Voi Borat minkä teit

Itku sentään. Boratin piti olla vuoden hauskin elokuva, mutta kuinkas kävikään?

Otetaan esimerkiksi kohtaus, jossa Borat ja hänen tuottajansa menevät yöksi majataloon. Sen omistaa suloinen vanha juutalaispariskunta. Asian tajuaminen tietenkin säikäyttää Boratin.
Mutta mikä tässä on hauskaa, ellei tiedä Cohenin olevan itsekin juutalainen? Eikö hänen temppujensa perusajatus ole juuri siinä, että se paljastaa muiden ennakkoluulot? Miksi sen sijaan näytetään juutalaista näyttelijää, joka näyttelee pelkäävänsä juutalaisia?
Jos katsoja ei tuntisi Borat-hahmon taustoja etukäteen, olisiko tuo kohtaus edes hauska – ja miksi? Onko ylipäätään järkevää odottaa, että elokuvan menisi katsomaan joku, joka ei tunne jutun jujua?

Lue loput Borat-arviostani Kaistalta.

Huono muisti on huono juttu alttiille ihmisille

Menin eilen Anttilaan katsomaan, josko siellä olisi Aliaksen neloskautta halvalla. Iikka väitti moisen ostaneensa, enkä halua olla Iikkaa pahempi.

No, Aliasta ei näkynyt ainakaan sisäänkäynnin lähellä olleella pöydällä, mutta siitä löytyi NYPD Bluen kakkoskausi. Koska ostin ensimmäisenkin boksin Anttilan alennuksesta, oli sarjaa pakko täydentää.

Sitten menin boksihyllylle, jossa ei ollut Aliasta, mutta kylläkin halpa Haneke-boksi. Jos laatikon neljästä elokuvasta muut kolme yltävät edes lähelle Funny Gamesin tasoa, hankinta oli hyvä.

Ja kappas, pitkään himoitsemani Pulkkinen on julkaistu kaikenkattavassa kokoelmaboksissa, joka on tujauksen halvempi kuin kausikokoelmat yksinään.

Ei mutta mutta, tuossahan on Viettelysten vaunu, jonka olen halunnut nähdä siitä saakka, kun tajusin Brandon olevan hyvä myös Alastomassa satamassa.

Oho, sehän on Taistelu Algeriasta, jonka ulkomaanpainokset maksavat perkeleesti ja jota on vuolaasti kehuttu kaikkialla. Koriin!

Menin kassalle, ojensin myyjälle Plussa- ja pankkikorttini ja mietin, että minkäs takia minä tänne kauppaan oikein alun perin tulinkaan.

Lokakuun leffaduunit

Lokakuun arviot: Lonely Hearts Killers, Jackass numero 2, Jadesoturi ja Suusta suuhun.

Lokakuun haastattelut: Lavastaja Sattva-Hanna Toiviainen (Musta jää, Paha maa, Saippuaprinssi) ja Johanna Sinisalo (sata telkkarisarjaa, Rautataivas).

Nyt alkamassa: Boratin pressinäytös. Jagshemash!

Kaksi lähtee, yksi palaa

Kuten kaikki jo tietävätkin, Apinalaatikossa laitettiin lappu luukulle, mutta viimeisen merkinnän kommenteissa Jari Lindholm lupaa jatkaa englanninkielisen leffabloginsa The Hip Pimplen parissa.

Se on hyvä uutinen, se.

Varietyn arvioita suomalaisista elokuvista

Sarjassamme ”mitähän ne meistä oikein aattelee?” tässä Varietyn arvioita muutamista uudehkoista suomalaisista leffoista: Paha maa, Matti, Valkoinen kaupunki, Tyttö sinä olet tähti ja Laitakaupungin valot.

Suomi-tasoitusta ei juurikaan myönnetä, ei.

Pohjois-Koreassa VHS on kuningas

Keksin, että puhelinhan on ihan mainio podcastien kuuntelemiseen. Eräässä vanhassa Kino Kangassalossa haastateltu Jouni Hokkanen kertoi, että VHS-nauhurit ovat nykyään huudossa Pohjois-Koreassa.

Kiinassa on nimittäin vaurastuttu sen verran, että siellä on siirrytty videoista DVD-aikaan. Yritteliäät kansalaiset ovat alkaneet salakuljettaa ylimääräiseksi jääneitä nauhureita rajan yli Pohjois-Koreaan. Samalla vaivalla avulias piraatti on ladannut P2P-verkosta uutuusleffan ja nauhoittanut sen videolle.

Sitäpä kelpaa sitten sienipilven varjossa salaa katsella.

Ohjelmavinkki

MTV 3 tiistaisin klo 22.30–23.25: Mullan alla, viides tuotantokausi

Syysleffat

Kaistalla on taas läjä arvioita: Rungen ahdistava Suusta suuhun, ultimaattisen pökäle Snakes on a Plane, maailman paras Totoro, harmillisen kehno Lady in the Water ja turhan kiltti Thank You For Smoking.

Minua kiinnostaisi kuulla mielipiteitä noista arvioista. Onko kielessä mitään tolkkua, mielipiteissä linjakkuutta, sävyssä ylimielisyyttä? Itse leffoja saa käydä haukkumassa Kaistalle, koska lisää kävijöitä ⇒ lisää liksaa (ehkä). Mutta metakritiikki tänne, kiitos.

Paras scifi-sarja koskaan

Battlestar Galactican kolmoskausi pyörähti taannoin käyntiin Jenkeissä.

Wau.

BSG:stä on tullut lyhyessä ajassa koko Scifi Channelin lippulaiva, enkä yhtään ihmettele. Tupla-avausjakson aikana käsitellään muun muassa kuolemantuomion, terrorismin ja kiduttamisen oikeutusta sekä miehityshallinnon ongelmia tavalla, joka saattaa lähes kaikki muut telkkarin draamasarjat häpeään. Irak- ja natsiviittaukset ovat selkeästi esillä. Miten voi olla, että näin ajankohtaisista teemoista puhutaan melodramaattisessa avaruusoopperassa? En tiedä, mutta niin vain on.

Sarjan ensimmäinen kausi oli uraauurtava, mutta huomasin välillä ihmetteleväni Ron D. Mooren ja kumppaneiden aivoituksia. Sarja tuntui kovin yksisilmäiseltä asevoimien ylistykseltä ja sarjan sävy oli hypervakava. Toisaalta ensimmäisen kauden lopetus oli cliffhanger vailla vertaa.

Toisella tuotantokaudella meno rauhoittui ja skaala laajeni. Sarjan keskeiset teemat alkoivat nousta esiin aivan uudella tavalla, kun jaksoja oli enemmän eikä jokaisen täytynyt viedä tarinaa eteenpäin samalla hektisellä temmolla. Kakkosen päätösjaksossa kylvettiin siemeniä, joiden tuotoksista saatiin nauttia jo heti kolmoskauden alkajaisiksi: monet hahmoista ovat muuttuneet herkullisella tavalla lähes päinvastaisiksi, mikä on tuonut hahmoihin tuoreutta ja uutta näkökulmaa.

Star Trek on eittämättä maailman kuuluisin ja vaikutusvaltaisin telkkarissa nähty scifi-sarja. Firefly oli hienointa avaruusseikkailua, mitä 2000-luvulla on nähty. Mutta uusi Galactica on pyyhkii niillä molemmilla lattiaa, sillä se on rohkea — moraalisesti, draaman, henkilöiden ja toteutuksen puolesta — tavalla, jota ei ole nähty koskaan aiemmin.

Lyhyesti sanottuna: Battlestar Galactica on paras koskaan tehty scifi-sarja.

The arvio

Snakes on a Plane

A Heartbreaking ∞ of Staggering Genius

Archive for the ‘pop’ Category