Metablogiaaninen havainto

Jari Lindholm nousi kolmantena päivänä kuolleista ja totesi Suomen blogistanin kuihtuneen. Herra tuomari, jos on rikos julkaista tylsiä automatisoituja listoja, olen syyllinen! (Eiku.)

Entäs jos metaforan valitsisi ötököiden puolelta ja sanoisi kyseessä olevan metamorfoosin? Että ruma toukka koteloitui ja vuosia myöhemmin sieltä pullahti ulos kaunis perhonen? Meinaan vaan, että Lindholmin listaamat tekijät edustavat blogosfäärin media- ja kommentaaripuolta, mutta siellähän tosiaan on sitä neuleblogia ja muuta vastaavaa.

Omasta puolestani sanon syylliseksi Twitterin, jossa olen onnistunut keräämään jotakuinkin saman verran lurkkaajia kuin tällä blogilla on lukijoita. Twitterissä löytää uutta luettavaa ja saa uusia lukijoita, mutta mikä palkitsevinta, jengi kommentoi.

Myönnän olevani silkka Pavlovin koira, joka kaipaa palautetta. Tilannetta ei välttämättä auta se, että olen freelancer, jolta siis puuttuu työyhteisön feedback – nettijuttuihin tulevia kommentteja en jaksa lukea kuin sellaisina päivinä, jolloin on todella hyvä ja itsevarma olo.

Samaa palautteen hinkua muuten havainnollistaa äskeisen työ-merkinnän päivässä saamien kommenttien määrä. Blogissa yksi, Facebookissa 30. Feibu-kommentit olivat vieläpä mainioita.

Mitä yritän sanoa? Ehkä sitä, että tällaiselle (metabloggaamista suomalaisesta blogiskenestä, wau) aika pienen piirin keskustelulle avoin blogosfääri ei ole juuri nyt hedelmällisin ympäristö. Mutta eihän tässä ole ennenkään ollut kiire mihinkään, joten odotellaan, katsellaan ja fiilistellään.

Työ

  1. Työ on kovaa raatamista. Se on koko elämän kestävä helvetti, jossa viimeinen sana on Suurella Epäoikeudenmukaisuudella.
  2. Työstä on kuitenkin yritettävä selviytyä. Työn eteen on uhrattava vaikka itsensä.
  3. Kun tästä elämänpituisesta helvetistä on selvinnyt, mieltä ei täytä katkeruus, vaan ylpeys siitä, että on tehnyt sen, mikä miehen on tehtävä: On säilyttänyt kunniansa, vaikka onkin samalla tullut pilanneeksi elämänsä.

Jyrki Lehtola: Teokset I

Del.icio.us-linkit 2.08.2009 – 3.08.2009

Tämä on del.icio.us/dst-linkkilokistani automaattisesti luotu kooste.

Del.icio.us-linkit 29.07.2009 – 2.08.2009

Tämä on del.icio.us/dst-linkkilokistani automaattisesti luotu kooste.

Word 276: Limned

It’s a father-daughter relationship that is fueled with so much notoriety and bad behavior that it is sui generis, but it’s also limned by the same dynamics—of amorous engagement, maternal jealousy, and paternal protectiveness—as any other.

limned (v) 1 : to draw or paint on a surface; 2 : to outline in clear sharp detail : delineate; 3 : describe – source: The Passion of Alec Baldwin

Word 275: Obdurate

Children have an obdurate desire to be central in the lives of their parents, and almost no amount of bad behavior on an adult’s part can change that.

obdurate (adj) 1: stubbornly persistent in wrongdoing [syn: cussed, obstinate, unrepentant]; 2: showing unfeeling resistance to tender feelings [syn: flinty, stony] – source: The Passion of Alec Baldwin

Del.icio.us-linkit 24.07.2009 – 28.07.2009

Tämä on del.icio.us/dst-linkkilokistani automaattisesti luotu kooste.

Word 274: Runic

Readers: if the runic Basinger ever decides to give an interview, you know who’s going to get it. Do it, Kim! Call Barbara!

runic (a) : 1: any of the characters of any of several alphabets used by the Germanic peoples from about the 3d to the 13th centuries; 2: mystery, magic – source: The Passion of Alec Baldwin

Huumorikirjan ostin

Luin taannoin koomikoiden ja huumori-ihmisten haastatteluita sisältävän And Here’s The Kicker -kirjan, jonka lukemistolistasta löytyi Jack Handeyn What I’d Say to the Martians. Handeytä ei haastateltu kirjassa, mutta nimi vaikutti tutulta. Epäilin, että kyseessä saattaisi olla New Yorkerista aikanaan lukemani Shouts & Murmurs -pätkä. Tarkistin asian netistä ja, totesin olevani oikeassa. Tilasin siis Handeyn kirjan saman tien.

Miksikö? Koska nimitarinan aloitus saa minut kikattamaan dityppioksidia hengittäneen paviaanin lailla:

People of Mars, you say we are brutes and savages. But let me tell you one thing: if I could get loose from this cage you have me in, I would tear you guys a new Martian asshole.

Lista vaikutuksen tehneistä kulttuurituotteista

Internetissä on kuulemma ollut tapana listata juttuja, jotka ovat a) siistejä ja täten b) saavat listaajansa vaikuttamaan siisteiltä. Välillä niitä on kymmenen, välillä 15, välillä 3,141… Tässä miun.

Kirjallisuus

  • Dawkins: Selfish Gene – miusta yhäti paras Dawkins
  • Capote: Kylmäverisesti – ensimmäinen lukemani kirjamittainen journalistinen teos
  • Sacks: Mies joka luuli vaimoaan hatuksi – todellisuus on pelottavampaa kuin fiktio
  • kaksi lapsuuden kovinta kirjaa oli Nalle Puh ja Fedja-setä, kissa ja koira
  • Philip K. Dickin tuotanto menee iloisesti sotkuksi päässä, mutta niin sen on tarkoituskin, luulen
  • Pahkasika ja myöhemmin The Onion
  • Simon Frithin tuotanto – Sound Effectsiäkään en ole tainnut lukea kokonaan, vaan herran artikkeleita yhden sieltä ja toisen täältä
  • Bordwell: The Way Hollywood Tells It – oikeastaan Bordwelliltakin voi lukea mitä vaan ja se on aina mahtavaa
  • Goldman: Adventures in Screen Trade – In Hollywood, nobody knows anything
  • Biskind: Easy Riders, Raging Bulls – ei ehkä ole kaikin paikoin totta, mutta mitäs se haittaa?

Sarjakuvakirjallisuus

  • Lysistrate – parhaita ensimmäisenä lukemistani Königeistä
  • Maus
  • Watchmen
  • Understanding Comics – does what the name says, duh
  • frankofonisen alueen sankarit Tintti, Asterix ja Lucky Luke
  • Koiran paluu – ehkä ahdistavin pienenä lukemani sarjis
  • Vallat-Tomat – Ari Pirttisalo on muutenkin nero
  • Hemmo Paskiainen – luovasti kiroiltu
  • Lassi ja Leevi
  • Far Side
  • Ryhmä-X:n 1980-luvulla Suomessa ilmestyneet numerot – tai oikeastaan tarkimmin se numero, jossa Dark Phoenix -tarina alkaa
  • Transformers – ei tartte selitellä