Author Archive
Kolme neljännestä
Ja seuraavaksi soitamme Britney Spearsia, Kimmo.
21.42: Kolmanneksi viimeinen levy lähtee liikkeelle. Ensimmäiset Python-vitsit kerrottu.
~22.00: Olli laulaa nauhalle. Kahdesti.
22.05: Ensimmäisen kerran kuorolaulua tunnarin mukana. Kissalle on yritetty tarjota sihijuomaa, vailla menestystä. Nauhalta kuuluu naurua.
22.30: 12 tuntia katottu. Ei ole mennyt päivä kuitenkaan hukkaan
, sanoo Kimmo. Eipä vissiin joo
, Janne nauraa. Massu on vähän kuralla, niin pitäs mennä päästelemään jossain vaiheessa
, tuumaa Olli.
22.30: Jutut alkaa taas olla todistettavasti hauskoja. Hauskimpia ovat vammaisuuteen, väkivaltaan ja kaatumisiin liittyvät vitsit sekä hitaasti kehittyvät vitsit
, analysoi Janne. Nauhoituksen katkaisee välillä maaninen nauru.
22.44: Olli käy pieremässä käytävässä. Kaikuu sisälle asti. Ongelma on siinä, että toveri Ikonen meni vessaan, joten piti valita seuraava vaihtoehto
, mies itse tuumaa.
22.50: Jenni poistuu keskuudestamme jakson loppuessa. Kiitos hei, oli mukavaa
, hän sanoo viimeisiksi sanoikseen. Jannen mukaan hampurilaiset ovat vatsan toiminnalle parempia ruoka-aineksia kuin ruisleipä ja nötkött. Lisäksi hänen mielestään Family Guy on pitkän päälle hauskempi kuin Monty Python. Nauhalla hieman epämääräisiä analyysejä yhteyksistä.
~23.00: Hihitystä.
23.25: Olli alkaa epäillä. Jäljillä on kuitenkin vielä kaksi levyä. Kenties tämä ei olekaan niin helppoa kuin miltä näyttää.
24.00: Jaksoja jäljellä 16 kappaletta. Hampurilaisia Jannella kolme. Vihkoon piirretty yksi kuva, ilmeisesti Hitleristä.
~24.10: Janne tekee yhteenvetoa huumorista: Musikaaliin liittyvä (miel. My Fair Lady), rasistinen tai vammaisia pilkkaava vitsi, joka päättyy väkivaltaiseen kuolemaan
– tässä välissä nauhalla on maanista kikatusta ennen kuin juttu taas jatkuu – olisi optimaalinen
.
00.20: Kolmanneksi viimeinen levy ei loppunutkaan vielä.
~00.30: Olli melkein tukehtuu kurkkukarkin hyökätessä väärään johtimeen.
00.45: Kolmanneksi viimeinen levy loppuu. Enää 14 jaksoa jäljellä. Nauhoitus katkeaa, ja alkaa uudestaan. Jannen ääni: Hälsa Göring
.
50%!
Osa 3
13.00: Ensimmäinen levy eli seitsemän jaksoa nyt takana. Jannen mukaan moraali on korkea.
14.00–15.00: Ensimmäiset ruuat syöty.
15.40: Jenni ja Veera saapuvat paikalle. Kissan allergeenit pakottavat heistä jälkimmäisen poistumaan suhteellisen pian.
15.45: 14. jakso menossa, toisen levyn loppupuolelta. Hyvältä näyttää.
17:20: 18. jaksoa katsottu. Pikaiset kommentit: Valot piti laittaa päälle, koska telkkari silmiin sattui liikaa
, Olli. Onneksi valo ulkona alkaa hiljalleen hiipua
, Janne. Kaatuminen on yhä edelleen hauskaa
, Kimmo. Kissa ei sano mitään.
18.00: Silmiä olisi kannattanut räpytellä. Janne ja Kimmo toteavat, että asia olisi kannattanut ottaa huomioon heti alussa. Olli valittaa alkavaa väsymystä.
18.30: Kolmas levy loppuu! Janne muisteli Python-maratonissakin ensimmäisen kymmenen tunnin olleen helppoja. Vasta sen jälkeen erotetaan pojat miehistä.
19.00: Ulkona on jo pimeää. Olli ei enää laula.
19.15: Onko yleisö jo turtumassa? Ollin näppituntuman mukaan edellisen kahden jakson aikana ei ole enää naurettu yhtä paljon kuin ennen.
19.15: Olli laulaa taas.
20.00: Puoliväli ylitetty. Mikä on erittäin hyvä juttu
, sanoo Kimmo. Ja jatkaa: Ruoka on ollut hyvää. Niin.
21.00: Telviisori alkaa taas temppuilla, joten päätetään pitää lyhyt tauko ja kytkeä se hetkiseksi pois päältä.
Imaging
”Sherie and the Anus”
Family Guy -maratooni, osa 1
10:02: Tuomas saapuu, vertailemme DVD-levyjä. Olen asetellut Family Guy -levyt siisteihin pinoihin hyllylle, ja ensimmäinen levy on jo koneessa. Kahvia on tulossa. Kävin äsken kaupasta sämpylöitä, lihaa ja salaattia hampurilaisia varten.
10.23: Janne ja Kimmo saapuvat täydennyskierrokseltaan kaupasta. Olemme sillä välin pyörittäneet levyltä löytyviä mainosspotteja läpi neljä tai viisi kertaa. ”Joko mennään?” pojat kysyvät.
Pinoja
Kansan ja eläke
Me oomme kavereita /
Minä ajan pyörällä /
Kelalla on auto
Eilen sieltä tuli kirje, jossa sanottiin että opintotuen maksaminen on loppunut
, tänään kirje, jossa sanottiin että maksamme opintotukea, kunhan laitat meille vuokrakuitin
.
Siistiä.
Perkele, tämä lattiahan soi!
Jostain syystä Tiuku ei tuntunut kuitenkaan löytävän sitä, vaan katseli puhelinta edestä ja takaa. Mirri kokeili sitä tassulla, sitten hampaalla. Sen jälkeen Tiuku alkoi työnnellä puhelinta eestaas kuonollansa, yrittäen selvittää pirunpolkan alkulähteen. Mutta ei kun ei.
Tämä johti sitten siihen, että kun kissa oli aikansa hinannut puhelinta lattialla ja nokialainen siltä poistettiin, ei Tiuku huomannut sitä ollenkaan vaan jatkoi lattian tihrustamista ja haistelua.
On varmaan vaikeaa olla hyvin pieniälyinen kissa.