Kun otetaan huomioon, että kukaan ei halua lukea pitkiä tarinoita tietokoneen ruudulta ja että minun höpötysteni keskipituus tuntuu kasvavan ja kasvavan, olen alkanut pohtia, pitäisikö minun laittaa pisimmät tarinoinnit edellisille sivuille ja linkata vain blogista niihin? Meinaan vaan, että kun noin kahdesta tietämästäni lukijasta toinen valittaa juttujen olevan liian pitkiä, hommalta ikään kuin katoaa pohja. Jos sinulla on Mielipide tästä aiheesta, kerro se minulle. Vaikka nyt heti.

PS (27.2.2003): ”Ongelma” on nyt ratkaistu seemoren avulla. Kiitoksia kaikille mielipiteistä.

Blogillani on nyt uusi motto. Se on, siteeratakseni Hitchcockia (tarkoituksellisen tökerösti): Blogi on elämää, josta on poistettu tylsät kohdat. Uskoisin, että olen tässä tavoittanut jotain universaalia, kaikille meille narsisteille yhteistä. Määritelmäni ei tietenkään päde kaikkien ihmisten kohdalla.

PS: Loin muutaman uuden alakategorian ja siirtelin juttuja toisaalle. Oletan ettei tästä ole ollut sinulle haittaa, sillä – let’s face it – ei sinua kiinnosta bookmarkata näitä juttuja.

PPS: Kalenteritoiminto on pikkaisen rikki eräästä syystä (jonka tiedän), ja yritän fiksailla sen hetimiten. Tarkemmin sanottuna kalenterissa näkyvät päivät, jolloin blogimerkintää on muokattu, mutta aikakategoriassa ne ovat sen päivän alla, jolloin merkintä on luotu. Small inconvenience, less of a bane than a boon.

Hopsan, asensinpa uuden version Blosxomista (eli softasta joka pyörittää tätä blogia). Uusia ominaisuuksia ovat mm. päiväys oikealla kielellä, se että kirjoituksia voi muokata ilman että niiden paikka hierarkiassa muuttuu ja sisäänrakennettu kalenteri. Tämä tarkoittaa sitä, että tästedes lupaan korjata (kirjoitus)virheet heti kun minä tai joku muu huomaa ne.

Tajusin vessassa, että minulla on valtava määrä mukasurullisia lapsuusmuistoja, joita käytän sympatiankalasteluun sopivissa sosiaalisissa tilanteissa. Koska en ikävä kyllä ole päässyt jakamaan näitä elämän kitkakohtia ja anekdoottien aatelia bittituttujen kanssa aiemmin, olen perustanut nyt uuden kategorian kokonaan niitä varten. Pyydän anteeksi, että osa tarinoista saattaa olla ennestään tuttuja.

Kiitos uuden Blosxomin, pitkät jutut eivät ole enää ongelma.

Nyt voin kirjoittaa täyspitkän jutun blogiin, mutta käyttää seemore-pluginia piilottamaan kokopitkän tekstin niiltä lortoilta, jotka eivät jaksa lukea.

Media tuntuu yhtäkkiä kiinnostuneen blogeista (loistavan yleistävä lause, eikö olekin?). Guardianin pääkirjoitussivulla oli maininta Bloggerin myymisestä Googlelle, ja juttu hehkutti muutenkin blogeja nopeimpana uutena viestintäkeinona.

Myöhemmin lehden Online-osiossa kirjoitettiin warblogeista eli sotamyönteisistä veppipäiväkirjoista, kuten Dear Raed.

Muuan kirjoittaja kirjoitti artikkelin, jossa hän arveli blogien ottaneen fanzineiden paikan. Hän kertoi omista kokemuksistaan, omituisista henkilökohtaisuuksista, tuhansissa heiluvista lukijamääristä ja mannertenvälisistä rakkaussuhteista.

Kun perinteiset viestimet ovat aiemmin hehkuttaneet Internetin nopeutta ja vapautta, ne ovat useimmiten tarkoittaneet netillä veppiä. Nettaajien keskuudessa ei ole mikään salaisuus, että kaikkein nopeiten (mis)informaatio siirtyy yleensä irkissä. Mutta kovin harva lehtijuttu tai tv-dokumentti on yrittänyt esittää irkkaamisen jonain muuna kuin nörttien heilastelukeinona (oi jospa saisin punnan jokaisesta näkemästäni nettitreffailuohjelmasta). Helsingin Sanomat ja myöhemmin Journalisti tekivät poikkeuksen Myymäen pommiräjähdyksen yhteydessä, jolloin sama kirjoittaja (nimen olen jo unohtanut, mutta ilmeisesti Hesarin netti / tietokonetoimittajia) selitti uutisryhmien ja irkin toimintaa kansantajuisesti.

Joka tapauksessa nyt täällä puhutaan (hoo, toinen yleistys! Tätä menoa minusta tulee loistava kolumnisti) siitä, miten valtava menestys ja mielipidevaikuttaja webloggaamisesta on tulossa. Tosin edelleen mukaan lipsahtaa käsittämättömiä termistövirhetä, kuten ex-fanzinemies, joka ei bloggaa ”oikeasti”, koska hän ei käytä veppisaitin X tarjoamia työkaluja. Mutta kuten kaikessa kansantajuistamisessa, moisista lipsahduksista on vähemmän haittaa kuin hyötyä. Kaiken kaikkiaan kaikki nettaamiseen yhä vieläkin liittyvien sosiaalisten stigmojen poistamiseen liittyvä on positiivista kansanvalistusta, ainakin jos minulta kysytään.