Ajattelin parhaan bloggaamisperinteen hengessä jurputtaa hieman aiheesta, jolle en voi mitään ja joka ei minulle mitenkään kuulu.

Hesarin yleisönosastopalstalla on viime päivät räksytetty siitä, pitäisikö kirjaston tarjota asiakkailleen sähköpostimuistutus erääntyvistä lainoista. Joku onneton sitä uskalsi ehdottaa, mutta palautevyöry osoittaa tyhmän pyytäjän olleen täysin väärässä.

Ensinnäkin, on argumentoitu, on itsekästä pyytää kirjastolta tällaista palvelua. Onhan se nyt saatana, ne sanovat, ettei nykymaailmassa ihminen viitsi sen vertaa vaivaa nähdä, että palauttaisi itse kirjat ajallaan. Tänään joku niksipirkkaili, että palautusmuistutuksen voi kätevästi itse laittaa kännykän kalenteriohjelmaan.

Hienoja argumentteja kaikki, ja aivan päinperseisiä.

Kysymyshän on siitä, että koska kirjaston tietojärjestelmässä on jo valmiiksi tieto eräpäivästä, ei olisi kovin kummoinen kikka valjastaa kompuutteria suoltamaan asiakkaille erääntymisvaroituksia. Sitten ei tarvitsisi huolehtia siitä, kuinka pitkä missäkin paikassa minkäkin teoksen laina-aika on, tai että onko se uusimispäivä laskettava aamusta vai illasta ja muita triviaaleja aritmeettisia harjoitteita. Totta on, että ko. systeemin rakentaminen ei välttämättä ole aivan ilmaista, mutta kun se on kerran saatu paikalleen, ylläpitokustannukset niin rahassa kuin ajassakin lienevät minimaaliset.

Asiakkaalle koituva hyöty on jotain aivan muuta kuin minimaalista. Esimerkiksi täällä meillä Jyväskylän kaupunginkirjasto tarjoaa moista palvelua, mutta yliopiston kirjasto ei. Jälkimmäinen aiheuttaa ihan perkeleesti tarpeetonta stressiä, ja empiirisiin kokemuksiini pohjaten tiedän sanoa, että kaupunginkirjaston lainat tulee palautettua ajoissa paljon suuremmalla varmuudella. Siitähän tässä on pohjimmiltaan lainaajien näkökulmasta kysymys, että eepokset tulevat kiertoon ajallaan.

Mutta ei, höyrypäät vouhkaavat lehden sivuilla — helvetti, minä sentään maksan rahaa siitä sellujalosteesta — siitä, miten saamattomia ihmiset ovat.

NNNGH!

Jopa helpotti.