Kävi nimittäin niin, että teknisistä ongelmista johtuen meillä päätettiin muuttaa tapaa, jolla uutislähetyksen sisällä olevat jutut ajetaan ulos. Enää niitä ei lisätä soittolistaan, vaan käytetään ohivalintaa. Tämä meinaa useampaa näppäimenpainallusta ja mikserin kanavien kanssa sohlaamista. Elikä:
Kello tulee 16.30. Istun studiossa headset päässäni ja väännän mikrofoniliun auki. Alan lukea epistolaa, mutta kuulokkeista tuleva ääni on jotenkin outo. En noteeraa asiaa sen kummemmin, kunnes Marika raottaa varovaisesti studion ovea ja vääntää pöytämikrofonin suuni eteen. Yhtäkkiä ääntä kuuluu myös monitoreista.
Tapaus alkaa naurattaa minua, mutta ihan niin amatööri en ole, että pokka pettäisi suorassa lähetyksessä. Virneeni sen sijaan kuuluu ainakin seuraavan puolen minuutin ajan. Sen jälkeen vaihdan tuttuun ja turvalliseen korvien punotukseen. Onneksi näkö- ja hajuominaisuudet puuttuvat vielä radiosta.
Kun palaan lähetyksen jälkeen yläkertaan, uutispäällikkö on tuiman näköisenä ja antaa satikutia. Todella heikko esitys oli ne kaksi ekaa minuuttia
, hän sanoo. Asia on oikea mutta sävy hieman väärä.
Ja koska puoli viiden lähetyksen lukeminen on viimeinen asia, mitä sähkevuorossa oleva toimittaja tekee, jään märehtimään asiaa vielä arkistoidessani lähetyksen tekstin. Suoraan sanottuna vituttaa. Vituttaa vielä kotimatkallakin.
Loppuun kuitenkin motto-tyyppisesti viisas ajatus viisaalta mieheltä: Täytyy taas vähän terästäytyä näiden arkiasioiden kanssa. Muuten jää pian auton alle
ja viittä minuuttia myöhemmin tehty tarkennus En ehtinyt vielä terästäytyä
. Näissä tunnelmissa päätän lähetykseni täältä tähän.
Comments are closed.