Vuotuinen punnitus sanoo tällä kertaa plus kolme kiloa.

Kun palasimme juhannuksen jälkeen kotiin, kerroin Outille tarkistavani, mitä digiboksin kovalevylle on tarttunut. Se on vähän kuin katiskalla kävisi, sutkautin nokkelasti. Ei, se on kuin tilaisi kalaa kaupasta, minulle vastattiin.

Pyh. Kun naputtelee kerralla viikon ajastukset sisään, ei voi millään muistaa, minä päivänä on mitäkin tulossa. Olin tässä asiassa oikeassa.

Todellinen dialogi:

–XXX tässä terve. Sulle on lähetetty Katso-lehden näytenumero.

–Joo.

–Onko se tullut jo perille?

–Joo.

–Oletko jo ehtinyt lukea?

–Joo. Lehti on paskaa.

–Ahaa.

–Lukemisen jälkeenkin olin sitä mieltä, että se on paskaa.

–Ei varmaan sitten tarvitse laittaa edullista pakettia tulemaan, kun lehti on paskaa.

Toivottavasti myyjä-poika ei ottanut itseensä, koska eihän se hänen vikansa ole. (Tuli vaan mieleen, kun luin Annin työkokemuksia.)

Risan jääkaapin saaga jatkuu. Tänään mahtava huoltomies tuli paikalle, kiroili katsoessaan piharakennuksen purkua ja toi uuden kaapin. Vinkkasi myös, että voisimme saada kunnollisen pakastimellisen yksilön tuon tilalle, kunhan vain pyytäisimme. Mostest excellent.

Hienoa tai siis ällöttävää oli se, että kaapista löytyi kaksi kaveria, joille olisi voinut antaa nimen ja sotun. Toinen oli helmikuinen krem fres ja toinen maaliskuinen vaniljakastike. Hyi yäk.

… on hajonnut jääkaappi.

Saatanan saatana.