Donnie Darko
Kovasti kehuttu indie-tuotanto Donnie Darko pärähti DVD-pyöräyttimeen Bonnie & Clyden tilalle, kun Janne soitti ja kysyi, onko minulla iltaohjelmaa.
Tähän asti pimennossa pysyneen Richard Kellyn (jumansvide, kaveri on vain neljä vuotta minua vanhempi!) läpimurtoelokuva on vinksahtanut teinielokuva, jossa on ripaus skifiä ja yliluonnollista mukana makua antamassa. Mainittakoon, että jostain käsittämättömästä syystä R1-levyn takakansitekstit vertaavat elokuvaa Final Destinationiin.
Näyttelijöistä Donnieta esittävä Jake Gyllenhaal vetää pisteet kotiin suurimman osan ajasta, ylilyöntejä on vain yksi tai kaksi. Myös muut näyttelijät tuntuvat sopivan rooleihinsa mainiosti, tosin useimmilla hahmoilla on kovin vähän käyttöä. Levyllä onkin parikymmentä ”poistettua tai laajennettua kohtausta”, jotka oletettavasti perustelevat sivuhahmojen olemassaoloa (minä katsoin vasta itse elokuvan). Kun levylle on tungettu ekstroja muutenkin aika huolella, niin kait sitä samalla vaivalla olisi leikannut mukaan nuo ylimääräiset kohtauksetkin, vaikka seamless branchingilla.
Parasta Donnie Darkossa on sen tunnelma, joka on yhdistelmä kohtalonuskoista apatiaa ja vinoa hymyä suupielessä. Jättipupu Frank, kasarimusiikki ja Patrick Swayze, joka tuo mieleen Burt Reynoldsin as-if comebackin Boogie Nightsissä nivoutuvat kaikki saumattomasti yhteen. Lopputulos on ihmeen kaunis, varsin lynchiaaninen elokuva.
Elokuvalla lienee melkoista crossover-potentiaalia. Se ei ole kauhua, ei teinihelvettiä eikä pelkkää umpisolmua, joten Darko sopinee moneen makuun. Ehdottomasti suositeltavaa tavaraa kaikille.
UusArvosana: € € €
Comments are closed.