On tullut aika aloittaa viimeinen tikistys, ja melkoinen tikistys se onkin.

Homman nimi on se, että viikon päästä perjantaina minulla pitäisi olla kolme esseetä valmiina, tai muuten tulee satikutia ja Kela ei tykkää. Sanamäärä (ainoa kriteeri jota opiskelijat käyttävät esseitä kirjoittaessaan on määrällinen) on yhteensä 7500 (3000 + 3000 + 1500) ja aikaa on yksitoista päivää.

Se tarkoittaa, että minun tulee tuottaa päivässä keskimäärin 681 sanaa päivää kohti. Pidän kirjaa päivittäisistä aikaansaannoksistani täällä, jotta voin edes kuvitella jonkun painostavan minua.

Tilanne maanantain jälkeen: 722

”Maanantain jälkeen” luetaan ”tiistaiaamuna”.Okei, tuohon on laskettu mukaan myös roiskeet (lähdeviitteet jne), mutta niinhän se Wordi tekee finaaliversionkin kanssa, joten ei valiteta! Ehdin käydä katsomassa Frasierinkin tässä välissä ja hyvä jakso oli. Mutta nyt hampipesulle, tiu tiu.

I love deadlines, especially the whooshing sound they make as they go by sanoi Douglas Adams, ja minä puolestani olen huomannut, että ei väliä missä päin maailmaa sitä asustaa, aina koulutyöt jää viime tippaan. Case in point: tuhatsanaisen esseen pitäisi olla valmis ensi perjantaina. Pitäisiköhän aloittaa?

Jos ihan tarkkoja ollaan, niin ne esseet, joihin aiemmin viittasin, taitavat olla vieläkin tekemättä ja taitavat jäädäkin tekemättä, koska syksyltä tuli näemmä tarpeeksi opintoviikkoja tukien nostamiseen. ”Moi äippä ja isi, poikanne täällä hyödyntää koneistoa!”

Tämän täytynee olla henkilökohtainen ennätys. Ensin opintorekisteriin tuli neljä opintoviikkoa eräästä kurssista. Olin tästä kovin yllättynyt, sillä minusta siinä oli 50% liikaa. Jostain syystä en kuitenkaan valittanut aiheesta. Muutamaa viikkoa myöhemmin saapui korjaus: olinkin saanut vain kaksi opintoviikkoa. Tänään saman kurssin arvostus tipahti vielä puoleen, joten se on vain yhden ovarin kokoinen. Harmillista.