Jälkijättöistä analyysiä tämän viikon mainioista ’kuvista*.

The Thin Red Line

Eräs Hollywoodin 1970-luvun suurista ohjaajalupauksista oli Terrence Malick. Mies katosi vain muutaman elokuvan tehtyään limboon, josta hän kipusi takaisin elokuvaihmisten ilmoille vasta 1990-luvun lopussa tämän elokuvan kanssa.

Ja melkoinen paluu se onkin. TRL on hidastempoinen, pohdiskeleva elokuva. Silmiinpistävintä on sen kauneus – uskomattoman hienot kuvat puista, eläimistä ja auringonvalosta ovat hienointa cinematografiaa aikoihin. Hans Zimmerin säveltämä soundtrack on upea, varmasti miehen paras työ vuosiin.

Elokuva seuraa kymmeniä eri hahmoja, eikä kukaan nouse keskipisteeksi. Selväpiirteistä tarinaakaan ei ole, vaan pikemminkin siirrytään tunnelmasta toiseen, taistelusta koralliriutalle. Kaikesta tästä seuraa, että TRL ei taatusti ole kaikkien makuun. Se ei suinkaan ole täydellinen, mutta jos haet kaunista, mietiskelevää kollaasia, tämä kolmetuntinen palkitsee.

(Muut arviot: Nyt, Observer, Amazon, NY Times, New Yorker, Salon)

Manhattan

Woody Allenin kultakauden filmeihin kuuluva Manhattan vastaa täydellisesti stereotypiaa Allen-elokuvasta. Dialogi on terävää, absurdin laitamilla heiluvaa ja välillä sen toiselle puolelle lipsahtavaa, vaikka henkilöt ja tapahtumat pitävät jalkansa tiukasti New Yorkin kamaralla.

Kaikki päähenkilöt ovat kuin syntyneet rooleihinsa, juonesta on turha puhua ja maailma on täynnä sekä onnetonta että onnellista rakkautta. Mustavalkokuvaus on päätähuimaavaa. Elokuvan ensimmäiset 20 minuuttia ovat sellaista silmäkarkkia, jota ei monesti tämän enää ole monokromisena filmille vangittu.

Ehdottoman suositeltava auteur-pätkä.

(Muut arviot: Amazon, NY Times)

Hitch Hiker’s Guide to the Galaxy

Ai hitsi, kyllä nyt nolottaa ihan edesmenneen Adams-sedän puolesta. HGTG:n televisioversio on nimittäin huonoin sovitus, johon olen törmännyt. Sekä Beebin alkuperäinen radiokuunnelma että Ylen tuoreempi versio aiheesta ovat molemmat edelleen täysin pätevää kamaa, eikä niille tarvitse antaa minkäänlaista aikatasoitusta. Samoin itse kirjat, ainakin ensimmäiset osat, ovat erittäin hauskasti kirjoitettua skifiparodiaa.

Tämä kasarikammotus on sen sijaan hidas, ruman näköinen ja – mikä pahinta – tämän seurauksena suurimman osan ajasta täydellisen epähauska. Zaphodin kakkospää… ei, en voi kirjoittaa aiheesta enempää. En suosittele edes fanimielessä.

(Muut arviot: Amazon)

Anime-PS: Katsoin viime yönä kaksi jaksoa Serial Experiments Lainia ja se oli niin vaikuttava, että päätin ostaa koko höskän DVD:llä. Irtoaa jenkki-Amazonista posteineen 30 dollarin hintaan, hopi hopi ostamaan. Mainittakoon vielä samaan hengenvetoon, että sellainen anime-sarja kuin Soultaker kannattaa kiertää ainakin poronkuseman päästä.

*: Eikö muuten ole ärsyttävä anglismi tuo heittomerkin käyttö osoittamaan puuttuvaa sanaa yhdyssanan alussa?