Author Archive

Anoppila

Your mission Olli, should you accept it, is to visit anoppila today. Tai no, aika epäreilua on viitata Sonjan vanhempiin tuolla sitaatilla, sillä mukavahan siellä on käydä. Tämän kerran saldona oli mainio muonitus (paistia ja jäätelöä), vilkaisu päivän Keskisuomalaiseen ja – parasta kaikesta – vaihdoimme Matrix-telkkarin (oi katsopas vaari tuota kaunista värisävyä mustavalkoelokuvassa) teräväkuvaiseen Saloraan.

Bliss.

Festarikesä

Tänä kesänä festivaalikiertueeni on kolmiosainen: Ruisrock, Ilosaarirock ja Karmarock *.

Minulla on myös yllättävän hyvät syyt siihen, että olen valinnut nämä nimenomaiset populaarimusiikkikarkelot ohjelmistooni:

  1. En ole koskaan käynyt Ruisrockissa, joten nyt on jo aika.
  2. Saan majoituksen Turusta ilmaiseksi.
  3. Manicsit ovat Ruisrockissa.
  4. Menen Ilosaareen töihin.
  5. Tämä on yhdeksäs Ilosaarikesäni, enkä voi katkaista putkea ainakaan ennen kuin kymmenen peräkkäistä vuotta on tullut täyteen.
  6. Mie oon kotoisin Joensuusta ja tarjoan täten sekä laatuseuraa että -majoitusta sitä tarvitseville festivaaliviikonlopun aikana.
  7. Karmarokkiinkin on tarjottu majoitusta ja vieläpä mökillä.
  8. Karmakarkeloissa tapaan kurssitovereitani, joita en muuten näkisi aineskaan ennen syksyä ja joita en ole tavannut sitten joulukuun.

Itse asiassa myös Provinssirock oli suunnitelmissa, mutta koska lippu jäi saamatta ja huomasin että minulla on kesäkuussa akuutti likviditeettivaje, jätin reissun väliin. Vinkkinä rok-suuntautuneille skribenteille mainittakoon, että jos halajatte vaikkapa ensi vuonna Prove-tikettiä, kannattaa osallistua festarilehden tekemiseen. Latvis hakee avustajia joka vuosi, ja jutun tai pari kirjoittamalla saa itselleen pressilipun festareille. Ei ole iso homma se.

*: Koska jokaisen suomalaisen festarin nimen perässä tuntuu roikkuvan sana rock, se on täten tehnyt itsensä tarpeettomaksi. Sitä paitsi harva sanoo tuota rock-sanaa, vaikka tälleensä kirjoitettuna se meneekin.

Tappavaa tyttöpoppia

Ken sattui silmäämään Music Televisionin puolelta tullutta lähetystä tämän vuoden leffapalkintogaalasta, huomasi varmaan myös TATUn esityksen.

Voi pojat, kylläpä olikin Lolita-aspekti maksimoitu melko railakkaasti. Lavalle tunki kymmenittäin liki identtisiä teinityttöjä, kaikki valkoisissa kouluasuissaan. Kun Not Gonna Get Us läheni kliimaksiaan, villiintyneet neitilaumat repivät hamoset yltään, heittivät nämä äkisti ylimääräiseksi jääneet releet yleisöön ja jatkoivat tanssimista alushousuissaan.

Voisin melkein vannoa nähneeni yhdessä pimeässä nurkassa hampaitaan kiristelmässä neidit Spears ja Aguilera, jotka molemmat terävinä kauppahenkilöinä eittämättä välittömästi tajusivat joutuneensa pahemman kerran alakynteen. Ei siinä paljon kiltin koulutytön tai löyhämoraalisen retronaisen imago auta, kun sata slaavilaista lesbohomoseksuaalinaista ryntää ryntäät ylväinä lavalle jammailemaan.

Nähtiinpä yleisön joukossa myös Sean ’Piff Duddy’ Combs pitelemässä teinineidin päältä irroitettua hamevaatetta, ja kovin oli mairea ilme miehen kasvoilla.

Kun en tiedä kuinka laajasti Roklintu käsittää rokin (sehän ei kuitenkaan ole Poplintu), tuumasin kirjoittaa aiheesta tänne. Mainitsen tämän erikseen siksi, että kaikki viimeaikaiset bloggausideani tuntuvat olevan varastettuja muilta, ja sehän hävettää.

Syystyö

En ole varmaan kertonutkaan, että menen lokakuussa töihin Keski-Suomen uutisiin eli Ylen paikalliseen radio- ja tv-puljuun. Neljän kuukauden pestin mittaan pitäisi sitten tehdä inserttiä niin maan pirusti molempiin sähköisiin viestimiin (eli ei veppiä).

Että maksakaa ne televisiolupanne ja korotukset kans!

CMX-keikka

Olipa kerran Jyväskylässä Tanssisali Lutakko, ja siellä kävi toisinaan pieniä ja söpöjä bändejä esiintymässä. Perjantaina 13. päivä tätä kuuta tänä vuonna siellä vieraili tanssimusiikkiorkesteri CMX. Neljä miestä veivasi sähköisesti vahvistettua mötäkkää instrumenteistaan ainakin yli 60 minuutin verran ja yleisö tykkäsi kuin debiili puurosta.

Setti oli yllättävänkin tasapainoinen, ainoastaan Aurinko jätettiin tällä kertaa pois valikoimasta. Kolme ensimmäistä viisua kuluivat melko rauhallisesti, ja vasta niiden jälkeen esitetty Kirosäkeet sai yleisön oikein kunnolla mukaan.

Henkilökohtainen suosikkiyllätykseni oli Raskas, jonka säkeistön riffi kuulosti pirullisen hyvältä. Loppuviisu olikin sitten kuraa, kuten aina. ”Mukavin” biisivalinta muuten vaan oli Työt ja päivät. Vastaavasti Elokuun kruunua ei olisi ollut ihan pakko soittaa, sillä kuollut hevonen on kuollut hevonen vaikka sen uppopaistaisi vähäkalorisessa rypsiöljyvalmisteessa.

Jossain vaiheessa keikan loppupuolella lavalla tapailtiin Pilvien kuninkaan alkua, mutta kyseistä viisua ei kuitenkaan setissä kuultu. Samaten loppupuolella jonkun laulun (pirun kun muisti jo pettää) alkuun soiteltiin vähän matkaa Joy Divisionin Love Will Tear Us Apartin riffiä. Kokonaisuudessa piristävää oli se, että äijät tahkosivat muutaman HC-aikaisen viisunsa läpi kunnialla. Huonoja laulujahan ne minusta ovat, mutta on se mukavaa nähdä kun nelikymppinen setämies pieksää instrumenttia Pohjolassa eletyn nuoruuden suomalla vimmalla. Hyvä maku tästä jäi, vaikka lippu maksoikin 12 euroa.

Vinkki Lutakossa kävijöille: vallan mainio katselupaikka löytyy noin neljä metriä miksauspöydän edestä, sivusuunnassa aivan keskeltä lattiaa. Siinä kohdalla on nimittäin ilmanvaihtohormi, joka pitää ahkerankin pogoajan kainalot raikkaana kuin kevätaamun.

Keikan jälkeen kävimme vielä Tuomaksen kanssa meillä saunassa, kuuntelimme rock-musiikkia ja Radioateljeen tuotoksia cd-soittimella ja lopulta heitin tämän tuoreen ylioppilaan kotiinsa. Mies ihasteli Escortin keskuslukitusta (sen takia siinä lukee Laser).

Sanottua

Mä en oo syöny sen jälkeen kun viimeksi syötiin. – Sonja

Word 72: Doldrum

Thanks to the bland hegemony of Stereophonics, Dido and Travis, British pop is in the doldrums. Or is it?

doldrums (n) 1: a state of inactivity (in business or art etc) [syn: stagnation, stagnancy] 2: a belt of calms and light winds between the northern and southern trade winds of the Atlantic and Pacific [syn: the doldrums] – source: The Guardian Online June 13, 2003

Kirpparikierros

Parin tunnin kierroksen tuloksena tarttui mukaan EkoCenteristä kilohinnalla (euro/kilo) päällystakki, siisti liivi, diskokasetti Escortiin ja läjä kirjoja (Tamminiemen pesänjakajat, Ystäväni simpanssit, Tuomi Elmgren-Heinosen Käytöksen kultainen kirja vuodelta 1957 sekä joku Leninin opus antamaan väriä kirjahyllyyn) ja Seppälän kirpputorimarketista (auki arkisin iltakuuteen) Donna Summerin Greatest hits sekä pari lehteä Sonjalle.

Koko homman hinta jäi alle kymppiin. Halpaa shoppailuhupia tämä.

Finanssirajapyykki

Ensimmäistä kertaa kävi Visa-kortin kanssa niin, että Luottokunta pääsi lähestymään ihan kaksisivuisella laskulla. Tosin summa ei ole niin suuri kuin tammikuussa, jolloin taisi jäädä neljä euroa pelivaraa tonnin luottorajasta. Silloin kun piti maksaa takuuvuokrat ja muut ulkomailla, ja nostaa rahat sitä varten Visalla, jonka provikat moisesta toiminnasta ovat sikamaiset.

MT the Killer

Kävin iltapäivällä ystäväni Marja-Tertun luona säätämässä tietokonetta. Säätö epäonnistui, mutta jotain muuta mielenkiintoista tapahtui.

MT on ihana ihminen. Sellainen tytöntyllerö, joka tykkää Titanicista ja koirista. Semmoinen pikkumimmi, joka käyttelee äidinkieltä kuin teinipojat mopoja. Sattuman oikusta ja sallimuksen johdolla hänestä on tullut myös video- ja DVD-arvostelija sellaiseen nuorisojulkaisuun kuin Trendi-lehti.

Noh. MT:n luona oli siis vino pino levyjä odottamassa katselemista ja arvion kirjoittelemista. Siellä oli Jennifer Anistonin Kiltti tyttö, Madonna Richien (vai Guy Ciccionen?) Swept Away ja animoitu hömppäpätkä Dinotopia. Ihan loogista tavaraa tyttöjen lehteen.

Ilmeisesti joidenkin julkaisijoiden tekniikkana on kuitenkin vain lähettää samat levyt kaikille pressi-ihmisille sen kummemmin karsimatta. Tämän takia MT:n viehättävässä soluasunnossa nökötti myös sellaiset epelit kuin Battle Royale (Tagline: Could you kill your best friend?), Ichi the Killer (takakansiteksti: Ichi the Killer -mangan päähenkilö on lapsena kiusattu ja itsesäälissä rypevä nörtti. Hypnoosin avulla hänestä tulee Japanin alamaailman häikäilemättömin ja sadistisin tappaja.) ja The Isle (”The Isle” is the sickenigly gory Korean film that made me unintentionally famous – as the queasy-stomached critic who staggered from the theater and blacked out in the lobby.). Täydellistä tyttölehtikamaa nekin, että propsit vaan Worldwide Cinemalle ja Futurefilmille.

Kuva kertonee, että nuori naispäähenkilömme suhtautui tilanteeseen asiaankuuluvan vakavasti.