Tein eilen Oikeaa Työtä™ noin puolen tunnin ajan, eli pätkin koivuja kirveellä isän kanssa. Lopputulos? Valtava, ällöttävä punainen rakko oikean käden peukalossa. Oireiden perusteella lienee turvallista sanoa, että kehoni hylkii fyysistä työtä.

Okei, ymmärrän että lehdenjakaja on pahoillaan, mutta tämänpäiväinen on silti liioittelua: Helsingin Sanomat, jossa oli kolme C-osiota ja kolme D-osiota.

Olen syntynyt melko tarkalleen näihin aikoihin 26 vuotta sitten.

(Kyllä äiti, olen jo nukkumassa. Tämä on ajastettu merkintä. Olen sillä tavalla kiero.)

Edit 4.12.2005: Ja onnea Jussille myös!

Heräsin tänään jo ennen kahdeksaa.

Arvostettu asuinkumppanini ja kaappisodomiitti internet-velho A. Salo tarjosi kolme vastausta folio-ongelmaan:

• How to wrap your friend’s apartment in tin foil: A love story
• Foiled
• The tin foil prank

Miulla ei ole näemmä jalassa kuin villasukat. Normaalit unohdin tyystin.

Reisillehän se meni taas, kauppareissu nimittäin. Luultavasti kaikki johtuu siitä, että olen niin vieraantunut tavallisten ihmisten elämästä. Sen takia sitä sitten tulee tehtyä mitä typerimpiä ostoksia, vaikka jokaiselle normaaliälyiselle pitäisi olla itsestään selvää, miten asiat hoidetaan.

Ai että mitä tapahtui? Noh, minä kuvittelen, että tietyt asiat (elintarvikkeet jne.) ovat koko ajan loppumassa, ja ostan niitä aina lisää. Tähän asti loppumiskammoni on rajoittunut tonnikala- ja herkkusienisäilykkeisiin ja pikanuuideleihin, joita kaapit ovat puolillaan. En edes muista, milloin olen viimeksi avannut tonnikalapurkin, mutta tämä ei olekaan rationaalista toimintaa. Maanantaina sitten sain Tiimari-visiitillä päähäni, että meillä ei ole foliota.

Nyt sitä sitten on.

Mitähän ihmettä kaksi opiskelijapoikaa voisi tehdä 30 metrillä alumiinifoliota? Avaruusoliot eivät ainakaan pääse enää kaappamaan ajatuksiani, se on varma. Tosin jos ajatukseni ovat tätä luokkaa, en ymmärrä miksi ne tahtoisivat skannata pääkoppaani. (Ehkä alieneillakin on tylsää joskus. Miksei muka? Hyvin voisi olla, uskon ma.)