Tällä kertaa pelataankin lassipalloa korteilla.

Tarvitaan:

3–6 pelaajaa, 15–20 tyhjää valkoista korttia / pelaaja. Minä käytin Tiimarista saatavaa askartelupahvia: A4-kokoinen arkki maksaa parikymmentä senttiä ja siitä saa leikattua kymmenen korttia. Osa korteista tehdään ennen pelin alkua, osa jätetään tyhjinä nostopakkaan ja täytetään sitä mukaa kun niitä tulee nostettua.

Alkuvalmistelut:

Jaetaan jokaiselle pelaajalle viisi tyhjää korttia. Samaten laitetaan nostopakkaan viisi tyhjää korttia jokaista pelaajaa kohti. Sitten laitetaan sinne vielä viisi korttia per naama. Jos kyseessä on ihkaensimmäinen peli, nämäkin läystät ovat tyhjiä, muuten käytetään edellisten pelien parhaita kortteja. (Tämä implikoi, että jokaisen pelin jälkeen pelaajat valitsevat viisi suosikkikorttiaan, jotka laitetaan säästöön seuraavaa peliä varten.)

Säännöt:

Kierrokset sujuvat normaalin korttipelin tapaan. Kaikille jaetaan viisi korttia, jakajasta seuraava aloittaa. Vuoron aikana lyödään ensin kortti pöytään, jonka jälkeen nostetaan pakasta uusi kortti. Tätä jatketaan, kunnes ollaan tultu tilanteeseen, jossa pelaaja ei voi enää lyödä pöytään mitään (ts. kourassa ei ole yhtään korttia jäljellä). Korteissa olevat pisteet lasketaan yhteen ja eniten pisteitä saanut voittaa. Kortin voi lyödä itselleen (=vaikutus kohdistuu vain itseen), jonkun toisen pelaajan eteen (=vaikutus kohdistuu vain tuohon pelaajaan) tai keskelle (=vaikuttaa kaikkiin).

Korttien tekeminen:

Jokaisessa kortissa on oltava kolme asiaa: Nimi, kuva ja kuvaus. On suositeltavaa käyttää merkintöjen tekemiseen mustekyniä (koska lyijy hinkkaantuu pois ja tussi menee kortista läpi). Kortin aihe voi olla mitä tahansa. Kuvauksessa voi olla pistearvo tai sitten voi olla olematta. Olisi suositeltavaa, että pistemäärä on vaikkapa 100–1000, jottei loppulaskusta tulisi ylettömän vaikeaa. Lisäksi efektien, etenkin pisteiden, olisi hyvä olla sellaisia, etteivät ne vaadi ulkoisia kirjanpitovälineitä tai muuta hömpötystä. Ei siis mitään ”saat +400 jokaista kerrottua vitsiä kohti”-vääntöjä. Muita rajoituksia ei sitten juuri olekaan.

Esimerkkejä korteista:

Kun ei ole skanneria, niin tähän ei tule kuvia, mutta toivottavasti nämä sanalliset selitykset auttavat.

• Frank: Kaikkien pelaajien nimi on Frank
• Ideaalikommunismi: Kaikilla on yhtä paljon pisteitä
• Juusto: +100
• Maginot-linja: Vastapäinen pelaaja ei pääse läpi, ei sitten millään.
• Musta surma: Kaikki elollinen hukkuu paskaan ja kuolee.
• UKK: +400 pistettä, negatoi poliittisten korttien vaikutuksen.
• Palmu: UKK kiipeää palmuun.
• Metanolimyrkytys: Pelaaja joutuu pitämään silmänsä kiinni.
• Suolentähystys: Pelaaja ei voi istua seuraavan vuoron aikana.

Käännetty ja sovellettu alkuperäisistä säännöistä.

Tuossa iltakymmenen maissa, kun lämpömittari näytti seitsemää astetta Celsiusta, oli Rosson terassilla vielä ihmisiä kaljoittelemassa.

Tein juuri itselleni hatun Sonjan housunlahkeen hyljätystä palasesta. Katu-uskottavuus nousi ainakin nollanteen ellei peräti ensimmäiseen potenssiin.

Lievä ongelma leivänpaahtimen kanssa on se, että jos varsinaisen paahtamisen loputtua korput ovat sen verran kierossa ettei jousimekanismi pystykään palauttamaan lättyjä ylös asti, eivät vastukset mene pois päältä, ja lopputuloksena on koksia.

Kokeilkaapa selvittää, mikä piiloviesti on seuraavassa numerosarjassa (selvyyden vuoksi jaettu oktetteihin): 01001111 11100101 10011000 11100100 00101000 10011110 01110011 11001100 11000110 11011111 01011110 11111011 11001100 11100110 0011110

Oikein vastanneille tarjolla kahvia ja pullaa, todennäköisyys palkinnon saamiseen on suoraan verrannollinen tarjotus selityksen perinpohjaisuuteen.

Erikoista on se, että ihmisen suu haisee salamilta, jos ruokareiän jättää pesemättömäksi vaikkapa vuorokauden ajaksi.

Tähän on varmaan joku järjellinen lakiopillinen selitys, mutta miksi vuokrailmoituksessa lukee kolmen ensimmäisen kuukauden ajanjaksoa vastaavalta ajalta?

Huomasin tässä, että jos käsi puutuu (sanotaanko nyt syyn olevan vaikkapa se, että roikottaa tarttumaelintä epäoptimilla tavalla yli sohvan selkänojan), sitä voi purra eikä satu yhtään. Erikoista.

Kyllä se vaan on niin, että kun ruuan ja kaffin jälkeen laittaa soffalle pitkäkseen, vähän musiikkia soimaan, villasukat jalkaan, viltin päälle ja läppärin syliin, niin paljon paremmin ei voisi aikaansa viettää. Tosin kissa pitäisi vielä saada houkuteltua jalkopäähän, mutta kaikki ajallaan.

”Sitten joskus” kun minulla ”on aikaa” aion lukea enemmänkin näitä Alan Sokalin artikkeleita. Ainakin ”The Social Text Affair” on aika vänkää luettavaa. Jotensakin huojentavaa huomata, että toistenkin mielestä nämä humanistiset tekstit ovat välillä ns. tuubaa.

Omakohtaisista kokemuksistani parhain on eittämättä se, kun yritin hyökätä alkulähteille ja tsekkasin Bourdieaun Pierren skribentuureja englanniksi. Annoin periksi jo alkupuheessa törmättyäni – muistaakseni – seitsemään sisäkkäiseen lauseeseen yhdessä virkkeessä. Pelottaa ajatella millaista se teksti olisi alkukielellä.