Ei tämä juttu sinänsä spoilaa, mutta saattaa muuttaa merkittävästi tulkitsemisen tapaa. Sen takia toivoin, että potentiaalinen katsoja ehtisi silmätä videon ennen lukemista. Vaan asiaan.

Syksyllä kuulin Jorin tekemän Murhamäen valssi–rallin, joka kuulosti niin dramaattiselta, että sitä piti päästä käyttämään jonkin ohjelman taustamusiikkina. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut vielä muutamaan kuukauteen.

Varsinaisesti idea pätkään syntyi, kun oikaisin Jyväsjärven jään poikki matkalla luennolle. Ulappa ei ole suuren suuri, mutta kuitenkin niin kookas, että voi kävellä hyvän aikaa eikä perspektiivi näytä muuttuvan lainkaan. Samoihin aikoihin Visio-juttumme deadline lähestyi, joten aivoni laski yhteen yksi ja yksi – siinähän on Sooda-kanavalle juttu!

Seuraavalla luennolla esittelin ideani Esalle ja hahmottelin paperille tovin kuvakäsikirjoitusta. kuvakäsikirjoitusta. Suttailun mittaan syntyi ideakin: Jäällä kulkisi mies, joka kantaisi mukanaan mystistä roskasäkkiä. Lopulta hän ei jaksaisi enää, vaan heittäytyisi maahan ja säkki söisi hänet*. Jossain vaiheessa tuumasin, että jutun nimi voisi olla Jäällävaeltaja, koska JYT:illä on samanniminen näytelmä ja Volter Kilpi on kova nimi. Aivan, sen tarkempaa linkkiä alkutekstiin ei todellakaan ole.

Seuraavassa vaiheessa läksimme remuamaan jäälle, jossa vietimmekin pari tuntia. Matkalla sinne Esa ehdotti jotain käänteentekevää. Hän tuumasi, että jos aivan oikeasti hankkisimme Kilven Jäällävaeltajan käsiimme ja irrottaisimme sieltä pari lausetta juttuumme, hämäyksen vuoksi lähinnä. Tämän kuningasidean innoittamina remusimme jäällä lumisateessa parisen tuntia, ja jopa seurasimme välillä kuvakäsikirjoitusta. Enempi kuitenkin pelattiin perstuntumalla, kuten aina. Sen verran olin keksinyt, että aloituskuvan tulisi olla todella laaja ja pitkä, sellainen jossa jäällävaeltaja lähenee hitaasti kameraa ja kuvan laidassa pyörivät alkutekstit. Tiesin myös, että alkuteksteissä on pakko lukea Esa Lilja on… JÄÄLLÄVAELTAJA.

Paria päivää myöhemmin linnoittauduimme editointikoppiin ja aloimme lätkiä lyhytelokuvaa kasaan. Kohdemitta oli kolmisen minuuttia. Muutaman tunnin puurtamisen jälkeen alkutekstit olivat valmiit, mutta ne kestivät minuutin. Esittely vei siis kolmanneksen kokonaisuudesta. Tekstit olivat kuitenkin niin julmetun hienot, että totesimme niiden olevan just eikä melkein ja jatkoimme leikkaamista. Intensiivinen sessiomme kesti viisi tuntia, ja sen jälkeen lopputuote oli valmis.

Joten mikä oli homman clue? Lähinnä se, että alunperin muutamasta irtokuvasta syntynyt pätkä muuttuikin kunnianosoitukseksi/vinoiluksi Kilvelle. Esa jopa