Toisekseen tahtoisin sanoa, että ”kappalehaku” ei ole ”ekstraominaisuus” DVD:llä.
Archive for the ‘pop’ Category
TV-opas
Poikkeuksellista näissä läystäkkeissä on se, että ne on nidottu A5-kokoon, mikä tekee lärpykkäistä helposti säilytettäviä. Sen sijaan vaikkapa Nyt-liite häviää aina, eikä verkkopalveluita varten jaksa aina käynnistää konetta.
Publishers, take note!
Festarikesä
Minulla on myös yllättävän hyvät syyt siihen, että olen valinnut nämä nimenomaiset populaarimusiikkikarkelot ohjelmistooni:
- En ole koskaan käynyt Ruisrockissa, joten nyt on jo aika.
- Saan majoituksen Turusta ilmaiseksi.
- Manicsit ovat Ruisrockissa.
- Menen Ilosaareen töihin.
- Tämä on yhdeksäs Ilosaarikesäni, enkä voi katkaista putkea ainakaan ennen kuin kymmenen peräkkäistä vuotta on tullut täyteen.
- Mie oon kotoisin Joensuusta ja tarjoan täten sekä laatuseuraa että -majoitusta sitä tarvitseville festivaaliviikonlopun aikana.
- Karmarokkiinkin on tarjottu majoitusta ja vieläpä mökillä.
- Karmakarkeloissa tapaan kurssitovereitani, joita en muuten näkisi aineskaan ennen syksyä ja joita en ole tavannut sitten joulukuun.
Itse asiassa myös Provinssirock oli suunnitelmissa, mutta koska lippu jäi saamatta ja huomasin että minulla on kesäkuussa akuutti likviditeettivaje, jätin reissun väliin. Vinkkinä rok-suuntautuneille skribenteille mainittakoon, että jos halajatte vaikkapa ensi vuonna Prove-tikettiä, kannattaa osallistua festarilehden tekemiseen. Latvis hakee avustajia joka vuosi, ja jutun tai pari kirjoittamalla saa itselleen pressilipun festareille. Ei ole iso homma se.
*: Koska jokaisen suomalaisen festarin nimen perässä tuntuu roikkuvan sana rock, se on täten tehnyt itsensä tarpeettomaksi. Sitä paitsi harva sanoo tuota rock-sanaa, vaikka tälleensä kirjoitettuna se meneekin.
Tappavaa tyttöpoppia
Voi pojat, kylläpä olikin Lolita-aspekti maksimoitu melko railakkaasti. Lavalle tunki kymmenittäin liki identtisiä teinityttöjä, kaikki valkoisissa kouluasuissaan. Kun Not Gonna Get Us läheni kliimaksiaan, villiintyneet neitilaumat repivät hamoset yltään, heittivät nämä äkisti ylimääräiseksi jääneet releet yleisöön ja jatkoivat tanssimista alushousuissaan.
Voisin melkein vannoa nähneeni yhdessä pimeässä nurkassa hampaitaan kiristelmässä neidit Spears ja Aguilera, jotka molemmat terävinä kauppahenkilöinä eittämättä välittömästi tajusivat joutuneensa pahemman kerran alakynteen. Ei siinä paljon kiltin koulutytön tai löyhämoraalisen retronaisen imago auta, kun sata slaavilaista lesbohomoseksuaalinaista ryntää ryntäät ylväinä lavalle jammailemaan.
Nähtiinpä yleisön joukossa myös Sean ’Piff Duddy’ Combs pitelemässä teinineidin päältä irroitettua hamevaatetta, ja kovin oli mairea ilme miehen kasvoilla.
Kun en tiedä kuinka laajasti Roklintu käsittää rokin (sehän ei kuitenkaan ole Poplintu), tuumasin kirjoittaa aiheesta tänne. Mainitsen tämän erikseen siksi, että kaikki viimeaikaiset bloggausideani tuntuvat olevan varastettuja muilta, ja sehän hävettää.
CMX-keikka
Setti oli yllättävänkin tasapainoinen, ainoastaan Aurinko jätettiin tällä kertaa pois valikoimasta. Kolme ensimmäistä viisua kuluivat melko rauhallisesti, ja vasta niiden jälkeen esitetty Kirosäkeet sai yleisön oikein kunnolla mukaan.
Henkilökohtainen suosikkiyllätykseni oli Raskas, jonka säkeistön riffi kuulosti pirullisen hyvältä. Loppuviisu olikin sitten kuraa, kuten aina. ”Mukavin” biisivalinta muuten vaan oli Työt ja päivät. Vastaavasti Elokuun kruunua ei olisi ollut ihan pakko soittaa, sillä kuollut hevonen on kuollut hevonen vaikka sen uppopaistaisi vähäkalorisessa rypsiöljyvalmisteessa.
Jossain vaiheessa keikan loppupuolella lavalla tapailtiin Pilvien kuninkaan alkua, mutta kyseistä viisua ei kuitenkaan setissä kuultu. Samaten loppupuolella jonkun laulun (pirun kun muisti jo pettää) alkuun soiteltiin vähän matkaa Joy Divisionin Love Will Tear Us Apartin riffiä. Kokonaisuudessa piristävää oli se, että äijät tahkosivat muutaman HC-aikaisen viisunsa läpi kunnialla. Huonoja laulujahan ne minusta ovat, mutta on se mukavaa nähdä kun nelikymppinen setämies pieksää instrumenttia Pohjolassa eletyn nuoruuden suomalla vimmalla. Hyvä maku tästä jäi, vaikka lippu maksoikin 12 euroa.
Vinkki Lutakossa kävijöille: vallan mainio katselupaikka löytyy noin neljä metriä miksauspöydän edestä, sivusuunnassa aivan keskeltä lattiaa. Siinä kohdalla on nimittäin ilmanvaihtohormi, joka pitää ahkerankin pogoajan kainalot raikkaana kuin kevätaamun.
Keikan jälkeen kävimme vielä Tuomaksen kanssa meillä saunassa, kuuntelimme rock-musiikkia ja Radioateljeen tuotoksia cd-soittimella ja lopulta heitin tämän tuoreen ylioppilaan kotiinsa. Mies ihasteli Escortin keskuslukitusta (sen takia siinä lukee Laser).
MT the Killer
MT on ihana ihminen. Sellainen tytöntyllerö, joka tykkää Titanicista ja koirista. Semmoinen pikkumimmi, joka käyttelee äidinkieltä kuin teinipojat mopoja. Sattuman oikusta ja sallimuksen johdolla hänestä on tullut myös video- ja DVD-arvostelija sellaiseen nuorisojulkaisuun kuin Trendi-lehti.
Noh. MT:n luona oli siis vino pino levyjä odottamassa katselemista ja arvion kirjoittelemista. Siellä oli Jennifer Anistonin Kiltti tyttö, Madonna Richien (vai Guy Ciccionen?) Swept Away ja animoitu hömppäpätkä Dinotopia. Ihan loogista tavaraa tyttöjen lehteen.
Ilmeisesti joidenkin julkaisijoiden tekniikkana on kuitenkin vain lähettää samat levyt kaikille pressi-ihmisille sen kummemmin karsimatta. Tämän takia MT:n viehättävässä soluasunnossa nökötti myös sellaiset epelit kuin Battle Royale (Tagline: Could you kill your best friend?), Ichi the Killer (takakansiteksti: Ichi the Killer -mangan päähenkilö on lapsena kiusattu ja itsesäälissä rypevä nörtti. Hypnoosin avulla hänestä tulee Japanin alamaailman häikäilemättömin ja sadistisin tappaja.) ja The Isle (”The Isle” is the sickenigly gory Korean film that made me unintentionally famous – as the queasy-stomached critic who staggered from the theater and blacked out in the lobby.). Täydellistä tyttölehtikamaa nekin, että propsit vaan Worldwide Cinemalle ja Futurefilmille.
Kuva kertonee, että nuori naispäähenkilömme suhtautui tilanteeseen asiaankuuluvan vakavasti.
Arvio-ongelma
Olen tässä pohdiskellut, että elokuvien arvioimisessa asteikolla 1–5 on ainakin kaksi ongelmaa.
Ensimmäinen on se, että taiteen rankkaaminen on yleensäkin tyhmähköä hommaa. Minä vaan satun olemaan sellainen luonne, joka mieluusti järjestelee kaiken bittimuotoon. Fyysisen maailman puolella saattaa asioita jäädä joskus lojumaankin, mutta listoihin ei.
Toinen ongelma on se, että en ole antanut yhdellekään elokuvalle huonointa arvosanaa eli yhtä euroa. Tästä puolestaan seuraa asteikon kutistuminen, joka näkyy erityisesti kolmosen kohdalla. Tällä hetkellä jaan kolmosia sekä hyville että hieman huonommille leffoille. Toisaalta tätä nykyistä jaottelua puoltaa se tosiseikka, että pyrin tietoisesti välttämään kaikkein huonoimpien elokuvien näkemistä, jolloin huonoimmalle arvosanallekaan ei tule käyttöä.
Ja nyt kun olen kirjoittanut tämän paperille, lienee aika tarttua päättämättömyyden mullikkaa proverbiaalisista sarvista ja julistaa uusi arvosteluasteikkoni:
- € = Paskaa. Ihan kauheaa paskaa. Ei huvita edes camp-mielessä. Älä tuhlaa aikaasi.
- € € = Katsottava, etenkin jos se onnistuu ilmaiseksi.
- € € € = Perushyvä elokuva, sellainen joita käytäisiin katsomassa teatterissa, ellei Finnkinon hinnoittelupolitiikka olisi niin opiskelijaepäystävällistä.
- € € € € = Erittäin hyvä elokuva, sellainen jonka näkemisen eteen kannattaa jo nähdä vaivaa & uhrata rahaa. Laita DVD harkintaan.
- € € € € € = Totoro, Monty Pythonin Lentävä Sirkus, Shaolin Soccer – mitä vielä odotat? Tämä pätkä mullistaa elämäsi ja maailmankatsomuksesi.
Toivottavasti selkeni.