Tänä kesänä festivaalikiertueeni on kolmiosainen: Ruisrock, Ilosaarirock ja Karmarock *.

Minulla on myös yllättävän hyvät syyt siihen, että olen valinnut nämä nimenomaiset populaarimusiikkikarkelot ohjelmistooni:

1. En ole koskaan käynyt Ruisrockissa, joten nyt on jo aika.
2. Saan majoituksen Turusta ilmaiseksi.
3. Manicsit ovat Ruisrockissa.
4. Menen Ilosaareen töihin.
5. Tämä on yhdeksäs Ilosaarikesäni, enkä voi katkaista putkea ainakaan ennen kuin kymmenen peräkkäistä vuotta on tullut täyteen.
6. Mie oon kotoisin Joensuusta ja tarjoan täten sekä laatuseuraa että -majoitusta sitä tarvitseville festivaaliviikonlopun aikana.
7. Karmarokkiinkin on tarjottu majoitusta ja vieläpä mökillä.
8. Karmakarkeloissa tapaan kurssitovereitani, joita en muuten näkisi aineskaan ennen syksyä ja joita en ole tavannut sitten joulukuun.

Itse asiassa myös Provinssirock oli suunnitelmissa, mutta koska lippu jäi saamatta ja huomasin että minulla on kesäkuussa akuutti likviditeettivaje, jätin reissun väliin. Vinkkinä rok-suuntautuneille skribenteille mainittakoon, että jos halajatte vaikkapa ensi vuonna Prove-tikettiä, kannattaa osallistua festarilehden tekemiseen. Latvis hakee avustajia joka vuosi, ja jutun tai pari kirjoittamalla saa itselleen pressilipun festareille. Ei ole iso homma se.

*: Koska jokaisen suomalaisen festarin nimen perässä tuntuu roikkuvan sana rock, se on täten tehnyt itsensä tarpeettomaksi. Sitä paitsi harva sanoo tuota rock-sanaa, vaikka tälleensä kirjoitettuna se meneekin.

Ken sattui silmäämään Music Televisionin puolelta tullutta lähetystä tämän vuoden leffapalkintogaalasta, huomasi varmaan myös TATUn esityksen.

Voi pojat, kylläpä olikin Lolita-aspekti maksimoitu melko railakkaasti. Lavalle tunki kymmenittäin liki identtisiä teinityttöjä, kaikki valkoisissa kouluasuissaan. Kun Not Gonna Get Us läheni kliimaksiaan, villiintyneet neitilaumat repivät hamoset yltään, heittivät nämä äkisti ylimääräiseksi jääneet releet yleisöön ja jatkoivat tanssimista alushousuissaan.

Voisin melkein vannoa nähneeni yhdessä pimeässä nurkassa hampaitaan kiristelmässä neidit Spears ja Aguilera, jotka molemmat terävinä kauppahenkilöinä eittämättä välittömästi tajusivat joutuneensa pahemman kerran alakynteen. Ei siinä paljon kiltin koulutytön tai löyhämoraalisen retronaisen imago auta, kun sata slaavilaista lesbohomoseksuaalinaista ryntää ryntäät ylväinä lavalle jammailemaan.

Nähtiinpä yleisön joukossa myös Sean ’Piff Duddy’ Combs pitelemässä teinineidin päältä irroitettua hamevaatetta, ja kovin oli mairea ilme miehen kasvoilla.

Kun en tiedä kuinka laajasti Roklintu käsittää rokin (sehän ei kuitenkaan ole Poplintu), tuumasin kirjoittaa aiheesta tänne. Mainitsen tämän erikseen siksi, että kaikki viimeaikaiset bloggausideani tuntuvat olevan varastettuja muilta, ja sehän hävettää.

Olipa kerran Jyväskylässä Tanssisali Lutakko, ja siellä kävi toisinaan pieniä ja söpöjä bändejä esiintymässä. Perjantaina 13. päivä tätä kuuta tänä vuonna siellä vieraili tanssimusiikkiorkesteri CMX. Neljä miestä veivasi sähköisesti vahvistettua mötäkkää instrumenteistaan ainakin yli 60 minuutin verran ja yleisö tykkäsi kuin debiili puurosta.

Setti oli yllättävänkin tasapainoinen, ainoastaan Aurinko jätettiin tällä kertaa pois valikoimasta. Kolme ensimmäistä viisua kuluivat melko rauhallisesti, ja vasta niiden jälkeen esitetty Kirosäkeet sai yleisön oikein kunnolla mukaan.

Henkilökohtainen suosikkiyllätykseni oli Raskas, jonka säkeistön riffi kuulosti pirullisen hyvältä. Loppuviisu olikin sitten kuraa, kuten aina. ”Mukavin” biisivalinta muuten vaan oli Työt ja päivät. Vastaavasti Elokuun kruunua ei olisi ollut ihan pakko soittaa, sillä kuollut hevonen on kuollut hevonen vaikka sen uppopaistaisi vähäkalorisessa rypsiöljyvalmisteessa.

Jossain vaiheessa keikan loppupuolella lavalla tapailtiin Pilvien kuninkaan alkua, mutta kyseistä viisua ei kuitenkaan setissä kuultu. Samaten loppupuolella jonkun laulun (pirun kun muisti jo pettää) alkuun soiteltiin vähän matkaa Joy Divisionin Love Will Tear Us Apartin riffiä. Kokonaisuudessa piristävää oli se, että äijät tahkosivat muutaman HC-aikaisen viisunsa läpi kunnialla. Huonoja laulujahan ne minusta ovat, mutta on se mukavaa nähdä kun nelikymppinen setämies pieksää instrumenttia Pohjolassa eletyn nuoruuden suomalla vimmalla. Hyvä maku tästä jäi, vaikka lippu maksoikin 12 euroa.

Vinkki Lutakossa kävijöille: vallan mainio katselupaikka löytyy noin neljä metriä miksauspöydän edestä, sivusuunnassa aivan keskeltä lattiaa. Siinä kohdalla on nimittäin ilmanvaihtohormi, joka pitää ahkerankin pogoajan kainalot raikkaana kuin kevätaamun.

Keikan jälkeen kävimme vielä Tuomaksen kanssa meillä saunassa, kuuntelimme rock-musiikkia ja Radioateljeen tuotoksia cd-soittimella ja lopulta heitin tämän tuoreen ylioppilaan kotiinsa. Mies ihasteli Escortin keskuslukitusta (sen takia siinä lukee Laser).