Eteisen lattialla odotti HBL-tilausjaksoni ensimmäinen Volt-lehti.

Ensireaktio lehden avattuani oli ai niin, en osaa ruotsia. Luulen, että ymmärsin taksikuskijutusta kohtalaisen paljon, mutta sen jälkeen vastaan tuli pitkä Jan Guillou -juttu.

Selitys: nautin aikakauslehtienlukemisesta. Jostain kumman syystä luen fiktiokirjallisuutta aivan mahdottoman vähän, mutta sen sijaan nonfiktiiviset tarinat kiinnostavat suuresti. Haluaisin siis lukea, ymmärtää ja nauttia esimerkiksi Guillou-jutusta.

Takauma: reilu vuosikymmen sitten valmistauduimme ruotsin yo-kokeisiin. Yhdessä kuullunymmärtämisharjoituksessa piti vastata läjään monivalintakysymyksiä tarinasta, jossa luokkahuoneeseen tunkeutui yllättäen eläin. Sain muistaakseni melkolailla kaikki oikein, mutta jälkikäteen paljastui, että kuullunymmärtämiseni ei ollut aivan parasta mahdollista luokkaa.

Tarinassa nimittäin puhuttiin hiirestä, ja minä luulin sen olevan hirvi.

Hieman kyllä ihmettelin, että miksi opettaja nousi hirveä pakoon pöydälle ja miten eläin yleensäkään oli päässyt sisälle. Monivalintatehtävät – luojan lahja idiooteille.

En ole aivan varma, miten paljon ruotsintaitoni on tuon tapauksen jälkeen kehittynyt. Luultavasti ei kovin paljon. Ei ainakaan tarpeeksi, jotta pystyisin nauttimaan Guillousta.

Harmi.