvin kertoimin), että kun sivut ovat kaiken kansan saatavilla webissä, on jo lokakuu. Tai joku muu ikävä kuukausi. Paitsi joulukuu, se ei ole ikävä.

Mutta nyt tutimaan. Tai siis ihan kohta %P