The Brøken.
Yeah, baby, yeah! Johan Amon Düül II tiesi, että hassut kirjaimet ovat siistejä. Eikä sovi unohtaa kaikkien Ihmemies-fanien suosikkisarjaa Stargåte.
Mastodon
The Brøken.
Yeah, baby, yeah! Johan Amon Düül II tiesi, että hassut kirjaimet ovat siistejä. Eikä sovi unohtaa kaikkien Ihmemies-fanien suosikkisarjaa Stargåte.
Toisaalta olisi melkoista jeesustelua ajatella, että kriitikko pystyy katsomaan mitä tahansa ja pysymään tahrattomana, kun taas rahvas omaksuu pesusienen lailla elokuvateatterissa nähdyt asenteet. Joten tuskin 300:n näkemisestä mitään haittaa on. Onhan se kaikessa holtittomuudessaan ihan viihdyttävä – täysin idiootti, mutta viihdyttävä. Toisille sekin riittää.
300:n arvio Kaistalla herättää edes vähäsen keskustelua, mikä on kivaa.
seitsenosainen kurkistus sarjakuvan maailmaan. Sisällöstä on mahdotonta sanoa mitään, mutta näemmä siellä on omat jaksot Chris Warelle ja Art Spiegelmanille, mikä riittää minulle.
Tosin Nytin mielestä tänään tulee Ware-ohjelma, kun taas Teeman sivuilla puhutaan Asterixista. Ans’ kattoo.
Jos Google löytää tämän merkinnän hakusanalla ware-ohjelma, on maailma taas pikkaisen parempi paikka.
Vertailun vuoksi Markku Pölösen uuden Lieksa!-elokuvan budjetiksi on ilmoitettu 1,5 miljoonaa euroa eli 2 miljoonaa dollaria. Sillä ei siis saisi ihan filmattua yhtä komediasarjan pilottijaksoa Yhdysvalloissa. Itse asiassa näillä hinnoilla on pientä suurempi ihme, että suomalainen elokuva- ja tv-tuotanto näyttää niin hyvältä kuin näyttää. Siellä pannaan kyllä jokainen sentti hyötykäyttöön.
Mikähän maakuntalehti minut tuonne maksaisi?
Se on tietenkin Ong-Bak, maailman eniten siisti turpiinvetoelokuva. Nyt ystävämme, uutistoimisto Reuters kertoo, että Tony Jaa on tekemässä elokuvalle jatko-osaa, jossa hän paitsi näyttelee, myös ohjaa. Yay!
Bonuksina vielä Ong-Bakin making of -pätkä, Tony Jaa telkkarissa ja Tony Jaa räppäämässä.
Halpojakin olivat piljetit, vitosen kappale.
Guardianin kulttuuriblogissa Ronald Bergan lyö pöytään aika kovat vaatimukset leffakriitikolle: pitää erottaa pannaus ja dolly-kuva, tuntea semiotiikkaa, tietää diegeesi, Kuleshov-efekti, lukea Truffaut’ta, Eisensteinia, Barthesia sekä katsoa kaikki Bressonit, Renoirit, Buñuelit ja Bergmanit.
Kaksi kysymystä. Ensin: löytyykö Suomesta nämä kriteerit täyttäviä kriitikoita Filmihullun ulkopuolelta? Toisekseen: onko tämä Cahiers-ideaalin mukainen leffakriitikko tosiaan ainoa mahdollinen malli?
I think not.
PS: Muistin virkistykseksi vielä Jari Lindholmin merkintä suomalaisen elokuvakritiikin surkeasta tilasta.