Myöskään Ekin [Tuomiojan] ateismi ei lisää häntä kohtaan tuntemaamme sympatiaa. Jos hän sanoisi olevansa edes agnostikko (ei tietoa jumalan olemassaolosta) niin se menettelisi jo paremmin. Ateismi puolestaan kertoo siitä, että kyseinen henkilö on tässä(kin) asiassa täysin ehdoton ja ajattelee tietävänsä varmasti, ettei korkeimpia voimia ole olemassa.
(Korostus minun.)
Okei, ihan hyvä argumentti: ateisti on joustamaton jannu, Tuomas Nevanlinnaa lainatakseni fundamentalisti käännetyllä etumerkillä
. Mutta jos tuosta ominaisuudesta lähdetään laajentamaan, että yliluonnollisissa asioissa ehdoton tyyppi on ehdoton myös tulonsiirtojen oikeudenmukaisesta toteuttamisesta neuvotellessaan – mikä on huono asia –, niin eikös eikös uskovainen ole ihan yhtä jäykkä?
Viedäkseni ajatusketjun loogiseen huipentumaansa: paras poliitikko on siis agnostikko, koska sellaisella ei ole luutuneita kantoja minkään puolesta tai vastaan.
Tai sitten kolumnisti ei ajatellut hommaa ihan loppuun saakka. Molempi parempi.
12 Comments
Tai sitten kolumnisti on ehkä ajatellut että perususkovainen on uskossaan agnostikko, joskin taipuvainen kaatumaan sille kannalle, että Jumala on. Tyyliin ”en tiedä, mutta haluan uskoa”. Perinteinen agnostikko taas ei tiedä, eikä varsinaisesti ota kantaa suuntaan tai toiseen (tosin tuntemani agnostikoksi itseään tituleeraavat ovat kyllä taipuvaisia ateismin suuntaan). Näin ollen agnostikko vastaisi jäykkyydessään perususkovaista ja ateisti fundamentalistia.
Minä pitäisin agnostikko-termin mieluummin tarkoittamassa sellaista, jonka mielestä kysymys on järjetön eli ei vastattavissa.
Pullamössöuskiksille (”ehkä uskon, jos ei oo parempaakaan tekemistä”) tarvittaisiin sitten ihan oma sanansa.
Aikoinaan lukion filosofianopettaja sanoi olevansa antiteisti, tarkoittaen tällä nimenomaan tuota kantaa, että koko kysymys on täysin järjetön.
Fundamentalistinen ateisti olisi sellainen henkilö, joka pitäisi ateismistaan kiinni silloinkin, kun jonkinlainen jumalolento (mitä ihmettä sellaiset sitten ovatkaan) yhtäkkiä ilmestyisi maanpäälle. Yhtään tällaista ateistia tuskin on olemassa.
Suurin osa ateisteista on sitä mieltä, että mistään jumalolennoista ei ole todisteita ja että kyseessä on myös täysin turha ”hypoteesi” ja siksi on epätodennäköistä, että mitään jumalia olisi olemassa. Tällaisessa näkemyksessä ei ole mitään ehdotonta. Sen sijaan agnostikko on joko päättämätön ateisti tai toiveajatteluun taipuva piilouskovainen (ehkä sittenkin…).
Asenne, jonka mukaan koko kysymys on järjetön, taas tuppaa pelaamaan uskovaisten pussiin. Tällöin nimittäin ollaan helposti kannassa, jonka mukaan uskonnot ovat jotain järjen ja normaalin evidenssin ulkopuolista – eli sellaisia uskomuksia, joihin ei sovelleta samanlaisia kriteereitä kuin muihin uskomuksiin. Mitään järkeviä perusteluita tällaiselle asenteelle ei kuitenkaan ole olemassa.
On siis pullamössöä käyttää järkeä myös uskossa?
Tavallinen krititty suomalainen sanoo yleeensä (uskoisin) uskovansa Jumalaan, vaikka myöntää, että on olemassa mahdollisuus, ettei Jumalaa ole (koska olisi järjetöntä väittää, ettei tällaista mahdollisuustta ole). Ateisti ja fundamentalisti hylkäävät järjen ja uskovat siihen mitä haluavat, ottamatta muita mahdollisuuksia huomioon.
Agnostikko on ainakin meillä teologisessa määritelty niin, ettei agnostikko ota kantaa, koska kysymys ei ole hänen näkökulmastaan vastattavissa. Se ei vielä tee kysymyksestä järjetöntä. Joku antiteisti juuri tms. voisi olla kuvailemasi henkilö.
Tuijalla menevät nyt pullat ja vellit pahasti sekaisin. Eiköhän se ole niin päin, että kristityt ja muut yliluonnollisiin asioihin uskovat henkilöt (olivat he sitten fundamentalistija tai vähemmän dogmaattisia) uskovat näihin asioihin juuri siksi, että he ”hylkäävät” järjen ja uskovat vaikka mitään todisteita uskon puolesta ei ole olemassa. Ateisti taas ei usko yliluonnollisiin jumaliin juuri siitä syystä, että niistä ei ole mitään todisteita olemassa. Ateisti on kuitenkin valmis muuttamaan kantaansa, mikäli tällaisia todisteita sattuisi joku kaunis päivä ilmaantumaan.
Periaatteessa perususkovainen ei oikeastaan eroa fundamentalismista, koska molemmat uskovat vain siksi, että uskovat (käytännössä molemmat uskovat tietysti siksi, että heidät on lapsesta asti opetettu uskomaan tietyllä tavalla). Molemmat pitävät järkevänä uskomusten muodostamisen metodina pelkkää vetoamista auktoritettiin.
Sen sijaan fundamentalisti-ateistia ei ole olemassa.
Miulle melko lailla sama, että mitä nyt kukin uskoo, mutta termistöstä saa kieltämättä aikaan hyviä sotia.
Vaan palatakseni alkuun: miksi ateisti olisi poliitikkona joustamattomampi kuin teisti?
On totta, etten osaa antaa vedenpitäviä todisteita Jumalan olemassaolosta, osaan vain sanoa, että on mahdollista, että Jumala on olemassa ja haluan uskoa siihen. Ateisti ei myönnä, että on mahdollista että Jumala on olemassa ja näin ollen hylkää järjen. Ateistillakaan tuskin on vedenpitäviä todisteita, etteikö Jumalaa olisi. Ja mitä siihen tulee, että ateisti uskoisi Jumalaan jos saisi todisteita, niin kerro toki millaisia nämä todisteet olisivat? Tieteellisen maailmankuvan omaava panisi näyt todennäköisesti hallusinaation piikkiin (minne ne nyt luultavasti kuuluisivatkin) ja taivaanrannassa keikkuvaa Jeesusta veikattaisiin varmaan USA:n uudeksi propagandakokeiluksi. Uskossa on kyse nimenomaan uskosta, eikä uskoa enää ole jos on todisteita. Jotenkin ateistit usein unohtavat, että hekin uskovat, ettei Jumalaa ole, eivät tiedä.
Toiseksi, minä en usko niin kuin minut on lapsesta asti kasvatettu uskomaan, sillä meillä ei ole kotona puhuttu uskon asioista juurikaan ja silti olen nykyään kristitty. Totta kuitenkin, että usein lapset uskovat niin kuin vanhempansa suuntaan tai toiseen. Näin on varmasti myös ateistisissa kodeissa.
Ateisti on joustamattomampi kuin keskivertoteisti, koska ateisti on fundamentalisti.
Määritellään nyt enste fundis ja puhutaan sitten tästä lisää.
Sellaiset tyypit, joilla on tämä paljon parjattu tieteellinen maailmankuva on tapana uskoa kaikennäköisiin outoihin juttuihin (singulariteetit, kvarkit, sorsien homonekrofilia), kunhan ne on runnottu tieteellisen mankelin läpi. Saa sinne sen kristinuskon jumalankin syöttää, mutta voipi tulla makkelia ulos.
Silleensä ateisti ja kristinuskova on kyllä aika tasoissa järjen hylkäämisen suhteen, että ensimmäinen kiistää kaikkien jumalien olemassaolon ja jälkimmäinen kaikkien – 1. Jos oletetaan, että jumaluuksia on vaikka tuhat tai kymmenentuhatta, niin ero jää promilletasolle.
hmm..totta joo.
Toivoisin, että olisi enemmän julkiagnostikkoja ja julkiateisteja, jotta nähtäisiin, että kummatkaan eivät ole mitään marginaalisia mörköjä.
Jos näytettäisiin suurelle yleisölle, että niin yhtä lailla tyypillinen ateisti kuin agnostikkokaan ei ole fundamentalistinen. Ateisti uskoo, että näkemiensä todisteiden valossa ei ole jumalia. Agnostikko katsoo, että emme voi saada todisteita tällaisesta asiasta suuntaan tai toiseen. Teisti toteaa, että todennäköisesti hänen näkemiensä todisteiden valossa on yksi tai useampia jumalia.
Fundamentalisti ajattelee, että hänen mielipiteensä on ehdottomasti oikea ja täysin kaiken kyseenalaistamisen ulkopuolella. Tässä mielessä jopa agnostikko voisi olla fundamentalisti, mutta veikkaisin sellaisia harvemmin löytyvän.
Ainakaan minun näkemistäni ja tapaamistani tyypeistä tyypillinen ateisti tai agnostikko ei ajattele, että missään tapauksessa voi mitenkään voi olla mitään muuta kuin sellaisia materiaalisia asioita, joita voimme näkeä, kokeilla ja koskettaa, joten kaikki tämä puhe ateistisesta fundamentalismista tuntuu kovin kaukaa haetulta.
Tuntuu siltä, että ateisteihin tupataan projisoimaan kaikenlaista kummallista, jos ei tunne yhtään sellaista – tai ei ole puhunut näistä asioista yhdenkään ateistin kanssa.
Kamalasti pitää olla termejä ja aste-eroja ja koulukuntia vaikka kyse on loppujen lopuksi siitä kumpaa pitää todennäköisempänä. Onko vaiko eikö?