Näin eilen Independence Day -nimisen elokuvan.
Mistä se kertoo?
Siitä, että avaruudesta tulee metallisia vaginoita kastroimaan kivisiä falloksia, mutta ne jotka asuivat niissä falloksissa alkavat puolustustaistelun. Kaksi miestä menee naimisiin tyttöystäviensä kanssa, jotta ne voi tunkeutua emovaginaan. Ne syöksyvät sisään sinne sellaisesta kärjellään seisovan kolmion muotoisesta aukosta, lentävät läpi mutkikkaiden käytävien, ja lopulta kiinnittyvät emoon sisäpuolelle. Sen jälkee ne syntyvät ulos emosta ja emo tuhoutuu. Sillävälin toiset yrittävät tunkeutua pienempään vaginaan, mutta eivät onnistu, koska siinä on luja kalvo tiellä, mutta kun emo tuhoutuu, niin kalvo katoaa ja yksi mies voi lentää sisään siihen pieneen ja tuhota sen. Sitten kaikki juhlii voittoa!
Huraa.

Näin kirjoitti eräs Suomen parhaista sarjakuvataiteilijoista, absurdin ystävä, koomisen kaveri, herra Matti Hagelberg lärpykässä nimeltään Sarjakuvastin 4, ss. 38–41. Ja tämä analyysihän ei lue liikaa mihinkään, sillä leffa menee juurikin noin.

Hagelbergin albumit ostaisin, jos olisin rikas. Vaan en ole, joten tyydyn lainaamaan niitä kirjastosta. Kiitos demiurgeille epäsuoralla rahoituksella toteutetusta kirjastosta! Ja lisää fyffeä kirjaston budjettiin. Urheilukentistä viis, lastenhoito saa mennä ja terveyspalvelut kuraan vaan, jotta Suomeen saataisiin lisää kirjastoja – se on minun manifestini. Mitä siitä, jos itikka puraisee? Kirjat on parempia asioita, ja tärkeämpiä myös.