Toissapäivänä tajusin, että vapaan toimittajan olisi ehkä syytä kasata itselleen tyylikirja. Muuten käy vielä niin, että juuri nyt tarvittavaa lehteä ei löydy ja päätyy kirjoittamaan ingressin lehteen, jossa niitä ei käytetä.
A Heartbreaking ∞ of Staggering Genius
6 Comments
Itselläni ei ole niin monia tilaajia, että tuosta olisi tullut tietääkseni ongelmaa. En tiedä, millaiseksi ongelmaksi tulisi sitten se, että lehdet uusivat konseptejaan ja olen taas vanhassa kaavassa.
Ai siis kustakin asiakkaasta oma dokumenttinsa? Vai asiasanoittain: ”Internet – Kauppalehti: pienellä. Tietokone: pienellä. Yhteishyvä: isolla”.
Sinänsä on sydäntä lämmittävää, että free ajattelee koko asiaa…
Minä ajattelin lehtikohtaista satsia, jossa olisi nuo yleisimmät tyyliseikat huomioituna.
Joku hesarismien kerääminen … no, kai siihenkin voi joutua. Mutta periaatteessa jos ei suomeksi kirjoitetulla tekstillä pärjää, niin kumma.
(Jos olisin hauska ja rohkea, kirjoittaisin tähän jotain tyyliin ”pitäähän niiden editoreidenkin rahansa jotenkin ansaita”, mutta en uskalla.)
Mä olin kirjoittaa just noin, mutta ajattelin, että en rohkaise moiseen ajatteluun.
Jos lehdellä on kovinkin tiukka ja omalaatuinen tyylikirja, voisi kuvitella, että sen pistäminen jakoon vakituisille avustajille olisi hyvä idea. Meillä ainakin takavuosina tehtiin niin.
New York Times ihan myy omaa tyylikirjaansa. Siinäpä pisnisidea Hesarillekin.
Minulla on The Timesin tyylikirja, mutta se nyt on ostettu enempi huviksi ko hyödyksi.
Omissa suhteissani on pieniä lehtiä, joissa mitä ilmeisimmin asiat muuttuvat sitä mukaa kun henkilöt vaihtuvat. Isommista ja vakiintuneemmista lehdistä olen aina luullut tietäväni, miten pitää kirjoittaa, mutta en ole tuulut kysyneeksi, olisiko niillä itsellään ohjeita.
Olen itse ollut useamman vuoden ajan parinkin lehden toimitussihteerinä. Molemmista oli olemassa tyylikirjan tapainen dokumentti ja se annettiin kaikille avustajille.