Jackille ja Kylelle taisi käydä se, mitä äiti aina varoitteli: jos ei varo mitä toivoo, toive voi toteutua. Vaikka Jack Black on edelleen hauska kaveri ja Tenacious D rokkaa yhä yhdellätoista, elokuvasta olisi voinut tulla parempikin.
(Saattaa kyllä olla, että juurikin miun äiti ei koskaan sanonut noin, mutta uräiti kyllä.)
Clint Eastwood on vanhoilla päivillään käynyt ahkeraksi. Nyt hän on ohjannut kaksi elokuvaa, jotka kertovat eräästä toisen maailmansodan tärkeimmistä Tyynellä valtamerellä käydyistä taisteluista. Myöhemmin teattereihin saapuva Kirjeitä Iwo Jimasta esittelee konfliktia japanilaisten näkökulmasta. Sitä ennen Likainen Harry saattoi valmiiksi Isiemme liput, joka seuraa Joe Rosenthalin kuuluisassa valokuvassa esiintyneiden sotilaiden elämää ennen ja jälkeen lipunnoston.
(Tuli jotenkin päämäärätön arvio tästä.)
Little Miss Sunshine yllättää. Tummasävyinen komedia – eihän missikisaan viittaava nimi voi olla mitään muuta kuin ilmeinen vitsi – kasvaa vieraannutettua ironisointia suuremmaksi elokuvaksi, joka liikuttaa yhtä paljon kuin naurattaa.
(Tämä vaikutti paremmalta arviolta kirjoittamisensa aikoihin, nyt se on ihan tavanomainen.)
Be the first to leave a comment. Don’t be shy.