Blow almost did… well, not quite. Vaikka toteutuksesta on hankala löytää yksittäisiä ongelmia, kokonaisuus ei nouse lentoon. Eeppisen rikossaagan muotoa seurataan tarkasti, eli välillä käydään linnassa ja sitten palataan kaduille entistä hurjempien suunnitelmien kanssa, mutta kaikesta huolimatta päähenkilö jää jotenkin passiiviseksi. Kun sen sijaan…

…Goodfellas on kaikkea sitä, mitä Blow tahtoisi olla. Myönnän auliisti, etten tajunnut leffan suuruutta ensimmäisellä tai toisellakaan katselukerralla, mutta nyt Scorsesen tuotos alkaa avautua minulle. Meinaan vaan, että mistä tässä ei voisi pitää? ”You think I’m funny?” Kuvaus, musiikki, rytmi — kaikki on Scorsesea parhaimmillaan. Ei turvonnutta pukudraamaa, ei liiallista maailmantuskaa, vaan tiukkaa mafiameininkiä, juuri sopivan ylitsepursuavasti mutta silti pakottomasti esitettynä. Ammattilaisen työtä.

Jäniksen vuosi lienee paras Paasilinna-filmatisointi — which ain’t sayin’ much. Litja on hyvässä vedossa, vaikka replikointi menee välillä vähän kököksi (esim. lopun intomielinen puhe oikeusistunnossa). Yleisesti ottaen kaikki dialogiin perustuva huumori on kauheaa sekä tekstinä että toteutukseltaan, mutta muutama visuaalinen vitsi huvittaa (poliisit konttaamassa jänön kanssa). Kirjan ja leffan viesti on omalla tavallaan hellyttävän 1970-lukulainen ekohuolineen, mutta aika raskaalla kädellä teemaa katsojalle tuputetaan.

Hassua sinänsä että dissasin Short Cutsia punaisen langan puutteesta, sillä Slackerissa moinen ei vaivannut minua lain. Ehkä kyse on siitä, että kun tehdään yhdistävän tarinan poissaolo tarpeeksi selväksi, aivo osaa nauttia irrallisista palasista. Leffan paskanjauhantaa ei vaivannut myöskään Before Sunrisen keinotekoisen vääntämällä väännetty syvällisyys (siinä kun kaksi ihmistä ymmärtää ja tukee toisiaan niin mahottomasti). Oikein nautittavaa tavaraa.

Big Empty oli alikäsikirjoitettu. Näin on pakko päätellä, sillä näyttelijät tuntuivat tietävän mitä tekivät, leffan tai ainakin yksittäisten kohtausten rytmi oli ihan ok ja pikkubudjetin pätkäksi se näytti hyvältä. Mitä se alikirjoittaminen tässä sitten tarkoitti? No, ohuiksi ja yksipuolisiksi jääviä hahmoja sekä loppua kohti laihemmaksi ja laihemmaksi lantraantuva tarina, jonka loppu sentään jätetään tyylikkäästi avoimeksi. Jos olisin ilkeä, sanoisin lopputuloksessa näkyvän sen, että elokuva suunniteltiin alkujaan kaveriporukan viikonloppuviihteeksi. Tämän olisi pitänyt muhia pitempään.

Vuosisaldo on nyt 121. Se tarkoittanee, että 250 elokuvan vuositavoite ei olisi mahdoton.