Mastodon

Archive for the ‘koulu’ Category

Kurssivalikoimaa

Tuli sähköpostia otsikolla NYKYAIKA KULTTUURINTUTKIMUKSESSA -luentosarja syyskuussa. Viesti alkoi sanoilla Tervetuloa ao. luentosarjalle oppimaan lisää nykyajasta ja sen tutkimuksesta!

Muistiin merkittyjä

Journalistin jutussa kehuttiin erästä Hemanuksen kirjan kirjastokappaletta tarkkaan luetuksi, koska se oli hiirenkorvilla ja täynnä alleviivauksia. Tässä chillailtuani viimeisen viikon tarkkaan luettujen tenttikirjojen kanssa olen jokseenkin eri mieltä.

Sillä onhan se saatana, että akateeminen ihminen ei tajua eroa oman ja yhteisen omaisuuden välillä. Että sitä käydään sen seitsemän sortin alleviivauskynän kanssa sivujen kimppuun kuin entinen Painonvartija kermaleivokseen. Keskimäärin näissä kirjoissa on ollut yksi lyijykynäalleviivaus, kaksi tai kolme erilaista mustekynäviivausta, yksi korostussin kanssa heilunut, yksi kappaleita sivusta viivaamalla merkinnyt sekä muutama touho, joka on ilmeisesti akuutin amnesian pelossa rustannut keskeisimmät ajatuksensa väliotsikon viereen.

Tästä seuraa kaksi reaktiota. Yksi: Kohtuuton syletys ja ylitsevuotava himo käydä alleviivaamassa edellisten lainaajien strategisia ruumiinosia jollain terävällä ja ruosteisella. Kaksi: Pirullinen mielihalu tehdä kirjaan vielä lisää alleviivauksia. Alla esimerkkikappale sellaisena kuin se löytyi Sodan taidosta.

14. Kun haukan syöksy murtaa saaliin selän, se johtuu ajoituksesta.

Tu Yu: Iske viholliseen yhtä nopeasti kuin haukka saaliiseensa. Se murtaa saaliin selän, koska se odottaa oikeaa hetkeä iskeäkseen. Sen isku on tarkoin määrätty.

Sitten parannusten kanssa:

14. Kun haukan syöksy murtaa saaliin selän, se johtuu ajoituksesta.

Tu Yu: Iske viholliseen yhtä nopeasti kuin haukka saaliiseensa. Se murtaa saaliin selän, koska se odottaa oikeaa hetkeä iskeäkseen. Sen isku on (!!!!) tarkoin määrätty.

Hihihihihihihihihi.

Ajan tasalla

Oli taas näitä aamuja. Herätyskello soi ensin 7.30 ja sitten uudestaan 7.35. Olli herää 8.54, tentti alkaa 9.00. Mitäs siinä sitten muuta kuin helvetinmoiset kiroilut peliin ja kumia polttaen Escortilla kampukselle.

…Jossa huomataan, että vitut se tentti täällä päärakennuksella ole, kun täällä on joku seminaari. Siispä juoksuaskelin Musicalle, jossa kellon käydessä viisitoista yli luetaan jo nimiä tenttikuoripinosta. Ja paskat sieltä löydy Sulopuiston nimellä mitään.

Sanonko mitä.

Eipä sillä, kunhan sain kurssikoodin kaivettua jostain (kuka hemmetti niitä numerosarjoja muistaa?), onnistui tentin tekokin, eikä edes mennyt ihan mahdottoman perseelleen.

Punctuality issues

For once my generous views on scheduling worked to my benefit. We were supposed to have an extra seminar session on Friday the 9th but I slept too late, thus missed the seminar and went straight into the computer room. See? Crime does pay.

Avoiding work

Did you know that today is the anniversary of the Titanic sinking and Lincoln’s assassination plus the birthday of Richie Blackmore and Christian Huygen (the guy who discovered Saturn’s rings) ?

Neither did I before I started fiddling around with toys. Essays aren’t really progressing, either.

Finally

Right, I woke up at 11 AM on Thursday which means that I’ve stayed up for something like 31 hours and that I’m now officially very, very speely. Seep. Sleepy.

Only managed to hand in one of the three essays before deadline. But now lights out.

%!@#&?

Still missing (at least) 1500 words. And I’m completely freaked out now. Heart racing. Short sentences. Can’t stop mind from wandering. Seriously missing in two essays. Must go to the library to fill in the empty spots. Running out of time! Cannot think of excuses either. Must push through. Talking to myself. Big, big yawns. Must gather data from magazine and analyze. Quickly. Or falling aspeel. At least every essay has crossed the magical thousand words mark.

Kuten arvata saattoi…

Ei tämä esseehomma nyt ihan aikataulussa pysy. Tällä hetkellä koossa 1311 sanaa, mikä on n. yhden päivän verran vähemmän kuin pitäisi. Uusi päivätavoite on siis 773 sanaa.