Onpas minulla tänään melkoinen mediakritiikkipäivä.

Pekka Hyvärinen kolumnisoi Aamulehdessä otsikolla Kääkän tunnustukset. Ote:

Tartuin vielä Hesarin Kuukausiliitteeseen, jossa oli artikkeli bulimiasta. Kokosivun kuvassa kalpea tyttö oksensi suoraan kohti kameraa. Inhottava noro putosi suupielestä. – – pohjimmiltaan on kysymys ihmisten aliarvioimisesta, halveksimisesta ja nöyryyttämisestä. – – Lohjan festarimies ja oksentava buliimikko sen sijaan hortoilevat yhä keskuudessamme. He käyttävät sumeilematta sananvapautta, kun toimittajat kerran siihen avoimen tilaisuuden tarjoavat.

En malta olla tarttumatta tähän esimerkkiin. Voisiko kuitenkin olla niin, että valokuvaaja Sampo Korhosen tarkoituksena on ollut ottaa syömishäiriöistä kärsivistä tytöistä muotikuvia (valitse portfolio 2), jotta malli-ihanteiden absurdius tulisi näkyväksi? Vai haluaako hän vain käyttää sumeilematta sananvapautta nöyryyttääkseen ihmisiä?

Pitänee kysyä asiaa Sampolta itseltään.

* * *

Toinen nillitykseni aihe koskee haastateltavien (etu)nimittelyä. Kaikki kolme esimerkkiäni ovat Hesarista.

Ensimmäinen on pitkähkö juttu Samuli Edelmannista (koko juttu ¤), joka oli levyttämässä ”henkilökohtaista virsilevyä”. Toisessa vieraillaan Ylisen kuntoutuskeskuksessa (¤). Kolmannessa ryhmä anonyymejä ihmisiä muistelee ensimmäistä koulupäiväänsä (¤).

Edelmann-jutussa käytetään johdonmukaisesti artistin etunimeä. Sillä pyritään ilmeisesti luomaan intiimiä tunnelmaa, tuomaan haastateltava lähemmäs lukijaa. Mutta mitä hiton läheisyyttä tämä on, kun Edelmann kieltäytyy puhumasta henkilökohtaisista asioista: Samuli ei paljon menneistä halua puhua, ainakaan niistä hölmöilyistä. En tarkoita, että etunimen käyttö olisi kategorisesti kielletty, mutta sinuttelulle pitää löytyä jutusta jotain pohjaa. Muuten se haiskahtaa vain silmänkääntötempulta.

Toisessa jutussa haksahdetaan nimiansoista vanhimpaan, eli kehitysvammaiset esiintyvät etunimellään, henkilökunta etu- ja sukunimillään. Perinteisestihän lehtijutuissa sinutellaan lapsia, vanhuksia ja vammaisia. Miksi?

(Aiheeseen täysin liittymätön hauskuus tulee siitä, että kaikki nimet on koodattu toimitusjärjestelmään samalla pieteetillä, joten veppilehti osaa käyttää nimiä linkkeinä arkistohakuun. Sieltä voi siis etsiä niin Maarit Lähteenniemi-Pekkisen – juurikin taivutetussa muodossa – kuin Ripan aiempia seikkailuja.)

Kolmas tapaus on sitten rinnakkaisgenreä, eli täysin perustelematonta nimettömyyttä. Minkä ihmeen takia ihmiset 10–70-vuotiaat ihmiset muistelevat ensimmäistä koulupäiväänsä anonyymeinä? Vaarantuuko heidän nykyinen asemansa jotenkin, jos nimet paljastetaan? Menettääkö juttu voimaansa, jos nimet yksilöivät ihmiset? Mää ihmettelen oikein kauhiast tämmöst.

Aiemmat versiot:

There are no revisions for this post.