Minä tajusin eilen jotain, nimittäin maailmankaikkeuden perimmäisen luonteen.

Lienee itsestään selvää, ettei tällaisia älynvälähdyksiä saada normaalissa tajunnan tilassa. Einstein ei taatusti keksinyt suhteellisuusteorian perusteita tiistai-iltapäivänä. Mozart ei varmasti hyräillyt sävelkulkujaan torstaiaamuisin aukaistessaan kotinsa ulko-ovea matkalla töihin. Ja samalla tavalla minä en keksinyt kaiken perimmäistä olemusta istuessani töissä tietokoneen ääressä.

Ei, minä olin eräänlaisessa nirvanassa, toisessa tajunnan ulottuvuudessa, tämän jokapäiväisen maailmamme ulkopuolella. Olin ohittanut itseni, noussut toiseen olemukseen, transendoitunut tästä elämästä. Eli ajoin autoa ja minulla on helvetin tylsää.

Pelkästään se, että on tylsää ja ajaa autoa ei kuitenkaan vielä riitä tällaiseen maailmaa mullistavaan oivallukseen. Sen lisäksi tarvitaan nimittäin matkaseuraa, sellaista seuraa joka ei jaksa kuunnella kuskin valitsemaa matkamusiikkia, vaan tahtoo mieluummin virittää radion vaikkapa Mafialle kun sieltä tulee Lasten mehuhetki. Kun tähän pannaan mukaan vielä yksi hengenköyhä matkaseuralainen, on soppa valmis.

Ja niin minä sitten keksin, että maailma on parsa.

Tai oikeastaan Taneli keksi sen, ja minä kehittelin ideaa eteenpäin, kokonaisuudeksi joka tunnetaan nimellä vegetaarinen maailmankuva. Tähän kuuluu olennaisena osana se, että maailmankaikkeus on selleri, linnunrata on munakoiso ja että koko sotku liikkuu valonnopeudella. Tämähän ei tunnetusti ole mahdollista, ellei kappale ole joko massaton tai sitten liiku alusta alkaen valonnopeudella. Minun teoriani tukeutuu jälkimmäiseen olettamukseen, sillä vegetaarisen teorian mukaan kaikki on itse asiassa vain puolen hehtaarin kasvimaa, jolla kasvavat porkkanat ovat hyvin erikoislaatuisia.

Aion paljastaa teoriani kansainvälisellä tiedeyhteisölle tänään maanantaina, ja olen valmis kestämään niin kritiikkiä kuin kannustustakin.

Mutta nyt minä juon kahvia ja menen mudaamaan.

Aiemmat versiot:

There are no revisions for this post.